Joka prinsessan unelmien kääretorttu

Kyllä vain, nyt se löytyi. Oikea unelmien kääretorttu! Yhdistin vanhan suosikkini, perinteisen unelmatortun ja uuden suosikkini, marenkikuorrutteen. Voikreemitäytteen tein hieman uudella twistillä mutta melko samalta se mielestäni kyllä maistui. Ja jotenkin omaan makuun tuo voikreemitäyte on nykyään liian raskasta, olen tullut vanhaksi. Ensi kerralla täyttäisin kääretorttuni ehdottomasti kermavaahdolla ja mansikoilla, voiko ihanampaa edes olla?

Unelmien kääretorttu

Unelmien tortun piti tottahan toki olla höttöisen pinkkiä prinsessojen makuun sopivasti, joten pursotin sen vaaleanpunaisella marenkikuorrutteella ja päälle tein valkoisia ja vaaleanpunaisia marenkikoristeita. Näiden ohje löytyy aiemmasta valkosuklaakuppikakkujen ohjeesta täältä.

Täytyy vielä mainita, että tästä lähtien taidan tehdä kaikki marenkini levyistä koristeisiin tuolla kyseisellä ohjeella. On vain niin hyvää ja onnistuu takuuvarmasti, kunhan sokerin on kiehauttanut kunnolla nestemäiseksi ja lisää sen nopeasti valkuaisvaahdon joukkoon, jotta sokeriliuos ei ehdi jähmettyä!

Unelmien kääretorttu

Unelmien kääretorttu

Sivuhuomiona, että unelmien kääretorttu tällaisenaan oli kaunis kuin itse Prinsessa Ruusunen mutta jopa minulle, makean suurimmalle ystävälle ja suurkuluttajalle, hivenen liian makeaa. Ohjeeseen pienensinkin tästä syystä täytteen määrää ja mikäli itse kääretorttunne onnistuu nätimmin kuin minun hieman repeillyt, laittaisin marenkikuorrutetta vain yläosaan päästä päähän ja siihen päälle marenkikoristeet.

Olen nyt täysin pastellipäissäni hullaantunut kaikkeen söpöön, hattaraiseen ja hennon sävyiseen. Jostain syystä mies ei kuitenkaan anna kotiamme sisustaa yhdeksi isoksi pastelliunelmaksi niin toteutettakoon tätä sitten leivonnaisissa! Ja tämä leivonnainenhan hurmaa juurikin suloisuudellaan ja edellä mainituin viilauksin myös maullaan!

Tässä se sitten on, mun ultimate unelmien kääretorttu sulostuttamaan suveanne.

Unelmien kääretorttu

UNELMIEN KÄÄRETORTTU

POHJA
4 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl maissi- tai perunajauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
1 munanvalkuainen
0,75 dl sokeria
150 g huoneenlämpöistä voita
1 tl vaniljajauhetta (myös vaniljasokeri tai -uute käy hyvin)

1) Lue ohjeet, ota tarvittavat aineet esille ja etenkin täytteeseen tuleva voi ajoissa huoneenlämpöön. Valmista marenkikoristeet jo hyvissä ajoin. Myös marenkikuorrute säilyy jääkaapissa, jos teet sen samasta satsista koristeiden kanssa. Aiemman ohjeeni määrä riittää kyllä sekä marenkikuorrutukseen että -koristeisiin.

2) Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
3) Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.

4) Sekoita kuivat aineet (maissi- ja vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe) keskenään ja lisää jauhoseos kuohkeaan kananmunavaahtoon varovasti käännellen. Tällä kertaa minäkin jopa tein oikeasti näin, vaikka yleensä surutta annan yleiskoneen hoitaa tehokkaasti myös jauhojen sekoituksen. Onko varovaisuudella versus reippaampi vatkaus vaikutusta, kertokaa te kokeneemmat leipurit?

5) Levitä seos uunipellille tasaisesti ja paista noin 8 minuuttia. Ole tarkka paistoajan kanssa, joka voi olla myös lyhempi uunisi tehoista riippuen! Omakohtaisesta kokemuksesta voin todeta, että kahdeksan minuuttia on to-del-la lyhyt aika ja omani viivähti epähuomiossa hivenen kauemmin uunissa ja sen kyllä huomasi. Kypsyyttä voi testata puutikulla; pohja on valmis, kun tikkuun ei tartu enää taikinaa.

6) Torttupohjan ollessa vielä uunissa, ota työtasolle toinen leivinpaperikeittiöliinan päälle ja ripottele halutessasi sokeria siihen päälle. Kuorrutetta käyttäessäsi, ei sokeri ole mitenkään välttämätöntä, vaikka minulla sitä sokerihiirenä olikin.
7) Kumoa kypsä kääretorttulevy leivinpaperin päälle ja irrota pohjasta uunissa ollut leivinpaperi. Laita irrotettu paperi takaisin kääretorttulevyn päälle, nosta päälle keittiöliina ja kääri levy löysälle rullalle jäähtymään. (Kannattaa muuten laittaa käytetty leivinpaperi pohjan päälle kuten se irrotettaessa olikin eikä kääntää, jos ei halua sotkea keittiöliinaansa, kuten itse kikkaillessani tein)
Unelmien kääretorttuUnelmien kääretorttu
8) Valmista täyte.
9) Erottele kulhoon munanvalkuainen ja lisää sokeri. Laita kulho liedelle poreilevan vesikattilan päälle.

10) Vatkaa käsin, kunnes sokeri on liuennut (itsellä jäi tämä kohta ehkä vähän vajaaksi ja kehotankin maltillisuuteen kuumennuksessa ja vatkauksessa).

11) Ota kulho pois vesikattilan päältä ja jatka vatkausta sähkövatkaimella. Noooh, itsellänihän sitä ei edelleenkään ole, joten siirsin seoksen tässä kohtaa yleiskoneen vatkattavaksi. Vatkaa, kunnes marenki on laajentunut kaksinkertaiseksi (toim.huom. tässäkään ei olisi kannattanut hätiköidä. Motto ”mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa” toimii myös leivonnassa).

12) Ala lisäämään voita nokare kerrallaan joukkoon, seoksesta pitäisi tulla pehmeää ja notkeaa. Lisää joukkoon vaniljajauhe, tarkista maku ja voila, valmista!

13) Avaa kääretorttupohjakäärö ja levitä täyte täysin jäähtyneelle pohjalle. Oma pohjani odotti aikataulusyistä täyttöä seuraavaan päivään ja se repeili hieman rullatessani sitä täytteen kanssa kasaan, joten ehti varmaan kuivahtaa hieman välissä. Suositeltavaa täyttää siis pohja pian sen jäähtymisen jälkeen! Ja muistutuksena tässä kohtaa mm. itselleni, kaikkea kuorrutusta EI ole pakko käyttää.

14) Leikkaa päädyistä siistit terävällä veitsellä, tarkista maku ylimääräisistä paloista ;D

15) Kuorruta veitsellä sivellen tai pursota kääretorttu marenkikuorrutteella ja koristele minimarengeilla, anna valmiin unelmien kääretortun jähmettyä kunnolla jääkaapissa ja nosta sen jälkeen tarjoilulautaselle. Unelmien kääretorttu säilytetään jääkaapissa hyvin suojattuna, jotta siihen ei tartu hajuja/makuja.
Unelmien kääretorttu Unelmien kääretorttu

Unelmien kääretorttu

Keitä kahvia ja nauti unelmien kääretortusta hyvässä seurassa prinsessakruunut päässä!

Unelmien kääretorttu (60)

Unelmien kääretorttu

Unelmien kääretorttu

 

Advertisement