Halloweenin helpot herkut

Anteeksi mitä, sanoiko joku HALLOWEEN? Ai ei vai? No mutta ei se mitään, innostuin silti!!

Halloween herkut (8)

Itsehän olisin varmaan missannut koko kurpitsajuhlan, joka kyllä kaikesta kaupallisuudestaan huolimatta idealtaan hauska onkin mutta onneksi alkoi Instagramin feedillä tulla vastaan aiheeseen liittyviä kuvia. Halloween innostaa sekä lapsia että aikuisia hulluttelemaan kauhuteeman ympärillä! Kun sain vielä ystävältäni upean kurpitsan, oli homma sillä sinetöity ja juhlavalmisteluihinhan sitä ruvettiin. Suomessa Halloweenilla ei ole virallista juhlapäivää mutta perinteisesti sitä juhlitaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kurpitsani on vielä kaivertamatta ja sen aion lähempänä tehdä, jotta saan hienon irvistelevän lyhdyn. Täytteen ajattelin käyttää porkkanakakkuun, jonka ohje löytyy täältä. Vähän porkkanaraastetta ja vähän kurpitsatäytettä, katsotaan mitä tulee!

Aikaa on rajatusti varmasti itse kullakin arjen pyörteissä, joten sillä idealla syntyi mun Halloweenin helpot herkut ja melko valmiilla pohjalla näissä mennään. Siitä en mene takuuseen kuinka hurjan pelottavia väsäämäni jutut ovat, hauskoja ja herkullisia ainakin!

Tässähän taas kolkuttelee pikkujoulukausikin jo ovella, illat lyhenee ja kaupastakin saa glögiä, joten mikä ettei pipareitakin voi hyvin paistaa. Ostinkin kaupasta valmista piparkakkutaikinaa ja sokerikuorrutetta, joista syntyi nopeasti skidin avustuksella luurankopiparkakku-ukkoja, -akkoja ja -possuja.

Halloween herkut (3)

Halloween herkut (1) Halloween herkut (20)

Vaivattomasti kaupan aineksilla saa kasattua myös kauhujen kerroskeksin, jonka väliin voi laittaa esimerkiksi jätskiä, kermavaahtoa, vaniljatuorejuustoa tai itsetehtyä marenkivaahtoa, jonka ohje seuraa jäljempänä. Juju on tehdä keksistä hämä-hämähäkki lakupötköstä pätkäistyillä silmillä ja Snören-lakunauhakoivilla. Silmät kiinnitin sokerikuorrutteella.

Halloween herkut (5)

Halloween herkut (14) Halloween herkut (13)

Viimeisimpänä vähän enemmän (mutta vain vähän) vaivaa vaativat kummitusmuffinssit, jotka tein luottoreseptini muffinssipohjaan täytteenä mustikat ja reilu ruokalusikallinen lemon curd -tahnaa. Päälle valmistetaan kiiltävä ja jämäkkä marenkikuorrute, jonka saa vaniljauutteella maustamalla maistumaan ihanalta. Ystäväni toi minulle tätä Krav-merkkistä vaniljauutetta Punnitse & Säästä liikkeestä siellä asioidessaan. Eri vaniljauutteita on saatavilla myös Ruohonjuuresta, joskaan normiruokakaupoista en vielä ole löytänyt. Toki marengit voi maustaa myös ihan vaniljasokerilla!

Halloween herkut (12)

Alta löydät ihan parhaan marenkikuorrutteen ohjeen! Tällä samaisella marenkimassalla, jota myös italialaiseksi marengiksi kutsutaan teen myös uunissa kypsennettävät marenkikoristeet ja Pavlovan pohjat. Massa on todella vaivatonta ja helppoa käsitellä sekä hyvin kypsyvää mutta ihan lasten juttu tämä ei ole, sillä valmistuksessa käsitellään kiehuvan kuumaa sokerilientä! Juuri valkuaisvaahdon sekaan lisättävä kuuma sokeriliemi kypsentää valkuaiset, jolloin vaahtoa voi käyttää suoraan sellaisenaan. Ohjeen määrä riittää noin kahdentoista muffinssin kuorrutukseen. Mikäli tuplaat ainemäärät siitä riittää kuorrutteen lisäksi uunissa kypsennettäviksi marenkikoristeiksi.

Halloween herkut (10)

MARENKIKUORRUTE MUFFINSSEILLE
1 kananmunan valkuainen
1 dl sokeria
0,4 dl vettä
0,5 tl sitruunamehua (sellaisesta pikkupullosta käy hyvin)
0,5-1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

1) Erottele kananmunan valkuainen huolella ja kaada valkuainen vatkauskulhoon. Keltuaista ei saa päästä yhtään joukkoon tai homman saa aloittaa alusta. Vatkaa sähkövatkaimella tai anna yleiskoneen vatkata valkuainen kunnolla vaahdoksi. Jos sinulla on käytössä yleiskone niin jätä valkuainen vaahtoutumaan siksi aikaa, kun kiehautat sokerin ja veden liemeksi. Jos teet marenkikoristeita/-pohjia, laita uuni lämpenemään 100 asteeseen.
Halloween herkut (19)

2) Mittaa pieneen kattilaan sokeri ja vesi, anna kiehua täydellä teholla niin kauan, että sokeri on täysin liuennut veteen ja seos on kirkasta. Tämä vie ohjeen määrällä pari minuuttia!
Halloween herkut (18) Halloween herkut (17)

3) Kaada valmis sokeriliuos välittömästi ohuena vanana valkuaisvaahdon joukkoon. Jos käytössäsi on yleiskone, sen kannattaa antaa vatkata vaahtoa samanaikaisesti, kun sokeriliuoksen lisää! Vatkaa huolella niin kauan, että seoksesta tulee kovaa ja kiiltävän valkoista. Tämä vie noin viisi minuuttia. Lisää lopuksi mukaan sitruunamehu ja vaniljauute tai -sokeri.
Halloween herkut (16) Halloween herkut (15)

4) Siirrä seos pursotinpussiin. Jos käytät sen kummitusmuffinsseihin niin tyllaa ei tarvita vaan leikkaa pussin alaosa auki ja pursota kiertäen tornimaiseksi kuorrute muffinin päälle. Leikkaa lakupötköstä ohuet palat ja työnnä ne marenkivaahtoon silmiksi. Valmiita muffinsseja kannattaa säilyttää jääkaapissa, joskin ne säilyvät jonkin aikaa myös huoneenlämmössä.

5) Jos teet marenkikoristeita niin valitse sopiva tylla esim. tähtitylla tai pursota marenkivaahto suoraan pussista pellille näteiksi keoiksi. Marengin voi koristella esim. strösselillä, sillä uunin alhainen lämpötila ei niitä sulata. Paista 100 asteessa keskitasolla noin 1-1,5 tuntia, sammuta uuni ja anna marenkien jäähtyä uunin mukana. Nosta huoneenlämpöön, kun marenkien pohja irtoaa leivinpaperista.
Marenkikoristeet

Sitten ei muuta kuin HU-HUU ja HAPPY HALLOWEEN!

Halloween herkut (6)

Advertisement

Super cookies, keksit suoraan sokeritaivaasta

Mä tykkään kekseistä. Paljon. Erityisesti kaupan keksit on jotain aivan vastustamatonta! Ja juurikin sen vuoksi en kotiin osta keksejä ”vierasvaraksi” koska nehän on syöty jo ennen kuin ensimmäinenkään vieras on päässyt eteistä pidemmälle. Ja kun kyläilen vanhemmillani niin todennäköisesti äitini keksikaapin sisältö vähintään puolittuu. Sooooriiii.

Oon kokeillut aika monta erilaista cookies -reseptiä aina todeten, että mitäpä sitä vaivautumaan, kun kaupasta saa parhaimmat. Nyt olen kuitenkin löytänyt äärimmäisen helpon ja hyvän ohjeen, jonka haluan toki teille jakaa! Tämä ei vaadi kikkailuja, taikina vain sekaisin, valitut lisukkeet joukkoon, lusikalla pellille ja uuniin. Parhaitahan nää on seuraavana päivänä mutta se on eri asia, kuka jaksaa sinne asti odottaa!

Super cookies (3)

Viikonlopun kunniaksi ja herkuksi, ihan itse tehdyt keksit. Super cookies suoraan sokeritaivaasta ja johan hymyilyttää hetken ajan ainakin. JES!

SUPER COOKIES (super isoina noin 16 kpl. Jos haluat enemmän, tuplaa ainemäärät!)

125 g huoneenlämpöistä voita
1 dl fariinisokeria
0,5 dl taloussokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
noin 1 dl kuivattuja, pehmeitä karpaloita
noin 1 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
noin 100 g suklaata (valkoista, tummaa, maitosuklaata oman maun mukaan tai vaikka kaikkia sekaisin)

1) Ota tarvittavat ainesosat esille ja laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Lukaise koko ohje kertaalleen läpi ja levitä leivinpaperi uunipellille.
Super cookies (13)

2) Pilko suklaa ja pähkinät reilunkokoiseksi rouheeksi. Karpalot voi lisätä taikinaan sellaisenaan.
Super cookies (12)

3) Pehmitä voita hieman mikrossa sulatusteholla, jos se ei ole ehtinyt olla tarpeeksi kauan huoneenlämmössä. Vaahdota pehmeä voi ja talous- & fariinisokeri.
Super cookies (11)

4) Lisää kananmuna sekaan ja vatkaa sekaisin.
Super cookies (9)

5) Sekoita keskenään kuivat aineet eli jauhot, sooda, suola ja vaniljasokeri. Lisää ne taikinan joukkoon.

6) Kääntele lopuksi lastalla reilusti rouhitut suklaapalat, pekaanipähkinät ja karpalot mukaan.
Super cookies (8)

7) Jos taikina on tahmean tarttuvaa, anna sen jähmettyä 15-30 minuuttia kulhossa jääkaapissa, jonka jälkeen annostelu pellille on helpompaa.

8) Nostele ruokalusikallisen kokoisia nokareita leivinpaperin päälle kahden lusikan avulla. Minulla niitä tuli 16 kappaletta. Jätä tilaa väliin, sillä nokareet leviävät uunissa leveiksi kekseiksi!
Super cookies (7)

9) Paista keksejä uunin keskitasolla 180 asteessa 10-12 minuuttia kunnes ne saavat kevyesti väriä. Keksejä kannattaa tarkkailla paiston aikana, sillä paistoaika riippuu keksien koosta ja uunin tehokkuudesta.
Super cookies (6)

10) Anna keksien jähmettyä hetki ennen tarjoilua. Itse jätin keksit huoneenlämpöön pellille yön yli, jotta ne kovettuivat kivasti! Keksejä voi säilyttää suljetussa rasiassa huoneenlämmössä tai jääkaapissa muutamia päiviä. Myös pakastaminen onnistuu hyvin! Kekseistä tulee maukkaita, kun ne pakkasesta otettuina asettaa tarjolle mikron kautta lämmitettyinä.

Super cookies (1)

Super cookies (2)

Super cookies (5)

Maailman parhaat muffinssit

Aina, siis ihan aina, kun teen vaaleita muffinsseja, teen peruspohjan aiemmin postaamallani luottoreseptillä, joka löytyy täältä. Peruspohjasta muotoutuu minkälaisia muffinsseja vain, kun ainoastaan mielikuvitus on rajana mitä täytteitä taikinaan haluaa sotkea sekaan. Itselläni täytteet valikoituvat usein keittiönkaappien sisällön perusteella! Erityisen mieltynyt olen kuitenkin mustikka-valkosuklaayhdistelmään, joka on täysin lyömätön.

Maailman parhaat muffinssit (4)

Kiireiden vuoksi missasin eilisen kansainvälisen korvapuustipäivän ja illemmalla instagramin feediltä lukuisia ihania korvapuustikuvia kuolatessani päätin, että huomenna viimeistään leivotaan jotain! Korvapuusteihin en lähtenyt, kun pieni apuleipuri oli mukana hommissa, vaan päädyttiin jälleen iisiin muffinssien luottoreseptiini, joka alkaa olla myös minin bravuuri. Tällä kertaa tuli todistettua, että taikinan kahden kananmunan sijaan riittää yhtälailla 1,5 kananmunaa, kun puolet toisesta munasta päätyi apuleipurin syliin ja lattialle. Ei sillä, yhtälailla näitä äksidenttejä leivonnan huumassa sattuu ihan isommillekin!

Maailman parhaat muffinssit (3)

Korvapuustifiboja toin muffinsseihin keksimäisen rapealla, makealla kanelicrumblella, jolla olen muffinsseja aiemminkin kuorruttanut. Täytteeksi pieni valkosuklaalevy, joka kaappiin oli ihmeen kaupalla unohtunut ja pakastimesta mustikoita. Vaatimattomuus voi kaunistaa mutta sanonpahan silläkin riskillä, että näistä muffinsseista tuli maailman parhaita. Suorastaan äitini ylivoimaisesti eniten käyttämää sanaa lainaten ”taivaallisia”! Ja puolueeton (köhköh) raati oli myös samaa mieltä, joten mitäpä sitä tässä sen enempää todistelemaan. Tehkää itse ja muistakaahan tulla kertomaan mitä piditte!

Pehmeää viikonalkua kaikille!

Maailman parhaat muffinssit (7)

MUSTIKKA-VALKOSUKLAA MUFFINSSIT KANELICRUMBLELLA

PERUSTAIKINA (noin 12 kpl)
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia (tämän voi korvata sokerilla nostaen määrän 2 desiin tai jättää kokonaan pois)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 dl maitoa (myös jogurtti, kerma, vesi tai mikä tahansa neste käy)
2 munaa
100 g voita
80 g valkosuklaata
noin 1,5-2 dl mustikoita

KANELICRUMBLE
1 dl sokeria
0,25 dl fariinisokeria (voi korvata tavallisella sokerilla)
0,75 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita
1,5 tl kanelia

1) Tarkista, että tarvittavat ainesosat löytyy. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota muffinssivuoka esille ja asettele paperiset muffinssivuoat siihen. Ohjeella tulee noin 12-14 kappaletta keskikokoisia muffinsseja. Suosittelen muffinssivuoan käyttöä lämpimästi, jotta muffinssit säilyttävät muotonsa!

2) Aloita valmistamalla kanelicrumble. Tämä on helppo ja nopea tehdä! Sekoita kaikki kuivat aineet (jauhot, sokerit ja kaneli) kulhossa keskenään. Pehmennä voita hieman löysemmäksi mikrossa ja lisää joukkoon. Sekoita huolella tasaiseksi! Jätä kanelicrumble odottamaan jatkoa.

3) Katso perustaikinan teko-ohje täältä. Taikinan ollessa valmis, sekoita joukkoon reilusti rouhittu valkosuklaa. Lopuksi lisää vain hieman varovaisesti sekoittaen mustikat, jotta ne eivät värjää taikinaa. Mikäli käytät pakastemustikoita, ota ne pakkasesta vasta juuri ennen kuin lisäät ne taikinaan, jolloin ne ovat vielä jäisiä ja riski taikinan muuttumisesta liilaksi, pienenee huomattavasti. Pakastemustikoita ei muffinsseja varten tarvitse pyöräyttää perunajauhoissa vetisyyden vähentämiseksi kuten esim. piirakoissa.

4) Annostele muffinssitaikina paperisiin vuokiin. Täytä taikinalla noin 3/4 osaa tai jopa hieman vähemmän, jotta päälle mahtuu kanelicrumble ja muffinsseilla on tilaa kohota. Itselläni tuli 12 vuokaa melko täyteen, jolloin taikina & kanelicrumble kypsyessään pursuivat paperivuoista yli mutta eipä se haitannut, kun annoin muffinssien uunista tullessa jäähtyä kunnolla niin täyte ja kanelicrumble jähmettyi kivaksi reunukseksi vuoan ulkopuolelle.
Maailman parhaat muffinssit (8)

5) Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Yleensä tällä ohjeella tehdessäni 15 minuuttia riittää täysin, nyt massaa oli runsaista täytteistä ja kanelicrumblesta johtuen enemmän, jolloin kypsennysaikakin on selvästi pidempi. Erittäin meheviksi jäivät muffinssini 20 minuutin paistolla! Sopiva paistoaika riippuu uunikohtaisista tehoista, joten suosittelen tarkkailemaan kypsymistä jättämällä esim. yhden muffinssin ilman kanelicrumblea, jolloin näkee milloin pinta saa hivenen väriä ja muffinssit ovat valmiit! Apuleipurin kanssa jätimme kolme muffinssia kuorruttamatta ja kauniisti ne kohosivat ollen ilmankin kanelicumblea superhyviä. Kanelicrumblen käytin kaikki yhdeksään muffinssiin, jolloin sitä tuli hieman reilummin per muffinssi mutta ohjeen mukainen määrä riittää kyllä 12 kappaleeseen.

Anna muffinssien jäähtyä ja kanelicrumblen kovettua vuoassa. Nostele pois täysin jäähtyneinä ja nauti!

Maailman parhaat muffinssit (5)

Maailman parhaat muffinssit (6)

Helppo ja herkullinen blondie banoffee pie

Ai mitä, että hurahdinko kondensoituun maitoon leivonnaisissa? No ehkä vähän.Tällä kertaa päätin kokeilla sitä piirakan täytteenä ilman uunia ja ajatus blondista banoffee piesta syntyi. Vieraita oli tulossa ja halusin tehdä helposti jotain super herkullista. Tällaisissa tilanteissa tölkissä myytävällä kondensoidulla maidolla sellaisenaan tai karamellisoituna pääsee jo pitkälle!

Blondie banoffee pie (10)

Kerron tässä kohtaa, että kaunis ja helppo ajatus kondensoidun maidon käytöstä sellaisenaan kohtasi yhden vastoinkäymisen valmistusvaiheessa, kun sen enempää ajattelematta kumosin keksipohjan päälle koko tölkin sisällön. Sitä siinä hetken aikaa katselin, että eipä taida tämä litku tästä paksuuntua edes jääkaapissa, joten mikäli en halua tarjota banoffee pie kiisseliä niin jotain on tehtävä! Ei muuta kuin kaatamaan juokseva kondensoitu maito pois irtopohjavuoasta kulhoon talteen ja google laulamaan, josko apuja löytyy. Ja löytyihän niitä. Kondensoitu maito sellaisenaan tulee kuumentaa mikrossa tai kattilassa paksummaksi seokseksi, jolloin se myös pysyy piirakan päällä.

Blondie banoffee pie (16)

Blondie banoffee pie on aiemmin tekemäni banoffee pien vähintään yhtä herkullinen siskopuoli. Lähes tulkoon samaa settiä mutta silti pienellä makuerolla. Erona aiemmin tekemääni piirakkaan on lähinnä pohjassa käyttämäni keksit sekä täytteenä kondensoitu maito sellaisenaan, ei kinuskisena versiona. Blondie banoffee pie ei häviä yhtään alkuperäiselle piirakalle. Tämä siskopuoli ei ole lainkaan ilkeä vaan päinvastoin pehmeän mukava ja miellyttävä tuttavuus, joka sulaa suussa. Jotain vastustamattoman viettelevää on kauraisen pohjan, banaanin ja ihanan makean täytteen yhdistelmässä!

Viikonloppu on aina yhtä hyvä syy juhlia ja mikä sen paremmin juhlat kruunaisi kuin helposti syntyvä ja äärimmäisen herkullinen blondie banoffee pie!

Blondie banoffee pie (8)

BLONDIE BANOFFEE PIE

Pohja
260 g kaurakeksiä
75 g voita sulatettuna

Täyte
1 tlk kondensoitua maitoa (sokeroitu mutta ei karamellisoitu versio, saatavilla useimmista marketeista)
2 banaania
2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
Hiven kanelia

Pinnalle
Noin 250 g mansikoita (Pirkan hollantilaiset oli vielä ihan hyviä)
Marenkia
Cashewpähkinöitä (mulla oli nämä suolattuna versiona)
Kaurakeksejä murustettuna

1) Lue ohjeet ja ota tarvitsemasi aineet esille. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, napsauta reunat kiinni. Piirakan voi halutessaan tehdä yhtälailla piirakkavuokaan, jossa sen myös tarjoilee. Itse käyttämäni irtopohjavuoan halkaisija on 22 cm ja ohjeen ainemääriin juuri passeli!
Mehevä mutakakku (6)

2) Hienonna keksit. Paras tapa lienee yleiskone, tehosekoitin tms., millä keksit saa tasaiseksi seokseksi. Käsin keksit voi hienontaa sauvasekoittimella tai laittamalla keksit paksuun pursotinpussiin, jonka sulkee solmulla tai pussinsulkijalla ja murskaa keksit kaulimella. Hätätapauksessa käy myös 1,5 litran limupullo vedellä täytettynä.

3) Sulata varovasti mikrossa tai levyllä voi juoksevaksi nesteeksi ja lisää se kulhoon keksimurujen sekaan. Sekoita massa tiiviin tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan ja painele sormin tai lusikalla keksiseos tasaisesti pohjalle leivinpaperin päälle.
Blondie banoffee pie

4) Avaa kondensoitu maitotölkki purkinavaajalla. Kaada sisältö kokonaisuudessaan mikron kestävään kulhoon tai kattilaan. Mikrossa kuumenna miedolla lämmöllä noin kolme minuuttia välillä sekoitellen kunnes seos on selvästi sakeampaa. Mikrossa kuumennettaessa on kondensoitua maitoa tarkkailtava koko ajan, sillä kuumennuksen edetessä se lähtee helposti kuplimaan ja kiehumaan astiasta yli. Silloin seos alkaa olla valmista, anna sen jäähtyä rauhassa ennen keksipohjan päälle levittämistä. Kattilassa keitettäessä on seosta myös sekoiteltava välillä ja tarkkailtava koostumusta. Kun kondensoitu maito on muuttunut juoksevasta paksummaksi, on se valmista käytettäväksi.

Minulla kondensoitu maito kiehui mikrossa muutamaan otteeseen ja rakenne muuttui sen johdosta hieman rakeiseksi mutta valmiissa piirakassa tätä ei huomannut lainkaan ja maku oli kohdillaan!
Blondie banoffee pie (2)

5) Levitä keksipohjan päälle kondensoitu maito kokonaisuudessaan ja banaanit ohuiksi viipaloituina. Ripottele kanelia halutessasi banaanien päälle.
Blondie banoffee pie (3) Blondie banoffee pie (4)

6) Vaahdota kerma, mausta se vaniljasokerilla ja tarkista maku. Levitä banaanien päälle kermavaahto.

7) Asettele mansikat, kaurakeksinpalaset, cashewpähkinät ja marengit kermavaahdon päälle. Pyöräytä veitselle tarvittaessa vuoan reunoja pitkin, jotta pohja irtoaa nätisti ja avaa vuoan reunat.

8) Siirrä piirakka koko komeudessaan tarjoiluastiaan leivinpaperia apuna käyttäen. Blondie banoffee pie säilyy hyvin jääkaapissa mutta tarjoilisin sen kyllä melko pian valmistamisen jälkeen, jotta banaanit eivät ehdi tummua.

Blondie banoffee pie (13)

Blondie banoffee pie (11)

Blondie banoffee pie (5)