Älyttömän iisi, ihana Rocky road

Ystäväni sen totesi. Siitä taitaa tietää keski-ikäistyneensä, kun iltapäiväkahvin kanssa kaipaa palan jotain makeaa. Nojoo, keski-ikää en myönnä nimimerkillä Henkisesti ikuinen alle 29-vuotias mutta makeaa kyllä tekee mieli. Muutoinkin kuin kahvin kanssa.

Rocky road

Helsingissä Hernesaaren rannan ihanassa Birgitassa on makoisia itsetehtyjä herkkuja, joista viimeksi valitsin rocky road-palasen. Super makeaa ja pieni palanen riitti hyvin! Sen kahvin kanssa 😀 Pakkohan hommaa oli kokeilla myös kotona, kun kaapeissa lojui taas pussinpohjia erinäisistä raaka-aineista. Tämän herkun valmistus onkin kaikkea muuta kuin kivinen tie, helpommaksi ei sinänsä voi enää mennä.

Rocky road

Tällä kertaa lähdin yritykseen maltillisemmin kuin muutama vuosi sitten, jolloin laitoin seokseen aivan överisti kaikkea makeaa JA suolaista. Lopputuloksena oli mullekin liian äklömakea meininki! Joku senkin kyllä söi, kun se pakkasesta pikkuhiljaa katosi. Vähemmän on enemmän tässä, valitse siis huolella 3-4 lempparitäytejuttuasi ja pitäydy niissä. Yleisesti ottaen vaahtokarkit ovat rocky road herkun ydin ja pähkinät suklaan kanssa lyömätön yhdistelmä. Usein mukaan lisätään myös kuivattuja hedelmiä. Näistä on hyvä lähteä liikkeelle!

Mainittakoon vielä, että tämänkertainen versioni maistui myös ei-niin-supermakean ystävälle, joka saikin lastenhoitopalkkana syödä useamman palasen, kun itsellä tuli lähtö muihin maisemiin. Sopii siis hyvin myös lahjontaan ja pitää puolison tyytyväisenä!

Rocky road

ÄLYTTÖMÄN IISI, IHANA ROCKY ROAD

Noin 200 g tummaa suklaata
20 g voita
Reilu kourallinen cashew- ja pekaanipähkinöitä
Pussin pohja vaahtokarkkeja eli noin pari desiä silputtuna
Noin 0,5 dl kuivattuja karpaloita
5 pikkumarenkia murskana

1) Leikkele puhtailla saksilla vaahtokarkit pienemmiksi, rouhi pähkinät reiluiksi paloiksi ja murskaa marengit.
Rocky road

2) Laita vaahtokarkkisilppu, pähkinärouhe, marenkimurska ja kuivatut karpalot kulhoon. Ota täyteaineksia hieman talteen koristelua varten!
Rocky road

3) Sulata suklaa ja voi joko pienemmäksi pilkottuina mikrossa sulatusteholla välillä sekoittaen ja vahtien, ettei seos ylikuumene ja voi ala räiskyä. Tai liedellä kattilassa miedolla lämmöllä samalla seosta sekoitellen. Mikäli sulatat suklaan ja voin mikrossa niin laita voi astian pohjalle, jolloin se sulaa ekana ja suklaa siihen sitten nätisti, kunhan muistaa sekoitella useasti seosta.
Rocky road Rocky road

3) Kaada kulhoon täyteainesten päälle sula suklaa-voiseos ja sekoita.
Rocky road

4) Kaada seos joko silikonimuotteihin tai silikoniseen laakeaan piirakkavuokaan. Tai mihin tahansa pienehköön, laakeaan vuokaan, jonka vuoraat ensin leivinpaperilla. Huomioitava on vain, että seoksen saa sen jähmettymisen jälkeen helposti irti muoteista/vuoasta. Silikonisista alustoista seos irtoaa helposti jähmettyneenä kumoamalla tai kääntämällä muottia. Muilla alustoilla on leivinpaperi ehdoton!
Rocky road

5) Asettele päälle haluamiasi koristeita (vaahtokarkit, pähkinät, karpalot tms.). No itsehän tottahan toki heitin kaikki ainekset suklaa-voiseoksen kanssa sekaisin, joten koristelin pintaa sitten nonparellein ja kaapista löytyneillä valmismarengeilla.

6) Nosta seos jääkappiin jähmettymään. Mikäli teet nämä laakeassa astiassa niin noin tunnin jähmettymisen jälkeen leikkaa levy sopivan kokoisiksi annospaloiksi. Ja silikonisesta muffinssivuoasta nämä voi kumoamalla tai painelemalla irrottaa, kunhan seos on jähmettynyt ja leikata tarvittaessa terävällä veitsellä pienemmiksi annospaloiksi.

Mitäs tähän nyt enää sanoisi muuta kuin hyvää on. Todella!

Rocky road

image

Rocky road

Mainokset

POP-POP-POP Popparikakku

Okei, nyt en oikein tiiä mistä ja miten aloittaa tän kakun kaa. Tämä on nyt se paljon puhuttu popcorn-kinuskikakku, joka on maistuvan makeaa, suloisen suolaista ja samalla melko raskasta mutta silti tai juurikin siksi niin kovin koukuttavaa. Onneksi makeuden puolesta pienen pieni siivu kakkua riittää. Toisaalta, niitä pienen pieniä siivuja voi syödä yhden, toisen, jos kolmannenkin.

Kinuski joo, toimii aina. Sen kanssa ei voi mennä pieleen mikään. Popparit, mmm lemppareitani. Ja yhdistettynä niistä tulee kokeilemisen arvoinen yhtälö, minkä vielä täydentää helposti käsiteltävä ja kakun päälle kauniisti levittäytyvä mascarponekuorrute.

Popparikinuskikakku

Tottahan toki täytettävä ja kuorrutettava kakku on aina hivenen työläämpi tehdä ja tässäkin hommassa on pari vaativampaa kohtaa, jotka olen huomioinut ohjeessa. Alkuperäinen resepti on Yummy Bakerin blogista ja sitä olen omassa ohjeessani vapaasti soveltanut.

Kondensoidusta maidosta keitetty kinuskihan on todella hyvää. Mutta yhtä hyvää kakun välissä on valmiiksi karamellisoitu kondensoitu maito. Vaikka kinuskiksi keittäminen ei nyt varsinaisesti kovin työlästä olekaan, niin työlästä on hinkata kattilaa puhtaaksi sen jälkeen, kun siihen on tarttunut keitettäessä säilykepurkin etiketin liimat. Vaihtoehtona siis säilyketölkissä keiteltävälle kinuskille on ostaa tölkki karamellisoitua maitoa valmiina ja lisäksi purkki tavallista kinuskikastiketta, jolla saa kauniin koristelun kakun pintaan. Toki, jos on itse kinuskimestari niin tekee koko kastikkeen itse.

Popparikinuskikakku

Mä en itseasiassa tiedä olisinko mestari, kun en ole koskaan kokeillut tehdä kinuskia ite. Ei varmaan lasketa, että oon keittänyt onnistuneesti kinuskia purkkina myytävästä Valion maustamattomasta Koskenlaskija Ruoka -tuotteesta. Jep, siitäkin saa kinuskia fariinisokerin kanssa. Enpä ois uskonut, jos en olisi purkin kyljestä ohjetta lukenut miettiessäni mitähän tästä tekisi. Joku perusruoanlaittojuttuhan ei tullut kysymykseen. Mut siis tämäkin kokeilemisen arvoinen kinuskivinkki!

Palatakseni kakkuaiheeseen, itselläni jäi aineksia yli koska keitin varmuuden vuoksi kaksi purkillista kinuskia niin tein lisäksi samaisen poppari-kinuski-mascarponeyhdistelmän maailman nopeimmin leivottaviin muffineihin. Niihin meni valehtelematta 30 minuuttia kokonaisuudessaan aikaa ja uunista tuli ulos hienosti kohonneet muffinssit.

Näiden ohjeen laitan teille huomenissa, jotta he, joita ei kokonaisen kakun leivonta (ja syönti) kiinnosta niin voivat kokeilla huomattavasti helpommassa versiossa samaa makumaailmaa!

Tää postaus alkaa kohta mennä kategoriaan ”loputon avautuminen” mutta yks juttu vielä ennen varsinaista ohjetta. En ole tajunnut mainita, että ohjeideni paistoajat ja lämpötilat ovat aina tasalämpöisellä uunilla testattuja. Tästä käytänkö kiertoilmauunia, keskustelin muutaman eri ihmisen kanssa (vielä ei kadulla tuntemattomat pysäytä leivontavinkkejä kysellen, vaan ihan tuttavapiirini kotileipureita olivat) ja vaikka uunistani kiertoilmatoiminto löytyykin, en ole sitä muutaman epäonnisen kokeilun jälkeen leivonnassa käyttänyt.

Ikinä ei kai pitäisi sanoa ei ikinä mutta minähän sanon. En aio kiertoilmaa leivontaan enää kokeilla. Ikinä. Jollen sitten välttämättä halua päältä palaneita ja sisältä täysin raakoja lopputuotteita mutta harvemmin tämä on tavoitteenani leivonnassa. Tästä en suinkaan syytä uunini kiertoilmatoimintoa, sillä syy on vain ja ainoastaan onnettomassa kotileipurissa, joka ei hommaa handlaa.

Toisaalta en tiedä miksi edes pitäisi kiertoilmaa käyttää, kun tasalämpö paistaa leivonnaiseni juuri sellaisiksi kuin haluan eli vähintään syömäkelpoisiksi!

Mutta nyt. Vihdoin ja viimein, tässä teille modernisoitu versio perinteisestä kinuskikakusta, olkaa hyvä!

Popparikinuskikakku

POPCORN-KINUSKIKAKKU

POHJA
200 g voita
3 dl sokeria
1 dl muscovadosokeria (tavallinen sokeri käy myös)
4 kananmunaa
6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa 0,5 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl vaniljajauhetta
2,5 dl maitoa

POHJAN KOSTUTUKSEEN
noin 1,5-2 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa

TÄYTE
1 tölkki (397 g) kondensoitua maitoa, joka keitetään kinuskiksi TAI tölkki valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa
0,5 tl suolaa

2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g mascarponea

KUORRUTE
125 g voita
1,5 dl tomusokeria
250 g mascarponea

KORISTEEKSI
popcorneja (noin 4-5 dl, oman maun mukaan)
kinuskia

1) Aloita kakkupohjalla. Lue ohjeet, ota aineet huoneenlämpöön ja laita uuni lämpeämään 175 asteeseen tasalämmöllä. Laita irtopohjavuoan pohjan päälle leivinpaperi ja voitele vuoka.
Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku

2) Vatkaa huoneenlämpöinen, pehmeä voi (sulata ihan hiven mikrossa, jos on liian kovaa) ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi yleiskoneella tai sähkövatkaimella.
Popparikinuskikakku

2) Lisää joukkoon kananmunat yksitellen. Vatkaa huolella!

3) Sekoita keskenään kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, vaniljasokeri ja -jauhe), lisää ne voi-kananmuna”vaahdon” sekaan maidon kanssa vuorotellen. Vatkaa kuohkeaksi!
Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku

4) Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti uunin keskitasolla. Voit testata kypsyyttä puutikulla. Kakku on valmis, kun tikkuun ei enää tartu taikinaa! Anna jäähtyä ja irrota kakkupohja vuoasta.
Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku

5) Tasoita jäähtynyt kakkupohja päältä veitsellä ja leikkaa sen jälkeen kolmeen osaan tasapaksuiksi kerroksiksi. (Itse tein kakkupohjan jo etukäteen tulevaa varten ja pakastin sen valmiiksi leikattuna, pohjakerrokset pinottuina. Pohja kestää hyvin pakastuksen ja otettuani pohjan ajoissa sulamaan, oli kakku helppo  ”käyttöpäivänä” vain kostuttaa, täyttää ja kuorruttaa.)
Popparikinuskikakku

6) Kostuta pohjat vaniljalla maustetulla maidolla. Kostuketta laittaisin noin 0,5 dl per pohja hieman tunnustellen kuinka paljon tarvitsee. Jos kakku tarjoillaan melko pian kokoamisen jälkeen, saa kostutusta olla reilummin, kun kakku ei ehdi kunnolla tekeytyä.

7) Jos käytät kondensoitua maitoa, keitä maito kinuskiksi hyvissä ajoin. Purkki upotetaan kokonaisena kattilaan veden alle ja keitetään kevyesti kiehuvassa vedessä 2,5 tuntia. Itsehän hätäilin ja 2 tuntia ei ollut ihan riittävä aika kahdelle tölkille.
Popparikinuskikakku

Anna jäähtyä kunnolla, jotta keitetty kinuski jähmettyy juoksevasta paksummaksi seokseksi. Muuten kinuski valuu kakun välistä ulos. Sekoita ripaus suolaa jäähtyneen kinuskin joukkoon, tarkista maku.

8) Vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää sokeri ja lopuksi mascarpone.

9) Täytä ja kokoa kakku. Levitä jokaisen kolmen pohjan päälle kerros kinuskia.
Popparikinuskikakku

Nosta pohjimmaiseksi tuleva kakkulevy tarjoiluastialle ja levitä sille puolet mascarponetäytteestä. Nosta päälle seuraava kakkulevy ja levitä sille loput mascarponetäytteestä tasaisesti. Päällimmäiseksi jäävän pohjan päälle riittää pelkkä kinuski. Sivele veitsellä kakun välistä pursuavat täytteet takaisin reunoille ja pyyhi tarvittaessa tarjoilulautaselle valuneet täytteet talouspaperilla pois. Nosta kakku jääkaappiin kuorrutteen teon ajaksi.

Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku

10) Valmista kuorrute. Tärkeää on, että kuorrutteen raaka-aineet ovat huoneenlämpöisiä. Vatkaa pehmeä voi (lämmitä tarvittaessa varovaisesti mikrossa) ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Popparikinuskikakku

11) Lisää mascarpone ja vatkaa kunnes kuorrute on kauniin vaaleaa ja tasaista. Tässä kohtaa minulla on tätä kakkua ekaa kertaa tehdessä meinannut itku tulla, kun vaahto on 10 minuutin vatkaamisenkin jälkeen näyttänyt munakokkelilta. Ongelma on ilmeisesti ollut liian kylmä mascarpone ja voi. Ongelma ratkeaa, kun seoksen käyttää erittäin pikaisesti mikrossa varovaisuutta käyttäen, jotta se ei kuumene. Muutama sekunti riittää, jotta ainekset pehmenevät ja vatkausta jatkaessa seos muodostuu unelmanpehmeäksi ja kauniiksi.
Popparikinuskikakku

12) Kuorruta kakku. Nostele kuorrutetta kakun pinnalle ja tasoita lastalla tai leveällä voiveitsellä kohti kakun reunoja. Sivele kuorrutetta vähän kerrallaan myös reunoille ja tasoita lastalla/veitsellä siistiksi.
Popparikinuskikakku Popparikinuskikakku

12) Koristele poppareilla ja kinuskilla. Tämä on makuasia miten koristelun tekee. Itse halusin tällä kertaa laittaa popparit kakun välistä sen pinnalle, joten tein reilusti popcornsilppua veitsellä ja veistä/lusikkaa apuna käyttäen painelin sen koko kakun reunaan. Lisäksi kakun pintaa voi koristella vetämällä haarukan kärjellä kinuskista hentoja viivoja ja asettelemalla kakun päälle popcorneja. Popcorntornin saa koottua käyttämällä kinuskia liimana!
Popparikinuskikakku   Popparikinuskikakku

Kakun on hyvä antaa tekeytyä pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. On hyvä huomioida, että mascarponekuorrutteen voi kovettuu jääkaapissa ja sen on hyvä antaa pehmentyä tovi huoneenlämmössä ennen tarjoilua, jolloin myös kakun eri maut tulevat paremmin esille.

Popparikinuskikakku

Näin. Siitä sitten vaan kaikki popparikakkuja duunaamaan tai odottamaan huomista ohjetta maailman nopeimpiin muffinsseihin, joista tehdään popcornkoristeluin, kinuskipäällysteellä ja mascarponekuorrutteella herkullisia kuppikakkuja!

Popparikinuskikakku

Popparikinuskikakku

Popparikinuskikakku

Karkkipäivään supermehevät suklaamuffinssit vaahtokarkkikuorrutteella

Perjantai lähenee ja karkkihammasta alkaa kolottaa? Mulla on ehdotus, harrasta vähän muutenkin kuin lenkin muodossa Makuuniin (mikä sekin on hyvä) ja leivo itsellesi ja läheisillesi perjantaipussi muffinin muodossa! Viikonlopun karkit ja kalorit samassa pakkauksessa, luvassa sweetness overdose.

Olin ajatellut jakaa teille lapsia ja lapsenmielisiä miellyttävän ja miniapurien kanssa helposti toteutettavan reseptin whoopies-leivonnaisista vaahtokarkkitäytteellä. Mutta rupesin kehittelemään ajatusta pidemmälle ja kun ystäväni sanoi blogini reseptien houkuttavan kokeilemaan jopa niin paljon, että perinteinen viikonlopun karkkipussi saattaisi korvautua leivonnalla niin häntä ajatellen halusin tehdä leivonnaisen, jossa nämä molemmat yhdistyy.

Kuorrutuksen kera tämä kuppikakku on suloisessa sokerisuudessaan makean ystävien mieleen ja ilman kuorrutusta myös mitä parhain ja mehevin suklaamuffinssi. Kukapa nyt sellaista voisi vastustaa?
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (19)  SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (15)

Ohje sopii lasten kanssa leivottavaksi ja ainoa uhka asiassa on, että keittiö saa uuden ruskeahkon sävyn pöllyävän kaakaojauheen ansiosta koska sitähän voi helposti ”ihan vahingossa” puhaltaa kulhosta puolet pihalle. Mutta mitään pysyvämpää vahinkoa ei tällä pitäisi saada keittiössä aikaiseksi!

Jos leivonta sattuu vielä herkkupäiväksi niin mikäs sen mukavampaa hommaa skidille kuin koota koristeeksi tulevat karkkivartaat ja nappailla muutama omaankin suuhun. Meidän perheessä tämä jäi kyllä mun hommaksi lapsen jo nukkuessa mutta ei siinä, yhtä mukavaa se oli munkin mielestä vähän salaa karkkeja maistella. Kunnes mies huomasi ja tuli jaolle. No, jotain jäi onneksi koristeiksikin!
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (12)

Tässä siis ultimate makea suklaa-vaahtokarkki kuppikakku teille! Leivonnainen tai ainakin sen koristelut on lastenkutsujen varma hitti ja aikuisempaan makuun varraskoristelut voisi koota marjoilla ja jättää kokonaan kuorrutuksen pois.

Sen verran näistä söpöistä karkkivartaista, että lasten kanssa niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Huomasin, että karkit ovat tarranneet melko tiukasti tikkuun kiinni, jolloin ne voi syödä siitä ympäriltä tai nykiä irti mutta mielellään aikuisen toimesta, jotta ei lipsahda ja skidillä tikku suussa tai silmässä. Ei kiva.

SUKLAAMUFFINSSIT (noin 20 kpl keskikokoista muffinssia)
150 g pehmeää voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
150 g rouhittua suklaata
1,5 dl maitoa

1) Nostele kaikki ainesosat huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Pehmitä rasvaa tarvittaessa pienillä tehoilla hieman mikrossa.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (5)
2) Sekoita pehmeä voi ja sokeri hyvin keskenään, sähkövatkain tai yleiskone hoitaa homman!
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (1)  SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (2)
3) Lisää kananmunat yksittäin mukaan välissä hyvin vatkaten.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (3)
4) Sekoita kuivat aineet keskenään. Ne lisätään taikinaan vuorotellen maidon kanssa pienissä erissä välillä hyvin sekoittaen.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (4)
5) Kääntele lopuksi veitsellä pieneksi rouhittu suklaa taikinaan ja jaa taikina lusikan avulla muffinssivuokiin. Siisteimmin ilman taikinaroiskeita saat taikinan vuokiin laittamalla sen pakastepussiin, leikkaamalla kärjen auki ja pursottamalla taikinan vuokiin. Teit kummalla tavalla tahansa niin laita taikinaa noin 2/3 muffinssivuoan tilavuudesta. (Tämä taikina on aivan liian hyvää mutta onneksi sitä on reilusti, jos ohessa tulee suoritettua pakollista laadunvalvontaa)
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (6)

Mulla oli käytössä keskikokoisia ihan lähimmästä K-kaupasta ostamiani muffinssivuokia, joista ohuet paperiset laitoin silikonisen muffinssivuoan sisään, jotta ne eivät leviä uunissa. Tosin taikina vaikutti erittäin jämäkältä ja pari ilman silikonista vuokaa paistamaani muffinssia pysyi hyvin kasassa ilman merkittävää sivuille leviämistä. Pinkit valkoisin pilkuin ovat jämäkkää kartonkia ja pitävät muotonsa ilman silikonivuokaa.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (16)

6) Paista muffinssit 200 asteessa 15-20 minuuttia keskitasolla. Uunien tehoissa on eroja eli oikea paistoaika löytyy vain kokeilemalla. Omassani sopiva aika oli hieman alle 20 minuuttia. Tarkkaile muffinsseja paiston aikana, alle 15 minuuttia riittää hyvin, jos haluaa lopputuloksena mehevän mudcakemaisia muffinsseja!

Kypsyyttä voi kokeilla cocktailtikulla, kun pinta alkaa näyttää kypsältä. Jos haluat täysin kypsiä muffinsseja, ovat ne valmiita, kun tikkuun ei jää keskeltä kokeiltaessa lainkaan taikinaa. Jos haluat mutakakkumaisia keskeltä hieman löysiä muffinsseja niin lyhennä paistoaikaa ja ota muffinssit pois, vaikka tikkuun vielä jäisi hieman taikinaa kokeillessa.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN

Keskeltä mutakakkumaisen löysiksi jätettyjen muffinssien tulee antaa rauhassa jäähtyä ja vetäytyä, jotta sisus jähmettyy. Sisältä hieman kosteat muffinssit olivat todella herkullisia! Tosin en usko, että tällä ohjeella edes on mahdollista tehdä liian kuivia muffinsseja.

Kuvassa oikealla on sisältä löysemmäksi jätetty muffinssi ja sen keskiosa on uunista oton jälkeen vajonnut. Tällä ei ole merkitystä ja sen saa peittoon kuorruteella. Vasemmanpuoleinen muffinssi on paistettu kypsäksi ja kohoaa keskeltä ylöspäin.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (8)

VAAHTOKARKKIKUORRUTE JA KORISTEET
75 g voita
2 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
1 prk vaahtokarkkilevitettä (Marshmallow Fluff, 213 g. Tätä on ainakin S-ryhmän ja K-kauppojen valikoimissa)

Cocktailtikkuja
Lempikarkkejasi tai marjoja

1) Pehmitä (älä sulata) voita hieman mikrossa, jos se ei ole ollut huoneenlämmössä ja näin ollen tarpeeksi pehmeää käsiteltäväksi. Notkista voi sähkövatkaimella.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (10)
2) Sekoita joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää vaahtokarkkilevite.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (9)
3) Lusikoi kuorrute pakaste- tai pursotuspussiin ja anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia, jotta se jähmettyy.
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (14)
4) Pursota kuorrute muffinssien päälle. Mulla oli alkuun tylla (eli pursotinpää) pussissa mutta se oli liian kapea eikä kuorrute tahtonut tulla siitä ulos. Irrotin sen ja pursotin kuorrutteen suoraan pussista, ei tullut mitään kuviota mutta kuorrute levittyi kauniin tasaisesti muffinssien päälle. Tässä(kin) vähemmän on enemmän, itsellä kuorrutetta tuli ehkä hiukan reippaasti muffinssien päälle mutta hyvin kuorrute jähmettyi eikä lähtenyt leviämään. Toisaalta valmiit kuppikakut runsaalla kuorrutteella olivat täydellisen makuisia!

6) Lisää koristeiksi kootut karkkitikut ja tadaa, muffinssien muutos kuppikakuiksi on valmis!

Säilytä valmiit kuppikakut jääkaapissa, mikäli niitä ei ole tarkoitus tarjoilla heti. Ne on kuitenkin hyvä ottaa esille hyvissä ajoin ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jolloin maut tulevat paremmin esille kuin kylmänä. Vaaleanpunainen vuoka valkoisin pilkuin oli siitä oikein hyvä, että kuppikakun sai helposti syötyä leivonnaisena lusikalla. Ja en voi tarpeeksi ylistää mehevien suklaamuffinssien ja ihanan höttöisen vaahtokarkkikuorrutteen yhdistelmää.
 SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (23)   SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (20)

SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (11)

Varsinaisia suurempia sudenkuoppia ei tässä reseptissä tullut vastaan ja leivonta sujui sujuvasti. Ainoa missä kehotan tarkkaavaisuuteen on uuniosuus, jotta muffinssit eivät pala.

Kesä on täällä, tehkää sen kunniaksi näitä suloisia kuppikakkuja!
SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (21)

SUKLAAMUFFINSSIT VAAHTOKARKKIKUORRUTTEELLA JA KARKKIKORISTEIN (17)

Maailman paras ja helpoin piirakkaohje

Moikka,

kiitos teidän ihanien lukijoiden (no ainakin kolme on varmasti ja en tiiä voiko oman äidin laskea?), ajattelin laittaa jakoon juuri sopivasti aurinkoiseen viikonloppuun oikeasti supersimppelin, nopean ja tähän asti omasta mielestäni ehdottomasti parhaimman makean piirakkaohjeen. Tässä ohjeessa ratkaisevaa on pohjan rakenne ja piirakan päälle tuleva taikinaseos, se millä piirakan täyttää on oma valinta ja kaikki toimii raparperista säilykepersikoihin.

Tämänkin ohjeen olen joskus löytänyt googlaamalla ”maailman paras omenapiirakka” ja se on jäänyt vakkaristi luottoresepteihini hieman omaan makuun muunneltuna. Mitä tahansa leivontaohjetta googlaatkin niin suosittelen näppäilemään hakukenttään ”maailman paras” etuliitteeksi ja melko takuuvarmasti et tule pettymään. Koska eihän kai nyt kukaan kehtaa sanoa tekelettään maailman parhaaksi, jos se ei tätä titteliä oikeasti lunasta?

Mitä ikinä tänä kauniina kesäviikonloppuna olette suunnitelleetkin tekevänne, jättäkää se väliin ja ottakaa tunti aikaa leivontahetkelle! Itsehän kellotin piirakan tekoon kuluneen valmistusajan: aktiivista tekoaikaa 33 minuuttia (mut kuvasin ja vaihdon rasvaroiskeita päälleen saaneen paidan välissä, eikö aina pidä selitellä urheilijamaiseen tyyliin?) ja passiivista tekoaikaa eli piirakka uunissa 30 minuuttia. Näinpä voitte ottaa leikkimielisen skaban mua vastaan meneekö itseltänne nopeammin! Kertokaa sitten miten kävi.

Mutta tää siis teille koska mikään ei voi olla parempaa kuin nauttia itsetekemäänsä mutta oman mummon tekemältä maistuvaa marjapiirakkaa aurinkovarjon alla kera kahvikupposen tai vaikka piknikviltillä kuohuvan juoman kanssa (kannattaa hamstrata nyt ne Proseccot itelleen Alkosta)!

Maailman paras piirakka ja minä terassilla

MAAILMAN PARAS PIIRAKKA (noin 10-12 annosta syöjien nälkäasteesta riippuen, kerran tämä piirakka on uponnut lähes kokonaisuudessaan yhdeltä istumalta yhden henkilön vatsaan. Ja ei, arvasitte väärin. Se henkilö EN ollut minä.)

Pohja
150 grammaa Oivariinia tai voita (margariini on pahaa.)
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 muna (no worries, tästä ei tartte erotella yhtään mitään.)
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte
4 omenaa tai noin 3 dl pakastemarjoja tai sesongin ollessa kuumimmillaan tuoreita marjoja. Itsehän heitän näitä fiiliksen mukaan kunnon kourallisia niin, että pohja peittyy reilusti.
Halutessasi sokeria ja kanelia

TEE NÄIN
1) Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota tarvitsemasi aineet jo esille. Voitele piirakkavuoka, mulla käytössä halkaisijaltaan 28 cm oleva vuoka. Jos käytät omenoita täytteenä, viipaloi ja pese ne.
Maailman paras piirakka raaka-aineet (1)
2) Sulata rasva mikrossa. Ei kande pitää tehoja täysillä, jos et halua rasvalla kuorrutettua mikron sisustaa. Jos rasva alkaa rätistä, sammuta mikro välillä, sekoita ja pistä vielä hetkeksi, mikäli rasva ei ole vielä nestemäiseksi sulanutta.
Maailman paras piirakka sulatettu voi
3) Sekoita rasva kulhossa sokerin kanssa joko käsin sekoittaen, sähkövatkaimella vispaamalla tai anna yleiskoneen hoitaa homma. Tämä on tosin niin helppoa & nopeaa tehdä, että edes minä en vaivaudu kaivamaan yleiskonetta kaapista tilaisuutta varten, vaan sekoitan taikinan aina sähkövatkaimella. Rasva ja sokeri vain sekoitetaan keskenään, ei tarvitse vaahdottaa tms. vaativampaa yrittää. Onnistuu vaikka ihan haarukalla!
4) Lisää kulhoon jauhot ilman leivinjauhetta. Sekoita ja nappaa sivuun noin kahvikupillinen taikinaa, joka lisätään lopuksi muutoin täytetyn piirakan päälle. Niin nythän te pikkukotikokit mietitte siellä ruutujen takana, että minkäköhän kokoinen kahvikupillinen? Täsmennettäköön siis, että Iittala-Arabian Muumimukin (Rakkaus-kuvituksella) kokoinen vajaa kahvikuppi on ainoa, oikea mitta. Oikeasti, ota noin 1,5 desiä taikinaa syrjään.
Maailman paras piirakka voi-sokeri-jauhot muruseos Maailman paras piirakka kupillinen taikinaa sivuun
5) Lisää kulhoon mukaan kananmuna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Taikina on ja saa olla löysää tässä vaiheessa. Se kaadetaan voideltuun vuokaan (mitä enemmän voita, sen parempi maku) eikä taputella tyypillisen piirakkapohjan tavoin.
Maailman paras piirakka pohjan taikina valmiinaMaailman paras piirakka taikina levitettynä
6) Nyt voit levittää pohjan päälle valitsemasi marja- tai hedelmätäytteet. Jos marjat ovat jäisiä, pyöräytä ne perunajauhoissa, se sitoo kosteutta. Mutta jos kaapistasi ei perunajauhoja löydy (paljastuit, et ole testannut silloin edellistä Pavlova -ohjettani) niin anna mennä vaan. Sinä ja piirakka pärjäätte kyllä ilmankin!
Maailman paras piirakka raaka-aineet täytteet lisättynä
7) Jos käytät täytteenä omenaa, lisää halutessasi sokeria (ei välttämätöntä) ja kanelia (ei EPÄterveellistä) sekä aiemmin syrjään otettu Rakkaus-muumimukillinen taikinaa murusina marja-/hedelmätäytteen päälle. Kokeellisessa kotileipomossani päädyin tällä kertaa vektorimalliseen täyteratkaisuun, kun ainoat täytteeksi sopivat mitä löytyi, oli kaksi omenaa ja vajaa rasia pakastemustikoita. Mut ei siinä, vähemmän oli jälleen enemmän ja kaunis tuli.
Maailman paras piirakka muruseos ja kaneli lisättynä
8) Sitten vain uuniin 200 asteeseen keskitasolle noin puoleksi tunniksi uunin tehoista riippuen. Voit tarkkailla kypsymistä murupäällysteen ja pohjan reunojen ruskistumisesta. Väriä saa olla pinnassa mutta musta väritys on jo liikaa! Leivonnassa se ei kai koskaan ole muotia, lähinnä tarkoittaa syömäkelvotonta. Pieni jäähdytys, vatkaa vaikka vaahtoutuva vaniljakastike tällä välin (kastiketta en ole tehnyt itse, Valio osaa homman liian hyvin) tai ota jätski jo sulamaan piirakan kyytipojaksi.

Vaihtoehtoisesti ehdit myös kirjoittaa blogitekstin, jos et niin maindaa mahdollisista kirjoitusvirheistä, instagrammata tai syöttää vaikka lapset tai koiran. Sitten ei muuta kuin kahvit tulille ja piirakkaa ääntä kohti!

Maailman paras piirakka uunituoreena  Pala maailman parasta piirakkaa

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua maistuvissa merkeissä!

Maailman paras piirakka x kolme