Makea minipitsa

Tällä kertaa onni oli myötä, kun pieleen menneestä kokeilustani syntyi kokonaan uusi helppo ja ihana herkku. Tarkoituksenani oli tehdä cannoleja, jotka ovat tötteröiksi käärittyjä rullia kermavaahdolla tai mascarponella täytettynä. Sattuneista, joskin itselleni tuntemattomista syistä ei paistettujen cannolilevyjen rullalle kääriminen onnistunut ensinnäkään. Näin ollen mulla oli muutama rapea ohut pohjanen, joille mietin käyttöä? Sopivasti miehestäni pyöreät pohjat muistuttivat minipitsoja, joten tämä loistava idea lähti toteutukseen välittömästi makeilla täytteillä!

Makeat minipitsat (29)

Ohjeella tulee ohuita noin 10 cm halkaisijaltaan olevia pohjia kahdeksan kappaletta. Pohjat ovat helppoja sormisyötäviä, sillä ne kestävät hyvin murenematta. Tosin makeat minipitsat tulee täyttää vasta juuri ennen tarjoilua, sillä seisotus jääkaapissa tekee rapeasta pohjasta pehmeän, joka ei pidä enää muotoaan.

Makeat minipitsat (18)

Kaikki helppo ja nopea tarjoiltava sopii mielestäni mainiosti kesään, kun keittiössä hääräilyn sijaan on hauskempaa nauttia ulkoilmasta! Tällä kertaa täytteeksi valikoitui mascarpone-kermavaahtoseos mutta miksei makean minipitsan päälle sopisi mainiosti myös jäätelö marjoin höystettynä.

Vaikka tällä hetkellä sataakin, elää usko lämpimän leppoisiin päiviin vahvana! Sääennusteisiin vilkaisematta, ehkäpä jo ensi viikolla aurinko hellii kansaa 😀

Makeat minipitsat (19)

MAKEAT MINIPITSAT (noin 8 kpl)
POHJA
75 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1,25 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta

TÄYTE
1 dl vispikermaa
150 g mascarponea
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2-3 rkl hilloa
(Pinkkiä elintarvikeväriä)
Vadelmia
Banaania
Strösseleitä
Keksimuruja tai suklaarouhetta

TEE NÄIN
POHJAT
1) Aloita piirtämällä leivinpaperille ympyrät, joille taikinan myöhemmin levität. Ympyrät voi hyvin vetää myös vapaalla kädellä mutta itse käytin apuna murokulhoa. Halkaisijaltaan ympyrät saavat olla noin 10-12 cm ja neljä ympyrää per leivinpaperi. Piirrä ympyröitä kahdelle leivinpaperille ja aseta ne uunipelleille valmiiksi. Laita uuni lämpiämään 200 asteiseksi.

2) Valmista pohjan taikina. Vaahdota pehmeä voi 75 g ja sokeria 1 dl. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita huolella.

3) Sekoita vehnäjauhojen 1,25 dl joukkoon 1 ruokalusikallinen tummaa kaakaojauhetta. Lisää kuivat aineet voisokerimunavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin.

4) Annostele kukkura ruokalusikallinen taikinaa per ympyrä ja sivele veitsellä tasaiseksi.

5) Paista pelti kerrallaan uunin keskitasolla tasalämmöllä 200 asteessa 4-5 minuuttia. Anna pohjien kunnolla jäähtyä uunista oton jälkeen, jolloin ne kovettuvat rapeiksi.

6) Pohjat säilyvät huoneenlämmössä keksirasiassa tai kakkukuvun alla muutaman päivän hyvinä. Pohjat täytetään vasta juuri ennen tarjoilua, jotta niiden rapeus säilyy.

TÄYTE
7) Vaahdota vispikerma 1 dl vaahdoksi. Lisää mascarponea joukkoon 150 g ja sekoita. Maista ja lisää sokeria tarpeen mukaan noin 1 rkl sekä 1 tl vaniljasokeria. Annostele täytettä pohjille noin lusikallinen ja sivele veitselle tasaiseksi. Jätä noin 1/3 täytettä kulhoon ja sekoita siihen vadelma- tms. hilloa sekä ripaus pinkkiä elintarvikeväriä. Lisää pohjille kerros vaaleanpunaista täytettä.

Voit tottakai skippaa pinkin täytteen ja levittää valkoisen täytteen kokonaisuudessaan pohjille!

8) Ripottele päälle vadelmia, muutama bananisiivu, strösseleitä ja keksinmuruja tai suklaahippusia. Pitsantäyttö osuus on hauskaa, kun vain mielikuvitus on rajana ja lapsetkin voi ottaa mukaan hommaan koristelemaan oman makean pitsansa.

Tarjoa makeat pitsat heti ja nauti suoraan serveteiltä mutustellen!

Makeat minipitsat (26)Makeat minipitsat (28)Makeat minipitsat (20)Makeat minipitsat (34)

 

Mainokset

Maailman nopeimmat muffinssit

Okei, kompensoidakseni eilistä jättipitkää postausta (onnittelut sille yhdelle lukijalle, joka pääsi loppuun asti), pidän tämän lyhyenä. Ja itseasiassa nyt on niin helppo muffinssiohje tulossa, että sen saa kerrottua lähes yhden twiitin pituudessa. Jos siis Twitteriä käyttäisin.

Tämä on nopeista nopein. Tämä ei vaadi erityisvälineistöä. Tämä tehdään ihan perusaineksilla ilman kikkailuja. Kuulostaako hyvältä? Kyllä vain, sitä tämä onkin!

Pikamuffinssit

Lähes parasta tässä ohjeessa on upeasti kohonneet muffinssit! Ainakin muffinssivuoalla paistettuna, joka pakottaa leivonnaiset kohoamaan ylöspäin, ei sivuille (kuka tai mikä tekisi saman kotileipurille..). Samaisesta syystä tykkään myös pahvisista muffinssivuoista, jotka pitävät muotonsa! Mutta ei se näkö, vaan se maku. Kokeilkaahan millä tahansa, se kannattaa.

Pikamuffinssit

MAAILMAN NOPEIMMAT MUFFINSSIT (noin 12 kpl pienehköä muffinssia)

3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia (tämän voi korvata sokerilla nostaen määrän 2 desiin tai jättää kokonaan pois)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 dl maitoa (myös jogurtti, kerma, vesi tai mikä tahansa neste käy)
2 munaa
100 g voita

Lisäksi makua tuomaan noin 2 dl marjoja, hedelmiä, pähkinää, suklaarouhetta tai mitä sitten ikinä keksitkin! Itselläni oli vielä pakastimessa karpaloita niin lisäsin niitä puoleen taikinaa ja puolet jätin ilman.

1) Ota ainekset esille, sulata voi ja laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Pikamuffinssit

2) Sekoita kuivat aineet kulhossa eli vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola.

3) Lisää joukkoon maito tai valitsemasi muu neste, kananmunat, siirappi ja sula voi. Sekoita huolella. Ei vaadi edes sähkövatkainta, haarukka riittää.
Pikamuffinssit

4) Kääntele marjat tai muu valitsemasi ekstraelementti taikinan sekaan.

5) Annostele taikina muffinssivuokiin. Jätä hiven kohoamisvaraa. Minulla taikina riitti 12 vuokaan.

6) Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Omassa uunissani tuo 15 minuuttia tasalämmöllä oli juuri passeli ja muffinssit  kypsiä säilyttäen mehevyytensä. Minulla nämä muffinssit saivat vain aavistuksen väriä päälle paistoaikana eli sitä ei kannata jäädä odottelemaan, jotta ne eivät kuivahda.

Jäähdytä muffinssit ja kuorruta halutessasi. Minä pistin puolet muffinsseista pakkaseen ja puolet kuorrutin popparikakusta ylijääneillä aineksilla. Ohje pienennettyyn kuorrutemäärään alla, kokonaisuudessaan kuorruteohje löytyy popparikakun ohjeesta täältä.

Pikamuffinssit

VAALEA KUPPIKAKKUKUORRUTE

2 rkl voita
0,5 dl tomusokeria
80 g mascarponea tai tuorejuustoa

LISÄKSI
1 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa
Popcorneja

1) Vatkaa hyvin pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.

2) Lisää huoneenlämpöinen mascarpone. Vatkaa huolella kunnes seos on tasaista ja kauniin vaaleaa. Jos seos on kökkäreistä, lämmitä sitä muutama sekunti mikrossa ja jatka vatkaamista!

3) Levitä muffinssien päälle kerros paksua kinuskia, pursota kuorrute ja koristele popcorneilla.
Pikamuffinssit Pikamuffinssit

Toivottavasti pidätte joko kuorrutteella tai ilman!

Pikamuffinssit

Pikamuffinssit