Jokaiselta kotileipurilta tulisi löytyä se kaikkien aikojen parhaan suklaakakun ohje reseptiarkistoista. Luottoresepti, joka leivotaan aina, kun halutaan takuuvarmasti hurmata vieraat! Tai nauttia ihan itse syntisen hyvästä suklaaherkusta.
Multa tämä ohje on ikävä kyllä puuttunut ja olen yrittänyt tutkia, mikä on se kaikista paras suklaakakun ohje. Onneksi ei tarvitse itse osata, sillä tässäkin dilemmassa lähipiirin kotileipuri pelasti pulasta! Olen muutaman kerran syönyt hänen valmistamanaan tätä kakkua ja pohtiessani maailman parhaan suklaakakun salaisuutta (ekan maailman ongelmat, joo tiedetään…) ymmärsin, että miksi yrittää keksiä uudelleen sellaista, mikä on jo olemassa?
Välittömästi yhteys ihanaan naiseen, jolta sain tämän super hyvän ja ennen kaikkea niin helpon suklaakakun ohjeen. Tämän valmistusvaiheessa ei oikeastaan voi mennä juuri mikään pieleen, ainoa kriittinen vaihe on omaan uuniin sopivan paistoajan löytäminen. Siitä tarkemmin ohjeessa mutta yhtäkaikki, eihän tän suklaakakun kanssa nyt kovin metsään voi mennä!
Suklaakakku painuu jäähtyessään hieman keskeltä kasaan muodostaen oivan kuopan koristeluille, jotka voivatkin olla mitä vain karkeista marenkiin ja marjoihin. Kermavaahto sopii aina suklaakakun kylkeen samoin kuin jäätelö. Esimerkiksi lakritsijäätelö on mahtava makupari suklaan kanssa! Omaan makuuni tämä on jo niin suklainen & mehevä pläjäys itsessään, ettei se kaipaa suklaakuorrutetta päälleen mutta jos sinua kiinnostaa kakku sillä viimeistellä niin täältä löytyy suklaaganachen helppo ohje.
Ai niin, oikeasti se kaikista vaikein vaihe on kylläkin pitää näpit erossa kakusta seuraavaan päivään asti, jolloin se on vasta parhaimmillaan syötäväksi!
NAURETTAVAN HELPPO JA HYVÄ SUKLAAKAKKU
200 g taloussuklaata
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja (tai käytännössä mitä vain gluteenitonta jauhoa)
1 tl leivinjauhetta
1) Tsekkaa tarvittavat aineet ja laita uuni lämpenemään 2OO asteeseen. Aseta pyöreän halkaisijaltaan 22-24 cm olevan irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi . Voitele ja korppujauhota vuoka kevyesti!
2) Pilko taloussuklaalevy kokonaisuudessaan (no ei haittaa, jos pari palaa eksyy omaan suuhun koska LAADUNVALVONTA) ja 200 g voita kattilaan tai mikronkestävään astiaan. Sulata hyvin pienellä lämmöllä liedellä seosta välillä hämmentäen tai varovaisesti mikrossa lähes sulatusteholla aina välissä sekoittaen.
3) Riko neljä kananmunaa kulhoon ja lisää sokeri 2 dl. Vatkaa sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Tai vaihtoehtoisesti laita yleiskone hommiin!
4) Sekoita jauhot 2,5 dl ja leivinjauhe 1 tl keskenään. Lisää jäähtynyt suklaa-voiseos ja jauhot seokseen lastalla sekoittaen, jotta taikinan kuohkeus säilyy. Saat ne hyvin sekoittumaan vetämällä lastalla syviä uria taikinaan. Jonkun aikaa saa taikinaa lastalla käännellä, jotta jauhot sekoittuvat varmasti tasaisesti mutta säilyypähän kuohkeus!
5) Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla tasalämmöllä 200 asteessa noin 20-30 minuuttia vuoan koosta riippuen. Kiertoilmauunissa 200 asteessa paistaessa on alkuperäisen ohjeen mukainen 17 minuuttia (tasan ;D) oikea aika!
Nämä paistoajat ovat mehevän kypsään, ei valuvaan suklaakakkuun. Lyhennä hieman paistoaikaa, jos haluat keskeltä selvästi löysän ja hieman valuvan kakun! Pienessä vuoassa paistoaika on kuitenkin pidempi, kun kakkukin on paksumpi.
HUOM. paistoaika riippuu myös paljon vuoan koosta ja uunista, sopiva aika löytyy kokeilemalla mutta läpikypsäksi suklaakakkua ei kannata vetää. Kuivana käppänänä se ei vain maistu juuri miltään!
Miten tämä käytännössä onnistuu? Kakku on valmis, kun kokeillessasi sitä keskeltä, tikkuun jää kosteita suklaisia muruja. Toki, jos haluat mutakakkumaisen valuvan koostumuksen, on kakku valmis, kun se on reunoiltaan irronnut vuoasta mutta keskeltä kokeiltaessa tikkuun jää vielä taikinaista jälkeä.
Oma kakkuni oli vielä hieman hyllyvä keskeltä, kun otin sen pois. Se olisi voinut olla vielä muutaman minuutin pidempäänkin saavuttaakseen täydellisen kypsyyden, pidin sitä uunissa noin 20 minuuttia. Tarkkaile suklaakakkuasi kuin suurempaakin aarretta sen paistuessa!
6) Nosta kakku uunista jäähtymään. Älä hätäänny, jos kakku keskeltä laskeutuu. Näin tapahtuu, jos kakkua ei ole paistettu läpikypsäksi (ja kuivaksi)! Kun kakku on jäähtynyt, voit varovasti veitsellä kokeilla onko reunat irti vuoasta ja nostaa kakun sen jälkeen vuoassa jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Kakun kannattaa antaa seisoa, sillä suklaisten leivonnaisten maut syventyvät ja paranevat, kun niiden antaa tekeytyä rauhassa. Maltti on valttia! Toisaalta tämä antaa hyvän mahdollisuuden valmistaa suklaakakku jo hyvissä ajoin esimerkiksi ennen juhlia, jolloin kaikkea ei tarvitse tehdä samassa hässäkässä.
7) Siirrä kakku leivinpaperin avulla tarjoiluastialle. Ennen tarjoilua voit siivilöidä kakun päälle tomusokeria ja kasata päälle valitsemiasi lisukkeita. Itse laitoin erään kuvan innoittamana päälle granaattiomenan siemeniä, jotka sopivat mielestäni hyvin tuhdin suklaan kanssa. Lisäksi marengit toivat kivan ulkonäöllisen lisän! Marengit voisi yhtä hyvin korvata pursottamalla kermavaahdosta sopivia kekoja kakun päälle.
Tykkään paljon granaattiomenan mausta ja käytän sitä salaateissa. Vinkkinä miten itse irrotan siemenet mahdollisimman vähällä sotkulla eli leikkaa hedelmä halki, aseta suurehko kulho tiskialtaaseen, ota toinen puolikas sormiisi niin, että siemenpuoli on kulhoon päin ja napauta terävästi eri puolilta kuorta. Näin siemenet putoavat nätisti kulhoon, mahdollinen hedelmämehu roiskuu altaaseen ja valkoista osaa, jota ei syödä, tulee siementen mukana vain minimaalisesti.