Maailman paras ja helpoin suklaakakku on paljon sanottu. Allekirjoitan kuitenkin väittämäni ihan täysin! Ohjeeni syntyi vähän kuin vahingossa mutta siitä tuli välittömästi mun luottoreseptien ykkönen mitä tulee mehevään kerrossuklaakakkuun.
Alun perin tarvitsin erittäin kestävää kerroskakun pohjaa, jollaisen ilokseni onnistuinkin leipomaan saaden siitä samalla super mehevän. En osaa sanoa onko käyttämäni Belbake kaakaojauheen ansiota, että kaikkien suklaisten leipomusteni maku on huomattavasti parantunut viime aikoina vaiko sitten karttuneiden taitojeni (epäilen suuresti..), joten suosittelen muitakin hamstraamaan tuota ihmeainetta Lidlistä. Joskin varmasti minkä merkin tahansa tummalla, sokeroimattomalla kaakaojauheella selviää myös hyvin!
Kakkupohjan sattuman kaupalla syntynyt mehevyys innosti jatkojalostamaan kakun kokonaan suklaiseen suuntaan tummalla täytteellä, joka on sanalla sanoen täydellistä. Varmaan yleisesti kyseinen kuorrute tunnetaan nimellä suklainen voikreemi, joka on useimmille jo tuttu juttu mutta mulle perus perässähiihtäjälle ihana uusi, suussa sulava tuttavuus. Syön jatkossa aamupalanikin tällä höystettynä!
Joka tapauksessa, voitte unohtaa suklaaganachen kanssa pelleilyt, sillä tässä tulee pehmeiden suklaakuorrutteiden Mersu! No vitsi vitsi, vaikka kyllä tämä kyseinen kuorrute pääsi yllättämään helppoudellaan ja maistuvuudellaan. Kuten koko kakkukin!
Nyt todella kannustan ihan jokaista (myös teitä, joilla täytekakut aina lässähtää ja/tai kuorrutteet ovat kökkäreisiä) kokeilemaan täydellisen suklaakakun leipomista ohjeellani, jonka uskon (ja toivon sormet ristissä epäonnistenkin kotileipurien puolesta) onnistuvan aina riippumatta siitä mikä on lähtötaso leivonnan maailmassa!
MAAILMAN PARAS JA HELPOIN SUKLAAKAKKU
POHJA
100 g voita
1,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
KAKUN KOSTUTUS
Noin 0,5-1 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa
TÄYDELLINEN SUKLAAKUORRUTE TÄYTTEEKSI
100 g pehmeää, puoliksi sulanutta voita
0,5 dl kaakaojauhetta
1-1,5 dl tomusokeria
2-3 rkl maitoa
KORISTELU
1-2 dl vispikermaa tai pieni osa suklaakuorrutetta
Noin 125 g pensasmustikoita tai 150 g mansikoita tai muita marjoja
(Marenkia)
1) Tarkista, että kaikki ainesosat sinulta löytyvät. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta halkaisijaltaan 15-18 cm olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoka ja korppujauhota kevyesti. Kakku irtoaa kyllä reunoiltaan ilman korppujauhoja, joten homma ei niiden puuttumiseen kaadu mutta mielestäni kauniimmat reunat tulivat korppujauhotuksen kera.
Vinkkinä, että Prismassa myydään toimivaa & edullista Kaiser Noblesse irtopohjavuokaa halk. 18 cm mutta sisämitoiltaan se vastaa täysin halk. 15 cm kakkuvuokaa, joka useimmissa pienten kakkujen ohjeissa mainitaan.
2) Aloita kakkutaikinan teko vaahdottamalla yleiskoneella tai sähkövatkaimella voi 100 g, sokeri 1,5 dl ja fariinisokeria 0,5 dl. Voin tulee olla huoneenlämpöistä ja hyvin pehmeää, jotta sokerit sulaa sekaan nätisti. Itsehän kärsimättömänä ihmisenä joudutan tätä prosessia mikrossa eli varovaisuudella lähes sulatustehoilla voit voin mikron kautta käyttää niin, että siitä tulee hieman sulanutta.
3) Lisää joukkoon kaksi kananmunaa yksi kerrallaan. Vatkaa kunkin lisäyksen jälkeen kunnolla.
4) Sekoita keskenään kuivat aineet eli 2,5 dl vehnäjauhoja, 0,75 dl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta, ripaus suolaa ja 1 tl vaniljasokeria.
5) Lisää kuivat aineet vähitellen maidon 1,5 dl kanssa taikinaan ja sekoita samalla huolellisesti.
6) Kaada taikina voideltuun ja kevyesti korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa tasalämmöllä 50-60 minuuttia. Paistoaikaan vaikuttaa vuoan koko ja uunisi tehokkuus. Omassa uunissani passeli paistoaika on tässä kakussa tasan 55 minuuttia. Kakku on valmista, kun kokeiltaessa puutikkuun ei jää enää raakaa taikinaa! Kakun on tarkoitus olla kauttaaltaan kypsä mutta mehevä eli liian kuivaksi ei kannata tätä paistaa mutta jos näin käy niin kostutuksella siitä selviää.
7) Anna kakkupohjan jäähtyä rauhassa ennen kuin irroitat vuoan ja leikkaat kakun kolmeen yhtä suureen osaan. Olin onnekas saadessani joululahjaksi kakkupohjaleikkurin, jollaisen olemassaolosta minulla ei ollut sitä ennen tietoakaan ja nyt en ymmärrä miten olenkaan ilman sitä voinut elää. Joten jos haluat parantaa elämänlaatuasi tai no vähintään kakkukerrosten tasapaksuisuutta niin kannattaa kipaista Ikeaan, sieltä näitä saa samassa setissä pursotinpussin kanssa! Nosta alimmainen kakkupohja tarjoiluastialle valmiiksi.
8) Mausta maitoa vaniljasokerilla ja kostuta kakku. Voit sivellä pullasudilla vaniljamaitoa kakkupohjille tai annostella varovaisesti lusikalla. Maitoa kuluu noin 0,5 -1 dl riippuen siitä menikö kakku hieman liian kypsäksi ja täten kuivaksi. Kuvan kakkupohja sopivasti mehevä vielä ilman kostutusta.
9) Valmista täytteeksi täydellinen suklaakuorrute. Tätä varten tarvitset erittäin pehmeää voita ja mikäli voi ei ole huoneenlämmössä ehtinyt vielä pehmentyä tarpeeksi, käytä se varovaisesti mikron kautta. Lisää voin sekaan tummaa kaakaojauhetta 0,5 dl ja noin 1 dl tomusokeria. Tarkista maku ja lisää halutessasi tomusokeria. Notkista hieman suklaakuorrutetta annostelemalla 1-2 ruokalusikallista maitoa joukkoon ja mausta lopuksi vaniljasokerilla. Kuorrute saa olla melko jämäkkää.
10) Täytä kakku suklaakuorrutteella. Levitä kuorrutetta tasaisesti tarjoilulautasella olevalle pohjalevylle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja tarkasta, että se on suorassa eikä kakku lähde kallelleen. Suorista tarvittaessa varovaisesti päältä sormilla painellen. Levitä pohjan päälle loput tai osa suklaakuorrutteesta riippuen siitä jätätkö sitä muutaman lusikallisen vielä päällimmäiseen kerrokseen vai käytätkö kuorrutukseen kermavaahtoa. Nosta päällimmäinen kakkulevy kakun päälle ja tarkista suoruus.
11) Levitä kakun päällimmäiselle osalle muutama ruokalusikallinen (loput) suklaakuorrutteesta tai vispaa vispikerma, mausta sokerilla ja levitä se kakun päälle. Huuhtele käyttämäsi marjat ja asettele vapaasti luovuuttasi käyttäen suklaakuorrutteen tai kermavaahdon päälle.
Nauti heti tai nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua! Tämä kakku kestää säilytystä, jolloin maku vain mehevöityy. Voit halutessasi kostuttaa & täyttää kakun jo edellispäivänä odottamaan ja tehdä päällimmäisen kerroksen kuorrutuksen sekä marjoilla koristelun vasta tarjoilupäivänä.
Maailman paras kakku nautitaan maailman parhaassa seurassa ❤ Hyviä hetkiä kesää odottaessa!