Helpot Runebergin tortut nonparellein

Mä en oo klassikkoleivonnaisista Runebergin torttujen suurin ystävä ja kerrottakoon, että näiden pienten Runebergin torttujen leipomiseen vahvimpana motiivina olikin tehdä perinteisistä tortuista söpömpi versio.

Helppo Runebergintorttu (1)

Sunnuntaiseen tyyliin ohjeeni on ideoitu & toteutettu aineksilla, mitä kaapista löytyi, joten perinteinen karvasmantelin maku on pienemmässä roolissa. Mutta yllättäen nämä torttuset maistuivat erinomaisesti myös Runebergin tortuista vähemmän pitäville! Tein melko minimaalisen taikinan, jolla tuli pienehköjä torttuja 10 kappaletta.

Itse taikinan teko ja leivonta on helppoa. Valkoinen tomusokerikuorrute sen sijaan on hieman haastavampaa käsitellä ja siihen vielä nonparellien saaminen nätisti koristeeksi päälle meni jo hieman näpertämiseksi. Lopputulos oli onnistunut ja arvoisa kotiraatini sitä mieltä, että hetken mielijohteesta ideoitu ohje ansaitsee tulla julkaistuksi myös blogissa!

Helppo Runebergintorttu (16)

Ilmeisesti Runebergin torttuihin on aikoinaan upotettu joulunpyhistä kaappiin jääneet piparkakut ja mantelit. No, meillä harvoin mitään niinkin hyvää kaapeissa säilyy niin korvasin piparit piparkakkumausteella ja mantelirouheen mantelijauheella. Ainoa joulusta muistuttava asia oli glögi, jolla korvasin perinteisesti Runebergin torttuihin käytettävän punssin. Yhtälailla tortut voi kostuttaa omenamehulla!

Kansallisrunoilija J.L Runebergin päivää vietetään perjantaina 5.helmikuuta, joten vielä on hyvin aikaa leipoa päivää sulostuttamaan Runebergin tortut nonparellein. Lempeää viikonalkua!

Helppo Runebergintorttu (21)

RUNEBERGIN TORTUT NONPARELLEIN
100 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 kananmuna
0,75 dl mantelijauhetta (tai -rouhetta)
1 dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria

KOSTUTUS
Noin 1,5-2 dl glögiä tai omenamehua

KUORRUTE
1 dl tomusokeri
2-3 tl vettä
Ripaus sitruunamehua

KORISTELU
Vadelmahilloa
Nonparelleja

1) Katso, että ainekset löytyvät ja ovat huoneenlämpöisiä. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Helppo Runebergintorttu (3)

2) Voitele muffinssipellin kolot ja korppujauhota ne kevyesti. Tarkoitus on myöhemmin kumota tortut irti vuoasta.
Helppo Runebergintorttu (2)

3) Vaahdota pehmennyt voi 100 g, 0,5 dl sokeria ja 0,5 dl fariinisokeria.

4) Lisää kananmuna joukkoon ja vatkaa kunnolla sekaisin.

5) Sekoita kuivat aineet keskenään (0,75 dl mantelijauhetta, 1 dl korppujauhoja, 1 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl leivinjauhetta, 1 tl piparkakkumaustetta ja 1 tl vaniljasokeria) ja lisää ne voi-sokeri-munaseokseen.

6) Annostele lusikalla taikinaa muffinipellin koosta riippuen kymmeneen koloon noin puoleen väliin. Mulla oli tässä käytössä Ikean muffinipelti, jossa kolot ovat pienempiä kuin tavallisessa ja taikinasta riitti tasan kymmeneen hyvin!

7) Nosta muffinipelti uuniin ja paista keskitasolla 200 asteessa 10-15 minuuttia. Tortut ovat valmiita, kun ne ovat saaneet väriä hieman pintaan.
Helppo Runebergintorttu (11)

8) Anna torttujen hetki jäähtyä ja kumoa ne sitten vuoasta leivinpaperin päälle. Jos voitelu & korppujauhotus on ollut huolellinen niin tortut putoavat itsekseen vuoasta pois!
Helppo Runebergintorttu (10)

9) Leikkaa torttujen paistopuolta tarvittaessa tasaisemmaksi, jotta ne pysyvät pystyssä tukevasti. Tarkoitus on, että muffinipellissä pohjalla ollut puoli tulee ylöspäin!

10) Kostuta tortut valelemalla reilusti päälle glögiä tai omenamehua. Voit myös kostuttaa tortut upottamalla ne kostukkeeseen.
Helppo Runebergintorttu (13)

11) Sekoita tomusokerista ja vedestä kuorrute, jonka helpoiten saat torttujen päälle pursotettua pakastepussilla, jonka kulmasta leikkaat palan pois. Itse laitoin kuorrutteen pursotinpussiin, jossa oli tylla kiinni. Huono idea, sillä noinkin pieni määrä jämäkkää kuorrutetta ei meinannut lainkaan tulla ulos pursottimesta.
Helppo Runebergintorttu (14)

12) Pursota yksi torttu kerrallaan kuorrutteella rengas reunojen sisäpuolelle ja salamannopeasti ennen kuorrutteen kuivumista ripota päälle reilusti nonparelleja. Tämä kannattaa tehdä leivinpaperin päällä, josta saa karanneet nonparellit talteen ja käytettyä seuraavaan torttuun.
Helppo Runebergintorttu (15)

12) Kun tortut ovat saaneet päälleen nonparellikoristeisen kuorrutteen, nosta lusikalla rinkulan sisään vadelmahilloa.

13) Anna torttujen mehevöityä useampi tunti tai mielellään seuraavaan päivään ennen tarjoilua.

Helppo Runebergintorttu (20)

Helppo Runebergintorttu (17)

Helppo Runebergintorttu (22)

Mainokset

Parasta pannaria pannulla

Toukokuulla oon jakanut omasta mielestäni maailman parhaiden amerikkalaisten pannukakkujen ohjeen. Ne maistuvat edelleen super hyviltä ja tällä kertaa ajattelin vain hiukan oikaista tekemisessä, joten paistoin koko paistinpannun kokoisen pancakesin puolikkailla ainemäärillä alkuperäisestä ohjeesta. Aikaa ja vaivaa säästyi, lopputuloksena maistuva pannukakku, josta leikattiin siivut syöjille kakkumalliin.

Parasta pannaria pannulla (3)

Ehdoton plussa pannulla paistettavassa isommassa pannarissa on, että siitä saa näyttävän näköisen tarjottavan vaikkapa aamiais- tai brunssipöytään! Lisäetuna, että pannukakkujen paistaja pääsee nauttimaan samanaikaisesti muun seurueen kanssa herkusta, kun se on kerralla valmis ja jaettavissa annospaloiksi. Muuten tämä pannari olisi tarjottavissa suoraan paistinpannulta mutta en lähtisi pilaamaan veitsellä leikatessa pannun pintaa.

Meillä tätä nautittiin pannukakun jo jäähdyttyä ja yhtälailla maku oli äärimmäisen hyvä! Pannarista tulee jämäkkää, jolloin sen syönti sormin käy näppärästi. Pieninä ja kauniiksi koristeltuina annospaloina tämä on helppoa tarjottavaa myös illanistujaisiin!

Parasta pannaria pannulla (11)

Alla olevalla ohjeella paistoin yhden ison pannukakun (halkaisija noin 30 cm), josta söi helposti neljä aikuista ja lapsi. Tämä toki riippuu annoskoosta ja muista tarjottavista! Mikäli teet alkuperäisen ohjeen määrillä, sillä paistat kaksi isoa pannaria pannulla.

Mulla jäi vielä testaamatta ruokaisa versio samasta pannarista, kun makeutusta taikinasta hieman vähentämällä ja erilaisin suolaisin täyttein tämä toimisi varmasti myös. Ehkä jo ensi viikonloppuna esimerkiksi feta-pinaattitäyte kirsikkatomaatein reilulla mustapippurirouheella pääsee meidän kiireetöntä viikonloppuaamua sulostuttamaan pannarin päälle!

Parasta pannaria pannulla (4)

PARASTA PANNARIA PANNULLA

AINEKSET
1 muna
1 tl fariinisokeria
1,75 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Pieni ripaus suolaa
1 dl maitoa
0,75 dl jogurttia, rahkaa, piimää tai  kermaviiliä (tällä kertaa heitin itse sekaan vaniljajogurttia)
1,5 rkl öljyä

TÄYTE
1 dl kermavaahtoa vaniljasokerilla maustettuna
1 prk Danone Danio vaniljarahkaa
(Pakaste)marjoja
Hilloa
Marenkeja

1) Katso taikinan valmistusohje aiemmin julkaistusta postauksesta, joka löytyy täältä.

2) Kuumenna iso paistinpannu liedellä ja öljyä kevyesti, kaada taikina pannulle ja laske lämpötilaa maltillisemmaksi esimerkkinä asteikolla 1-10 paistoin pannaria ensin nelosella, josta nostin tehon kutoseen. Paistaminen kannattaa tehdä maltilla ja pienellä lämmöllä, jotta pannari ei kärähdä!
Parasta pannaria pannulla (5)

3) Kun pinta alkaa olla jähmettynyt useamman minuutin kuluttua, voit lastan avulla kurkata paistopintaa onko se saanut jo väriä. Mikäli näin on, käännä pannukakku kahden lastan avulla. Älä hätiköi kääntämisen kanssa, vaan paista niin kauan, että pannari on hyvin kypsynyt (mutta ei palanut) ja jähmettynyt niin kääntäminen on helppoa.


4) Paista maltillisilla lämpötiloilla myös toinen puoli, voi viedä tovin aikaa mutta tämän kanssa ei parane hätiköidä, jotta lopputuloksena on väriltään kullanruskea pannukakku.

5) Anna pannukakun jäähtyä hetki, siirrä se tarjoiluastialle kauniimpi paistopinta ylöspäin ja annostele täytteet syöjien määrän mukaan siten, että jokaisessa leikattavassa palassa on täytettä.

6) Sekoitin Danio vaniljarahkan  kermavaahtoa tukevoittamaan ja makua antamaan. Seosta pursotin pannarille keoiksi ja annostelin lusikallisen hilloa per annospala ja keskelle hieman reilummin. Lopuksi marjat ja marengit tasapuolisesti ympäri pannaria sekä marenkia myös murskattuna koristeeksi.
Parasta pannaria pannulla (9)

7) Leikkaa terävällä veitsellä tai pitsaleikkurilla tarjoiltavat palat pannaria ja nosta koko komeus pöytään nautittavaksi. Herkkua voi säilyttää jääkaapissa.

Parasta pannaria pannulla (12)

Parasta pannaria pannulla (10)

Ystävälliset minilaskiaispullat

Se on nyt sesonkia sesongin perään! Hyvä, kun Runebergin tortut ehtivät edes laskeutua vatsaan asti, kun koittaa jo laskiainen ja puolessa välissä helmikuuta rakastetaankin läheisiämme lujasti Ystävänpäivänä. Seuraavalla ohjeella saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä toteutin ideani ystävällisistä minilaskiaispullista.

Ystävälliset minilaskiaispullat (22)

Yleensähän laskiaispullan kuuluu olla suuri. Siis todella suuri! Onhan se niin hyvää, että mitä enemmän, sen parempi. Mutta tässä kohtaa kuitenkin tuotekehittely täytteiden kohdalla on mennyt pieleen, kun suuressa pullassa on toki oltava runsaasti myös hilloa & kermavaahtoa, jotka sitten ihanaista laskiaispullaa haukatessa päätyvät suun sijaan syliin, pöydälle, matolle, sormille tai parhaassa tapauksessa lautaselle, josta täytteet ovat vielä pelastettavissa lusikalla. Sotkuista puuhaa, joka tavallaan kyllä kuuluukin laskiaispullan syöntiin!

Mä halusin kuitenkin tehdä miniatyyriratkaisun, jossa pulla on syötävissä yhtenä suupalana. Ystävälliset minilaskiaispullat sopivat mitä parhaiten juhliin ja suuremmalle porukalle tarjottavaksi cocktailtikkuun istutettuna! Ei tahmaisia sormia ja huulipunatkin ovat mitä todennäköisemmin syönnin jäljiltä vielä siellä missä pitää, kiitos näiden helppojen sormisyötävien.

Ystävälliset minilaskiaispullat (29)

Valmistin näitä minilaskiaispullia suosikkipullataikinastani, joka on alun perin muistaakseni Myllyn Parhaan. Yleisesti ottaen parhaat taikinaohjeethan löytyvät alan firmoilta! Käyttämäni pullataikina on helppo ja nopea valmistaa ilman sen suurempia kikkailuja. Sen käsittely onnistuu nätisti käyttämättä tuhottomasti jauhoja apuna ja sillä paistat kauniisti kuivahiivalla kohoavat pullat, jotka ennen kaikkea maistuvat miltä pullan kuuluukin. Minikokoisistakaan pullista ei tule tällä taikinalla lainkaan kuivia vaan makoisia ja kuohkeita!

Ystävälliset minilaskiaispullat (24)

Laskiaista, Ystävänpäivää ja mitä näitä nyt on odotellessa mukavia ja maistuvia leivontahetkiä juuri sinulle!

Ystävälliset minilaskiaispullat (23)

YSTÄVÄLLISET MINILASKIAISPULLAT (noin 75 kpl)
3 dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 muna
8-9 dl vehnäjauhoja
1 pss (11 g) kuivahiivaa
75 g voita tai margariinia

TÄYTE
2 dl kuohu- tai vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljajauhetta (tai -sokeria)
(1 tl vaniljakreemijauhetta, joka tekee kermavaahdon jämäkämmäksi. Ei pakollinen)
Vadelmahilloa

KORISTELU
Tomusokeri
Sokerisydän -koristeet
(Coctailtikut)

1) Katso, että sinulta kaikki tarvittavat aineet löytyvät. Aseta leivinpaperit valmiiksi uunipelleille. Voit hieman esilämmittää uunia, jotta valmiin taikinan voi laittaa sinne kohoamaan uunin ollessa sammutettuna.
Ystävälliset minilaskiaispullat (14)

2) Lämmitä 3 dl maitoa mikrossa tai liedellä tuntuvasti kädenlämpöistä kuumemmaksi. Kuivahiiva toimii 42 asteessa, kuumempi tappaa sen mutta maito tulee hieman viilenemään ennen kuivahiivan lisäystä, kun siihen sekoitetaan muita aineita ensin.

3) Lisää lämpimään maitoon 1 dl sokeria, 1 tl suolaa, 2 tl kardemummaa
ja 1 muna. Sekoita kananmunan rakenne kunnolla rikki. Tarkista, ettei seos ole liian kuumaa. Sen pitäisi nyt olla hieman kädenlämpöistä lämpimämpää!
Ystävälliset minilaskiaispullat (13)

4) Sekoita noin 8 desiin vehnäjauhoja kuivahiivaa yksi pussillinen ja lisää ne sokeri-kananmuna-maitoseokseen. Sekoita ensin huolella lastalla ja lopuksi vaivaa taikinaa käsin.
Ystävälliset minilaskiaispullat (12)

5) Sulata varovaisesti mikrossa voita hieman, että se on puoliksi sulanutta ja lisää voi taikinaan. Jatka vaivaamista käsin ja lisää tarvittaessa vielä jauhoja max. desin verran. Taikina saa olla napakkaa mutta ei kovaa. Kun voin on vaivannut hyvin taikinaan sekaisin, pitäisi sen alkaa nätisti irrota kulhosta.
Ystävälliset minilaskiaispullat (11)

6) Tarkista, että uuni ei ole liian kuuma (pystyt kädellä koskemaan ritilään sen polttamatta) ja että se on sammutettuna. Nosta taikina liinalla peitetyssä kulhossa uuniin kohoamaan vähintään kaksinkertaiseksi. Noin puoli tuntia riittänee! Voit kohottaa taikinan myös jossain muussa lämpimässä & vedottomassa paikassa.

7) Kun taikina on kohonnut, ota se pöydälle ja vaivaa huolella ilmakuplat pois. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
Ystävälliset minilaskiaispullat (8)

8) Leivo taikina pulliksi. Ohjeen taikinamäärällä tulee noin 75 minipullaa. Itse leivoin tällä kertaa 25 minipullaa, 15 pikkupullaa ja yhden pullapitkon.

Paistoin ekalla pellillä 15 pikkupullaa huomatakseni, että ne eivät jää haluamaani tarkoitukseen tarpeeksi pieniksi. Näin ollen puolitin jo taikinasta pyörittelemieni pullapalleroiden kokoa, jolloin niitä meni noin 25 kappaletta per pelti. Taikinapalleroiden tulee olla kooltaan kuin kaupan cocktaillihapullat, jotta ne eivät kohotessaan ja paistuessaan kasva minikoosta ulos. Huomioi, että pullat kohoavat noin kaksinkertaisiksi alkuperäisestä koostaan!

Jaa taikina osiin, pyöritä osat pitkuloiksi ja nappaa niistä sormin pieniä paloja, joista pyörität käsissäsi napakoita taikinapalleroita.
Ystävälliset minilaskiaispullat (6)

Pullapitkon voi tehdä kolmesta puikulasta nostamalla vuorotellen ulommaisen pitkulan oikealta ja vasemmalta keskimmäisen pitkulan yli.

9) Nostele pullat pelleille ja kohota ne kaksinkertaisiksi, voitele sitten kananmunalla ja koristele sokerilla/raesokerilla ennen paistamista. Kuvissa minipullat 25 kpl/pelti ennen ja jälkeen kohotuksen, tästä huomaa hyvin kohotuksen aikaansaaman kasvun.

10) Paista minipullat 220 asteessa (tasalämmöllä) uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Tarkkaile pullien kypsymistä ja ota ne jo aiemmin pois, mikäli ne alkavat ruskistua liikaa. Mun uunissa kahdeksan minuutin paistoajalla tuli juuri täydellisen kullankeltaisia ja sisältä kuohkeita pullia. Isompiin pulliin, pidennä paistoaikaa muutama minuutti!

Alla kuva valmiista pullista havainnollistamassa kokoeroa. Minipullat vasemmalla ovat valmiina normilihapullan kokoluokkaa ja pikkupullat keskellä taas noin puolen nyrkin kokoisia.
Paras pullataikina

11) Mikäli teet pullapitkon, laske uunin lämpötilaa ja paista pitkoa 200 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia.

12) Anna pullien jäähtyä ja valmista kermavaahtotäyte. Vaahdota sähkövatkaimella kerma sopivan jämäkäksi vaahdoksi, mausta vaniljalla ja sokerilla sekä halutessasi vaniljakreemijauheella. Tarkista maku ja nosta tarvittaessa jääkaappiin odottamaan.
Ystävälliset minilaskiaispullat (1)

13) Halkaise jäähtyneet minipullat. Annostele kermavaahto pursottimeen ja pursota tähtityllalla minipullien hattuosalle tai nostele lusikalla nokare kermavaahtoa. Annostele lusikalla vadelmahilloa minipullien alaosalle. Nosta päälliosat varovasti alaosan ”hatuksi”.

14) Työnnä cocktailtikku minipullasta varovaisesti keskeltä läpi pidellen hattuosasta kiinni, jotta täytteet eivät painu kasaan. Painele sormin sokerisydän-koristeita minipullien välistä näkyvään kermavaahto-osaan. Lopuksi siivilöi pullien päälle tomusokeria.
Ystävälliset minilaskiaispullat (31)

15) Nosta minipullat tarjoiluastialle ja tarjoile heti tai säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka. Nauti ja ilahduta ystävää näillä suloisilla suupaloilla!

Ystävälliset minilaskiaispullat (19)Ystävälliset minilaskiaispullat (28)Ystävälliset minilaskiaispullat (21)Ystävälliset minilaskiaispullat (25)

 

Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku

Jokaiselta kotileipurilta tulisi löytyä se kaikkien aikojen parhaan suklaakakun ohje reseptiarkistoista. Luottoresepti, joka leivotaan aina, kun halutaan takuuvarmasti hurmata vieraat! Tai nauttia ihan itse syntisen hyvästä suklaaherkusta.

Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (6)

Multa tämä ohje on ikävä kyllä puuttunut ja olen yrittänyt tutkia, mikä on se kaikista paras suklaakakun ohje. Onneksi ei tarvitse itse osata, sillä tässäkin dilemmassa lähipiirin kotileipuri pelasti pulasta! Olen muutaman kerran syönyt hänen valmistamanaan tätä kakkua ja pohtiessani maailman parhaan suklaakakun salaisuutta (ekan maailman ongelmat, joo tiedetään…) ymmärsin, että miksi yrittää keksiä uudelleen sellaista, mikä on jo olemassa?

Välittömästi yhteys ihanaan naiseen, jolta sain tämän super hyvän ja ennen kaikkea niin helpon suklaakakun ohjeen. Tämän valmistusvaiheessa ei oikeastaan voi mennä juuri mikään pieleen, ainoa kriittinen vaihe on omaan uuniin sopivan paistoajan löytäminen. Siitä tarkemmin ohjeessa mutta yhtäkaikki, eihän tän suklaakakun kanssa nyt kovin metsään voi mennä!

Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (3)

Suklaakakku painuu jäähtyessään hieman keskeltä kasaan muodostaen oivan kuopan koristeluille, jotka voivatkin olla mitä vain karkeista marenkiin ja marjoihin. Kermavaahto sopii aina suklaakakun kylkeen samoin kuin jäätelö. Esimerkiksi lakritsijäätelö on mahtava makupari suklaan kanssa! Omaan makuuni tämä on jo niin suklainen & mehevä pläjäys itsessään, ettei se kaipaa suklaakuorrutetta päälleen mutta jos sinua kiinnostaa kakku sillä viimeistellä niin täältä löytyy suklaaganachen helppo ohje.

Ai niin, oikeasti se kaikista vaikein vaihe on kylläkin pitää näpit erossa kakusta seuraavaan päivään asti, jolloin se on vasta parhaimmillaan syötäväksi!

Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (8)

NAURETTAVAN HELPPO JA HYVÄ SUKLAAKAKKU

200 g taloussuklaata
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (tai käytännössä mitä vain gluteenitonta jauhoa)
1 tl leivinjauhetta

1) Tsekkaa tarvittavat aineet ja laita uuni lämpenemään 2OO asteeseen. Aseta pyöreän halkaisijaltaan 22-24 cm olevan irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi . Voitele ja korppujauhota vuoka kevyesti!
Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (1)

2) Pilko taloussuklaalevy kokonaisuudessaan (no ei haittaa, jos pari palaa eksyy omaan suuhun koska LAADUNVALVONTA) ja 200 g voita kattilaan tai mikronkestävään astiaan. Sulata hyvin pienellä lämmöllä liedellä seosta välillä hämmentäen tai varovaisesti mikrossa lähes sulatusteholla aina välissä sekoittaen.

3) Riko neljä kananmunaa kulhoon ja lisää sokeri 2 dl. Vatkaa sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Tai vaihtoehtoisesti laita yleiskone hommiin!
Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (18)

4) Sekoita jauhot 2,5 dl ja leivinjauhe 1 tl keskenään. Lisää jäähtynyt suklaa-voiseos ja jauhot seokseen lastalla sekoittaen, jotta taikinan kuohkeus säilyy. Saat ne hyvin sekoittumaan vetämällä lastalla syviä uria taikinaan. Jonkun aikaa saa taikinaa lastalla käännellä, jotta jauhot sekoittuvat varmasti tasaisesti mutta säilyypähän kuohkeus!

5) Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla tasalämmöllä 200 asteessa noin 20-30 minuuttia vuoan koosta riippuen. Kiertoilmauunissa 200 asteessa paistaessa on alkuperäisen ohjeen mukainen 17 minuuttia (tasan ;D) oikea aika!

Nämä paistoajat ovat mehevän kypsään, ei valuvaan suklaakakkuun. Lyhennä hieman paistoaikaa, jos haluat keskeltä selvästi löysän ja hieman valuvan kakun! Pienessä vuoassa paistoaika on kuitenkin pidempi, kun kakkukin on paksumpi.

HUOM. paistoaika riippuu myös paljon vuoan koosta ja uunista, sopiva aika löytyy kokeilemalla mutta läpikypsäksi suklaakakkua ei kannata vetää. Kuivana käppänänä se ei vain maistu juuri miltään!

Miten tämä käytännössä onnistuu? Kakku on valmis, kun kokeillessasi sitä keskeltä, tikkuun jää kosteita suklaisia muruja. Toki, jos haluat mutakakkumaisen valuvan koostumuksen, on kakku valmis, kun se on reunoiltaan irronnut vuoasta mutta keskeltä kokeiltaessa tikkuun jää vielä taikinaista jälkeä.

Oma kakkuni oli vielä hieman hyllyvä keskeltä, kun otin sen pois. Se olisi voinut olla vielä muutaman minuutin pidempäänkin saavuttaakseen täydellisen kypsyyden, pidin sitä uunissa noin 20 minuuttia. Tarkkaile suklaakakkuasi kuin suurempaakin aarretta sen paistuessa!

6) Nosta kakku uunista jäähtymään. Älä hätäänny, jos kakku keskeltä laskeutuu. Näin tapahtuu, jos kakkua ei ole paistettu läpikypsäksi (ja kuivaksi)! Kun kakku on jäähtynyt, voit varovasti veitsellä kokeilla onko reunat irti vuoasta ja nostaa kakun sen jälkeen vuoassa jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (12)

Kakun kannattaa antaa seisoa, sillä suklaisten leivonnaisten maut syventyvät ja paranevat, kun niiden antaa tekeytyä rauhassa. Maltti on valttia! Toisaalta tämä antaa hyvän mahdollisuuden valmistaa suklaakakku jo hyvissä ajoin esimerkiksi ennen juhlia, jolloin kaikkea ei tarvitse tehdä samassa hässäkässä.

7) Siirrä kakku leivinpaperin avulla tarjoiluastialle. Ennen tarjoilua voit siivilöidä kakun päälle tomusokeria ja kasata päälle valitsemiasi lisukkeita. Itse laitoin erään kuvan innoittamana päälle granaattiomenan siemeniä, jotka sopivat mielestäni hyvin tuhdin suklaan kanssa. Lisäksi marengit toivat kivan ulkonäöllisen lisän! Marengit voisi yhtä hyvin korvata pursottamalla kermavaahdosta sopivia kekoja kakun päälle.

Tykkään paljon granaattiomenan mausta ja käytän sitä salaateissa. Vinkkinä miten itse irrotan siemenet mahdollisimman vähällä sotkulla eli leikkaa hedelmä halki, aseta suurehko kulho tiskialtaaseen, ota toinen puolikas sormiisi niin, että siemenpuoli on kulhoon päin ja napauta terävästi eri puolilta kuorta. Näin siemenet putoavat nätisti kulhoon, mahdollinen hedelmämehu roiskuu altaaseen ja valkoista osaa, jota ei syödä, tulee siementen mukana vain minimaalisesti.
Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (10)

Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (7)Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (2)Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku (5)

Suloisen syötävä mokkapalakakku

Mokkapalat ei mee ikinä muodista. Kuten jo aiemmin todettu niistä tykkää sekä skidit että aikuiset! Niitä onkin yhden postauksen verran hehkuteltu ja täältä löytyy tämä ihan parhaiden mokkapalojen ohje, jolla niitä valmistuu kokonainen pellillinen. Eipä lopu kesken ei mut ajattelin, että miksipä ei tekisi pienempää satsia irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Tämä onnistuikin mainiosti lopputuloksena suloisen syötävä mokkapalakakku, jonka uskoisin olevan melkoinen hitti esimerkiksi lastenkutsuilla! Kukapa voisi värikkäitä strösseleitä vastustaa? Vaihtamalla strösselit sydämenmuotoisiksi tai leipomalla kakun sydämenmalliseen vuokaa, saa tästä oivan & helpon herkun tarjottavaksi niille ihanimmille Ystävänpäivänä!

Suloisen syötävä mokkapalakakku (9)

Kuvien mokkapalakakkusen tein halkaisijaltaan 15 sentin irtopohjavuokaan ja käytin 1/3 osan alkuperäisen ohjeen ainesmääristä. Nämä määrät olen kirjannut tähän mokkapalakakun ohjeeseen. Sanoisin, että ohjeella voi kakun tehdä yhtälailla esim. halkaisijaltaan 20 cm pohjaan, jolloin se jää vain hieman matalammaksi ja paistoaikaa voinee lyhentää. Mikäli teet kakun isompaan vuokaan niin kokeilisin alkuperäisen ohjeen ainemääristä puolta. Tällöin kakun ”muhkeus” säilyy! Mutta paistoajan kanssa saa olla tarkkana, jotta mokkapalakakku ei jää raa`aksi pohjan paksumman olomuodon vuoksi!

Koristeruusukkeet pursotin mascarponekuorrutteella, jonka ohje on kirjattuna alempana. Voit korvata tämän perinteisellä kermavaahdolla, josta saa kestävämpää lisäämällä joukkoon vaniljakreemijauhetta.

Leipomisen iloa!

Suloisen syötävä mokkapalakakku (10)

SULOISEN SYÖTÄVÄ MOKKAPALAKAKKU

POHJA
1 kananmuna
1 dl sokeria
1,7 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria (-jauhetta)
0,7 dl maitoa
70 g voita

KUORRUTE
15 g voita (sulaneena noin 2 rkl)
1 dl tomusokeria
2 rkl vahvaa kahvia
2 tl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

MASCARPONEKUORRUTE
25 g voita
0,5 dl tomusokeria
4-5 rkl mascarponea
1 tl vaniljasokeria (tai -jauhetta)

1) Tarkista, että sinulta tarvittavat ainesosat löytyy. Voit voidella kevyesti irtopohjavuoan tai asettaa pohjalle leivinpaperin. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

2) Valmista taikina, tarkemmat teko-ohjeet löydät alkuperäisestä reseptistäni täältä.

3) Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan ja riippuen käyttämäsi vuoan koosta paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-30 minuuttia. Tarkista kypsyyttä kakun keskeltä, tämän ei tule olla valuvaa.


4) Jätä kakkupohja jäähtymään ja valmista kuorrute, joka levitetään jäähtyneen pohjan päälle. Löydät kuorrutteen tarkemman teko-ohjeen täältä.

5) Levitä kuorrute kakulle ja kaada runsaasti strösseleitä päälle.

6) Valmista mascarponekuorrute pehmentämällä voita hieman varovaisesti sulatusteholla mikrossa ja sekoittamalla pehmeä voi mascarponen kanssa. Sekoita joukkoon tomusokeri, tarkista maku ja lisää tomusokeria tarvittaessa. Mausta vaniljasokerilla tai -jauheella. Voit halutessasi käyttää kermavaahtoa mascarponen tilalla. Pursota mascarponekuorrute/kermavaahto tähtityllalla kakun reunoille.

7) Säilytä kakku tarjoiluun asti jääkaapissa. Ilman kuorrutteita kakun voi pakastaa ja kuorruttaa sulaneena tarjoilua varten.

Suloisen syötävä mokkapalakakku (7)Suloisen syötävä mokkapalakakku (1)Suloisen syötävä mokkapalakakku (8)

 

Parempaa pitsaa perjantaihin

Mä kutsuisin tätä maailman parhaaksi pitsapohjaksi mut sitä varten mun pitäis olla italialainen. Ja pitsan pizzaa. Joten sanottakoon tätä sitten aivan törkeen hyväksi pitsapohjaksi. Sen jälkeen, kun ystäväni vinkkaamana tein ekaa kertaa tällä ohjeella pitsaa, ei ole ollut paluuta entiseen. Niin ihanan rapea & hyvä pitsapohja tällä tulee!

Parempaa pitsaa perjantaihin (9)

Vaihtelua perinteiseen pitsaan verrattuna tuo myös tomaattikastikkeen korvaava Koskenlaskija Ruoka sulatejuusto. Pitsa on lähestulkoon aina hyvää, tällä ohjeella tehtynä siitä tulee järisyttävän hyvää. Voit huoletta hävittää kaikkien pitsamestojen listat ja tehdä jatkossa itse, omilla lempparitäytteillä!

Parempaa pitsaa perjantaihin (14)

Alkuperäinen ohje on K-ruoka-sivuilta. Oon säveltänyt täytteitä omaan makuun ja tätä on tehty alkuperäisen ohjeen mukaisesti vuohenjuusto-tomaatti-punasipuli-oliivitäyttein sekä lähes samana versiona mut sisältäen kaikki mahdolliset juustonjämät vuohenjuuston ollessa vähissä. Lisäksi ”lasten makuun” kinkku-ananas ja kana-ananasversioina, joihin on tullut sulatejuustokastikkeen päälle hiven ketsuppia lopputuloksella, että aikuisten suihin meni suurin osa. Niin toimiva kombo!

Parempaa pitsaa perjantaihin (17)

Rucolahan kruunais koko komeuden ja makuhermoja hivelevän sinfonian mutta jostain kumman syystä kyseinen rehu on ollut a) kaupasta loppu tai b) unohtunut kassahihnalle miehen asioidessa kaupassa, joten selvästikään sen ei ole ollut tarkoitus pitsoihimme päätyä ja olemmekin nauttineet nämä lätyt yhtä tyytyväisinä ilman rucolaa.

Toivottavasti viikonlopustanne tulee rentouttava! Jos pitsaa tekee mieli niin tee tätä ja nauti.

Parempaa pitsaa perjantaihin (18)

PAREMPI PITSA PERJANTAIHIN

POHJA
2 dl vettä
1,5 tl kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
2 dl grahamjauhoja
Noin 1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

PITSAKASTIKE
Yksi purkillinen (250 g) Valio Koskenlaskija Ruoka -sulatejuustoa
(Hiven ketsuppia)

TÄYTE per pitsa
1 puolikas punasipuli
Noin puoli rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni pötkö tai kiekko vuohenjuustoa
Vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja
(1 ruukku rucolaa)

JA

Puoli pakettia hyvälaatuista kinkkuleikkelettä
Yksi ananaslohkopurkki tai tuoretta ananasta
1 paketti mozzarellaa

1) Tsekkaa, että ainekset löytyvät. Ota kaksi uunipeltiä ja leivinpaperit esille. Aloita tekemällä pohja!
Parempaa pitsaa perjantaihin (1)

2) Lämmitä 2 dl vettä mikrossa hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi, noin 42 asteiseksi.

3) Sekoita keskenään 1,5 tl kuivahiivaa, 0,5 tl suolaa ja 2 dl grahamjauhoja. Lisää ne veteen ja sekoita huolella tasaiseksi.


4) Jatka pesemällä kädet tai pukemalla kertakäyttökäsine ja aloita alustamaan vehnäjauhoja noin 1,5 dl vähitellen taikinaan.
Parempaa pitsaa perjantaihin (4)

5) Lisää 1 rkl öljyä ja vaivaa hyvin taikinan sekaan. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi.
Parempaa pitsaa perjantaihin (5)

6) Peitä taikinakulho liinalla ja jätä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan esim. uuni tai mikro, jotka ovat pois päältä. Anna kohota noin 20-30 minuuttia.

7) Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja aseta uunipellit ilman leivinpaperia sisään kuumenemaan.

8) Taikinan ollessa hyvin kohonnut, jaa se kahteen osaan ja jauhoja apuna käyttäen kaulitse suoraan leivinpaperilla liuskemallisiksi, ohuiksi pohjiksi.


9) Vedä kaulitut pitsapohjat leivinpaperilla kuumennettujen peltien päälle, paista pohjia uunin alatasolla noin 8 minuuttia 225 asteessa. Käytä tarvittaessa kiertoilmaa tai paista pohjat yksittäin.
Parempaa pitsaa perjantaihin (8)

10) Valmistele täytteet. Pohjat voi nostaa uunista ulos odottamaan, kun ne ovat saaneet kivasti väriä ja kupruja ollen rapsakoita.

11) Pese kirsikkatomaatit ja viipaloi ne. Puolita oliivit. Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa vuohenjuustosta sopivia siivuja.

Kinkkupitsaan suikaloi kinkkuviipaleet ja pilko ananaspalat pienemmiksi. Siivuta mozzarellajuusto.
Parempaa pitsaa perjantaihin (10)

11) Levitä pitsapohjien päälle Koskenlaskija Ruoka -sulatejuusto ja lisää toiseen pitsaan halutessasi hiven ketsuppia, jonka levität sulatejuuston päälle tasaisesti. Lisää täytteet per pitsa, juustot päällimmäiseksi.

12) Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 6 minuuttia. Voit paistaa nämä vuorotellen tai käyttää kiertoilmatoimintoa.

13) Lisää valmiiden pitsojen päälle halutessasi rucolaa, mustapippuria ja creme fraichea. Ja nauti hieman parempaa pitsaa!

Parempaa pitsaa perjantaihin (20)Parempaa pitsaa perjantaihin (21)Parempaa pitsaa perjantaihin (19)

Super helppo sunnuntaiherkku

Erittäin loistavaa ja maistuvaa alkanutta vuotta! Kaikki maailman herkulliset asiat ja heikko mieli ovat syitä miksi itse en herkkulakkoihin ryhdy. Tietää jo etukäteen, että lakko kestäis sen pari päivää, kärvistellen ja irvistellen. No ei, oikeesti totaalikieltäytymisen sijaan omin juttu on kaikkea kohtuudella, jolloin ei tuu morkkiksia herkkuövereistä tai -lakoista lipsumisesta. Ja peruspohjan ollessa syömisen ja liikkumisen suhteen jonkinlaisessa tasapainossa, kestää se myös palan baakkelssia silloin, kun sitä mieli tekee. Toki multa lähtee hatunnosto ja suuret tsempit heille, jotka herkuttomuuteen pystyvät!

Super helppo sunnuntaiherkku (19)

Vuodenvaihteen juhlintaan tein jäätelökakun, joka on sekä skidien että aikuisten mieleen! Harmittavasti sen nopean sulamisen vuoksi, oli kakku tarjoiltava & syötävä ennen kuin ehdin ainoatakaan kuvaa napata. Uuden vuoden kakkuun lähdin more is more-ajatuksella yhdistäen suklaiseen kakkupohjaan noin 1,5 litraa lakritsikermajäätelöä, pari desiä itse kasaan keitettyä kinuskikastiketta, kermavaahtoa ja tuoretta lakua pilkottuna. Hyvää oli, kaikki meni! Kuvituskuva on kesältä, jolloin sama tarina eri täyttein, jotka ajankohtaan sopivasti olivat litran vaniljajätski, litran mansikkajätski, valko- ja maitosuklaata sulatettuna sekä komea kasa marjoja.

Super helppo sunnuntaiherkku (4)

Tämä jädekakkuhomma jäi siinä määrin harmittamaan, että alkaneen vuoden kolmantena päivänä tuli otettua vahinko takaisin duunaamalla samaan jätskikakkupohjaan super helppo sunnuntaiherkku aineksilla, mitä kaapista löytyy. Ja sieltähän löytyi! Nimittäin suklaiseen sunnuntaiherkkuun päätyi banaania, kinuskia, smetanalla maustettua kermavaahtoa, digestivekeksirouhetta ja suolapähkinöitä.

Super helppo sunnuntaiherkku (3)

Super helposta sunnuntaiherkusta tuli vahingossa näin myös super herkullinen sunnuntaiherkku, joka syntyy äärimmäisen nopeasti. Kandee kokeilla! Aiemmin samalla suklaakakkupohjalla oon jätskikakkujen ohella tehnyt kesäisiä minileivoksia, joiden ohje löytyy täältä.

Mukavan leppoisaa Loppiaista! Arkipyhähän on lähes sama asia kuin sunnuntai, joten käyttäkää päivä vaikka leipoen jotain ihanaa.

Super helppo sunnuntaiherkku (1)

SUPER HELPPO SUNNUNTAIHERKKU (22 cm vuokaan)

POHJA
75 g voita
0,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 dl jogurttia (mulla oli vaniljaa)

PÄÄLLE
2 keskikokoista banaania
Reilu kourallinen suolapähkinöitä
2 (digestive)keksiä palasina

1 dl vispi-tai kuohukermaa
(noin 1 rkl creme fraichea)
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl sokeria

+ Syömättä jääneet joulusuklaat koristeeksi
+ Noin 1 dl paksuhkoa kinuskikastiketta joko valmiina tai itse keitettynä, jolloin tarvitset 1 dl vispi- tai kuohukermaa sekä 1 dl fariinisokeria.

1) Tarkista, että pohjaan tarvittavat ainekset löytyvät. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota irtopohjavuoka esille, aseta pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Tämän voisi myös tehdä tavalliseen piirakkavuokaan joko voidellen sen hyvin tai laittaen pohjalle leivinpaperia.

2) Pehmitä 75 g voita mikrossa varovasti sulatusteholla, jos se on jääkaappikylmää huoneenlämpöisen sijaan.

3) Mittaa voin lisäksi kulhoon 0,5 dl sokeria ja 1 dl fariinisokeria. Sekoita voimakkaasti haarukalla sekaisin, saa toki käyttää sähkövatkaintakin mutta ei tartte.


4) Lisää joukkoon yksi kananmuna, sekoita.

5) Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat ainekset 2 dl vehnäjauhoja, 0,5 dl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja 0,5 tl suolaa. Lisää ne voi-sokeri-munaseokseen vuorotellen jogurtin kanssa. Sekoita huolella!


6) Kaada taikina irtopohjavuokaan, nosta 200 asteisen uunin keskitasolle ja paista noin 10-15 minuuttia. Kakkupohja on valmis, kun sen reunat ovat hieman irronneet sivuilta vuoasta. Voit kokeilla kypsyyttä puutikulla, tässä kakku saa uunista otettaessa olla sisältä vielä hieman löysää.

Itse nostin kakun uunista 12 minuutin jälkeen, jolloin se oli keskeltä tikulla kokeiltaessa pehmeää mutta tekeytyi seisoessaan kiinteäksi säilyttäen kuitenkin mehevyyden.

7) Jätä kakkupohja jäähtymään ja aloita täytteen valmistus.

8) Keitä kinuskikastike. Mittaa kattilaan 1 dl fariinisokeria ja 1 dl vispi-/kuohukermaa. Kiehauta seos samalla hämmentäen, laske lämpöjä ja jätä hiljalleen kiehumaan liedelle välillä sekoittaen. Mitä kauemmin seosta keittelee, sen paksummaksi se tulee. Voit testata kinuskin koostumuksen pudottamalla vesilasilliseen tipan kastiketta. Se on valmista, jos kastiketippa pysyy vedessä kiinteänä säilyttäen muotonsa! Kinuskikastike kiinteytyy vielä jäähtyessään.

9) Pilko kaksi banaania, vaahdota noin 1 dl kermaa, lisää siihen 1 rkl smetanaa ja mausta vaniljasokerilla & sokerilla. Smetanan voit jättää pois ja vaahdottaa kermaa 2 desiä. Itselläni kerma loppui hieman kesken, joten jatkoin sitä pakon edessä creme fraichella tosin maistuvalla lopputuloksella! Murskaa digestivekeksit pienemmiksi ja halutessasi myös suolapähkinät.

10) Kumoa jäähtynyt kakkupohja tarjoilualustalle leivinpaperin avulla, irroita pohjasta leivinpaperi.
Super helppo sunnuntaiherkku (11)

11) Kokoa kakku. Levitä kumotun kakkupohjan päälle noin puolet kinuskikastikkeesta, lado päälle banaanisiivut, lisää kermavaahto-creme fraicheseos, ripottele päälle ulkosyrjälle keksimurut, levitä haarukalla loppu kinuskikastike päälle viivoina, lisää lopuksi suolapähkinät ja suklaat omalla taiteellisella näkemyksellä kakun kruunuksi.

12) Nauti heti tai anna tekeytyä jääkaapissa muutamasta tunnista seuraavaan päivään. Maut tiivistyvät ja banaanien tummuminen ei sinänsä haittaa, jos ne ovat jemmassa muiden täytteiden alla. Meidän makuraati tykkäsi tästä helposta sunnuntaiherkusta heti mutta ehkä jopa vielä enemmän hetkeä myöhemmin, kun kakku oli saanut levähtää ja maut tasaantua! Kylkeen sopi erinomaisesti pakastimeen epähuomiossa unohtunut lakujätski.

Super helppo sunnuntaiherkku (18)Super helppo sunnuntaiherkku (17)Super helppo sunnuntaiherkku (21)