Maailman paras ja helpoin suklaakakku

Maailman paras ja helpoin suklaakakku on paljon sanottu. Allekirjoitan kuitenkin väittämäni ihan täysin! Ohjeeni syntyi vähän kuin vahingossa mutta siitä tuli välittömästi mun luottoreseptien ykkönen mitä tulee mehevään kerrossuklaakakkuun.

Maailman paras suklaakakku  (10)Alun perin tarvitsin erittäin kestävää kerroskakun pohjaa, jollaisen ilokseni onnistuinkin leipomaan saaden siitä samalla super mehevän. En osaa sanoa onko käyttämäni Belbake kaakaojauheen ansiota, että kaikkien suklaisten leipomusteni maku on huomattavasti parantunut viime aikoina vaiko sitten karttuneiden taitojeni (epäilen suuresti..), joten suosittelen muitakin hamstraamaan tuota ihmeainetta Lidlistä. Joskin varmasti minkä merkin tahansa tummalla, sokeroimattomalla kaakaojauheella selviää myös hyvin!

Maailman paras suklaakakku  (1)

Kakkupohjan sattuman kaupalla syntynyt mehevyys innosti jatkojalostamaan kakun kokonaan suklaiseen suuntaan tummalla täytteellä, joka on sanalla sanoen täydellistä. Varmaan yleisesti kyseinen kuorrute tunnetaan nimellä suklainen voikreemi, joka on useimmille jo tuttu juttu mutta mulle perus perässähiihtäjälle ihana uusi, suussa sulava tuttavuus. Syön jatkossa aamupalanikin tällä höystettynä!

Joka tapauksessa, voitte unohtaa suklaaganachen kanssa pelleilyt, sillä tässä tulee pehmeiden suklaakuorrutteiden Mersu! No vitsi vitsi, vaikka kyllä tämä kyseinen kuorrute pääsi yllättämään helppoudellaan ja maistuvuudellaan. Kuten koko kakkukin!

Maailman paras suklaakakku  (8)

Nyt todella kannustan ihan jokaista (myös teitä, joilla täytekakut aina lässähtää ja/tai kuorrutteet ovat kökkäreisiä) kokeilemaan täydellisen suklaakakun leipomista ohjeellani, jonka uskon (ja toivon sormet ristissä epäonnistenkin kotileipurien puolesta) onnistuvan aina riippumatta siitä mikä on lähtötaso leivonnan maailmassa!

MAAILMAN PARAS JA HELPOIN SUKLAAKAKKU

POHJA
100 g voita
1,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa

KAKUN KOSTUTUS
Noin 0,5-1 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa

TÄYDELLINEN SUKLAAKUORRUTE TÄYTTEEKSI
100 g pehmeää, puoliksi sulanutta voita
0,5 dl kaakaojauhetta
1-1,5 dl tomusokeria
2-3 rkl maitoa

KORISTELU
1-2 dl vispikermaa tai pieni osa suklaakuorrutetta
Noin 125 g pensasmustikoita tai 150 g mansikoita tai muita marjoja
(Marenkia)

1) Tarkista, että kaikki ainesosat sinulta löytyvät. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta halkaisijaltaan 15-18 cm olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoka ja korppujauhota kevyesti. Kakku irtoaa kyllä reunoiltaan ilman korppujauhoja, joten homma ei niiden puuttumiseen kaadu mutta mielestäni kauniimmat reunat tulivat korppujauhotuksen kera.

Vinkkinä, että Prismassa myydään toimivaa & edullista Kaiser Noblesse irtopohjavuokaa halk. 18 cm mutta sisämitoiltaan se vastaa täysin halk. 15 cm kakkuvuokaa, joka useimmissa pienten kakkujen ohjeissa mainitaan.

2) Aloita kakkutaikinan teko vaahdottamalla yleiskoneella tai sähkövatkaimella voi 100 g, sokeri 1,5 dl ja fariinisokeria 0,5 dl. Voin tulee olla huoneenlämpöistä ja hyvin pehmeää, jotta sokerit sulaa sekaan nätisti. Itsehän kärsimättömänä ihmisenä joudutan tätä prosessia mikrossa eli varovaisuudella lähes sulatustehoilla voit voin mikron kautta käyttää niin, että siitä tulee hieman sulanutta.

3) Lisää joukkoon kaksi kananmunaa yksi kerrallaan. Vatkaa kunkin lisäyksen jälkeen kunnolla.
Maailman paras ja helpoin suklaakakku (23)

4) Sekoita keskenään kuivat aineet eli 2,5 dl vehnäjauhoja, 0,75 dl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta, ripaus suolaa ja 1 tl vaniljasokeria.
Maailman paras ja helpoin suklaakakku (22)

5) Lisää kuivat aineet vähitellen maidon 1,5 dl kanssa taikinaan ja sekoita samalla huolellisesti.
Maailman paras ja helpoin suklaakakku (21)

6) Kaada taikina voideltuun ja kevyesti korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 175  asteessa tasalämmöllä 50-60 minuuttia. Paistoaikaan vaikuttaa vuoan koko ja uunisi tehokkuus. Omassa uunissani passeli paistoaika on tässä kakussa tasan 55 minuuttia. Kakku on valmista, kun kokeiltaessa puutikkuun ei jää enää raakaa taikinaa! Kakun on tarkoitus olla kauttaaltaan kypsä mutta mehevä eli liian kuivaksi ei kannata tätä paistaa mutta jos näin käy niin kostutuksella siitä selviää.

7) Anna kakkupohjan jäähtyä rauhassa ennen kuin irroitat vuoan ja leikkaat kakun kolmeen yhtä suureen osaan. Olin onnekas saadessani joululahjaksi kakkupohjaleikkurin, jollaisen olemassaolosta minulla ei ollut sitä ennen tietoakaan ja nyt en ymmärrä miten olenkaan ilman sitä voinut elää. Joten jos haluat parantaa elämänlaatuasi tai no vähintään kakkukerrosten tasapaksuisuutta niin kannattaa kipaista Ikeaan, sieltä näitä saa samassa setissä pursotinpussin kanssa! Nosta alimmainen kakkupohja tarjoiluastialle valmiiksi.

8) Mausta maitoa vaniljasokerilla ja kostuta kakku. Voit sivellä pullasudilla vaniljamaitoa kakkupohjille tai annostella varovaisesti lusikalla. Maitoa kuluu noin 0,5 -1 dl riippuen siitä menikö kakku hieman liian kypsäksi ja täten kuivaksi. Kuvan kakkupohja sopivasti mehevä vielä ilman kostutusta.
Maailman paras ja helpoin suklaakakku (13)

9) Valmista täytteeksi täydellinen suklaakuorrute. Tätä varten tarvitset erittäin pehmeää voita ja mikäli voi ei ole huoneenlämmössä ehtinyt vielä pehmentyä tarpeeksi, käytä se varovaisesti mikron kautta. Lisää voin sekaan tummaa kaakaojauhetta 0,5 dl ja noin 1 dl tomusokeria. Tarkista maku ja lisää halutessasi tomusokeria. Notkista hieman suklaakuorrutetta annostelemalla 1-2 ruokalusikallista maitoa joukkoon ja mausta lopuksi vaniljasokerilla. Kuorrute saa olla melko jämäkkää.

10) Täytä kakku suklaakuorrutteella. Levitä kuorrutetta tasaisesti tarjoilulautasella olevalle pohjalevylle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja tarkasta, että se on suorassa eikä kakku lähde kallelleen. Suorista tarvittaessa varovaisesti päältä sormilla painellen. Levitä pohjan päälle loput tai osa suklaakuorrutteesta riippuen siitä jätätkö sitä muutaman lusikallisen vielä päällimmäiseen kerrokseen vai käytätkö kuorrutukseen kermavaahtoa. Nosta päällimmäinen kakkulevy kakun päälle ja tarkista suoruus.

11) Levitä kakun päällimmäiselle osalle muutama ruokalusikallinen (loput) suklaakuorrutteesta tai vispaa vispikerma, mausta sokerilla ja levitä se kakun päälle. Huuhtele käyttämäsi marjat ja asettele vapaasti luovuuttasi käyttäen suklaakuorrutteen tai kermavaahdon päälle.

Nauti heti tai nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua! Tämä kakku kestää säilytystä, jolloin maku vain mehevöityy. Voit halutessasi kostuttaa & täyttää kakun jo edellispäivänä odottamaan ja tehdä päällimmäisen kerroksen kuorrutuksen sekä marjoilla koristelun vasta tarjoilupäivänä.

Maailman paras kakku nautitaan maailman parhaassa seurassa ❤ Hyviä hetkiä kesää odottaessa!

Maailman paras suklaakakku  (4)Maailman paras suklaakakku  (9)Maailman paras suklaakakku  (2)Maailman paras suklaakakku  (6)

Advertisement

Super helppo sunnuntaiherkku

Erittäin loistavaa ja maistuvaa alkanutta vuotta! Kaikki maailman herkulliset asiat ja heikko mieli ovat syitä miksi itse en herkkulakkoihin ryhdy. Tietää jo etukäteen, että lakko kestäis sen pari päivää, kärvistellen ja irvistellen. No ei, oikeesti totaalikieltäytymisen sijaan omin juttu on kaikkea kohtuudella, jolloin ei tuu morkkiksia herkkuövereistä tai -lakoista lipsumisesta. Ja peruspohjan ollessa syömisen ja liikkumisen suhteen jonkinlaisessa tasapainossa, kestää se myös palan baakkelssia silloin, kun sitä mieli tekee. Toki multa lähtee hatunnosto ja suuret tsempit heille, jotka herkuttomuuteen pystyvät!

Super helppo sunnuntaiherkku (19)

Vuodenvaihteen juhlintaan tein jäätelökakun, joka on sekä skidien että aikuisten mieleen! Harmittavasti sen nopean sulamisen vuoksi, oli kakku tarjoiltava & syötävä ennen kuin ehdin ainoatakaan kuvaa napata. Uuden vuoden kakkuun lähdin more is more-ajatuksella yhdistäen suklaiseen kakkupohjaan noin 1,5 litraa lakritsikermajäätelöä, pari desiä itse kasaan keitettyä kinuskikastiketta, kermavaahtoa ja tuoretta lakua pilkottuna. Hyvää oli, kaikki meni! Kuvituskuva on kesältä, jolloin sama tarina eri täyttein, jotka ajankohtaan sopivasti olivat litran vaniljajätski, litran mansikkajätski, valko- ja maitosuklaata sulatettuna sekä komea kasa marjoja.

Super helppo sunnuntaiherkku (4)

Tämä jädekakkuhomma jäi siinä määrin harmittamaan, että alkaneen vuoden kolmantena päivänä tuli otettua vahinko takaisin duunaamalla samaan jätskikakkupohjaan super helppo sunnuntaiherkku aineksilla, mitä kaapista löytyy. Ja sieltähän löytyi! Nimittäin suklaiseen sunnuntaiherkkuun päätyi banaania, kinuskia, smetanalla maustettua kermavaahtoa, digestivekeksirouhetta ja suolapähkinöitä.

Super helppo sunnuntaiherkku (3)

Super helposta sunnuntaiherkusta tuli vahingossa näin myös super herkullinen sunnuntaiherkku, joka syntyy äärimmäisen nopeasti. Kandee kokeilla! Aiemmin samalla suklaakakkupohjalla oon jätskikakkujen ohella tehnyt kesäisiä minileivoksia, joiden ohje löytyy täältä.

Mukavan leppoisaa Loppiaista! Arkipyhähän on lähes sama asia kuin sunnuntai, joten käyttäkää päivä vaikka leipoen jotain ihanaa.

Super helppo sunnuntaiherkku (1)

SUPER HELPPO SUNNUNTAIHERKKU (22 cm vuokaan)

POHJA
75 g voita
0,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 dl jogurttia (mulla oli vaniljaa)

PÄÄLLE
2 keskikokoista banaania
Reilu kourallinen suolapähkinöitä
2 (digestive)keksiä palasina

1 dl vispi-tai kuohukermaa
(noin 1 rkl creme fraichea)
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl sokeria

+ Syömättä jääneet joulusuklaat koristeeksi
+ Noin 1 dl paksuhkoa kinuskikastiketta joko valmiina tai itse keitettynä, jolloin tarvitset 1 dl vispi- tai kuohukermaa sekä 1 dl fariinisokeria.

1) Tarkista, että pohjaan tarvittavat ainekset löytyvät. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota irtopohjavuoka esille, aseta pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Tämän voisi myös tehdä tavalliseen piirakkavuokaan joko voidellen sen hyvin tai laittaen pohjalle leivinpaperia.

2) Pehmitä 75 g voita mikrossa varovasti sulatusteholla, jos se on jääkaappikylmää huoneenlämpöisen sijaan.

3) Mittaa voin lisäksi kulhoon 0,5 dl sokeria ja 1 dl fariinisokeria. Sekoita voimakkaasti haarukalla sekaisin, saa toki käyttää sähkövatkaintakin mutta ei tartte.


4) Lisää joukkoon yksi kananmuna, sekoita.

5) Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat ainekset 2 dl vehnäjauhoja, 0,5 dl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja 0,5 tl suolaa. Lisää ne voi-sokeri-munaseokseen vuorotellen jogurtin kanssa. Sekoita huolella!


6) Kaada taikina irtopohjavuokaan, nosta 200 asteisen uunin keskitasolle ja paista noin 10-15 minuuttia. Kakkupohja on valmis, kun sen reunat ovat hieman irronneet sivuilta vuoasta. Voit kokeilla kypsyyttä puutikulla, tässä kakku saa uunista otettaessa olla sisältä vielä hieman löysää.

Itse nostin kakun uunista 12 minuutin jälkeen, jolloin se oli keskeltä tikulla kokeiltaessa pehmeää mutta tekeytyi seisoessaan kiinteäksi säilyttäen kuitenkin mehevyyden.

7) Jätä kakkupohja jäähtymään ja aloita täytteen valmistus.

8) Keitä kinuskikastike. Mittaa kattilaan 1 dl fariinisokeria ja 1 dl vispi-/kuohukermaa. Kiehauta seos samalla hämmentäen, laske lämpöjä ja jätä hiljalleen kiehumaan liedelle välillä sekoittaen. Mitä kauemmin seosta keittelee, sen paksummaksi se tulee. Voit testata kinuskin koostumuksen pudottamalla vesilasilliseen tipan kastiketta. Se on valmista, jos kastiketippa pysyy vedessä kiinteänä säilyttäen muotonsa! Kinuskikastike kiinteytyy vielä jäähtyessään.

9) Pilko kaksi banaania, vaahdota noin 1 dl kermaa, lisää siihen 1 rkl smetanaa ja mausta vaniljasokerilla & sokerilla. Smetanan voit jättää pois ja vaahdottaa kermaa 2 desiä. Itselläni kerma loppui hieman kesken, joten jatkoin sitä pakon edessä creme fraichella tosin maistuvalla lopputuloksella! Murskaa digestivekeksit pienemmiksi ja halutessasi myös suolapähkinät.

10) Kumoa jäähtynyt kakkupohja tarjoilualustalle leivinpaperin avulla, irroita pohjasta leivinpaperi.
Super helppo sunnuntaiherkku (11)

11) Kokoa kakku. Levitä kumotun kakkupohjan päälle noin puolet kinuskikastikkeesta, lado päälle banaanisiivut, lisää kermavaahto-creme fraicheseos, ripottele päälle ulkosyrjälle keksimurut, levitä haarukalla loppu kinuskikastike päälle viivoina, lisää lopuksi suolapähkinät ja suklaat omalla taiteellisella näkemyksellä kakun kruunuksi.

12) Nauti heti tai anna tekeytyä jääkaapissa muutamasta tunnista seuraavaan päivään. Maut tiivistyvät ja banaanien tummuminen ei sinänsä haittaa, jos ne ovat jemmassa muiden täytteiden alla. Meidän makuraati tykkäsi tästä helposta sunnuntaiherkusta heti mutta ehkä jopa vielä enemmän hetkeä myöhemmin, kun kakku oli saanut levähtää ja maut tasaantua! Kylkeen sopi erinomaisesti pakastimeen epähuomiossa unohtunut lakujätski.

Super helppo sunnuntaiherkku (18)Super helppo sunnuntaiherkku (17)Super helppo sunnuntaiherkku (21)