Ihan alkuun pistäisin hurraahuudot kesälle! Ei riitä sanat kuvailemaan kuinka ihania lämpimät, valoisat, kesäntuoksuiset päivät ja illat ovat olleet. Ne pitää kokea. Kesään kuuluu jätski eikä lämpimällä ilmalla tee mieli liikoja uunia kuumentaa, kun on kiire nauttia rantaelämästä Hawaiian tropicilta tuoksuen ja vahtien, ettei seuralaiset lappaa koko rannan hiekkoja suuhunsa. Mutta koska ei ole parempaa kuin leipominen niin kyllä siihenkin se pieni hetki löytyy myös helteellä!
Tämän ohjeen kantava ajatus on helppous, kun kuka nyt malttaisi olla tuntikausia sisällä Suomen kesän pistäessä parastaan. Leivonnan ei pidä olla välineurheilua, joten olen pyrkinyt yksinkertaistamaan tekemistä entisestään. Vatkainta en tähän taikinaan käyttänyt, puuhaarukalla kaikki vain sekaisin. Kermavaahdon vatkauksestakaan ei jää kiinni koska sen voi korvata aina jätskillä!
Näiden suklaaleivosten syntyminen oli vähän hasardihomma ja vaati multa jopa pientä tuotekehittelyä. Ideana oli tehdä whoopieseja mitä iiseimmällä tavalla ja siitähän se ajatus sitten lähti juoksemaan. Eka satsi tosin meni vähän sinne päin koostumuksen ja maun osalta niin duunasin myöhemmin uuden satsin parannellulla ohjeella, joka sitten olikin iloinen yllätys onnistuessaan täydellisesti! En tiedä miten pohja maistuikin niin aidon suklaiselta, vaikka suklaata siihen sellaisenaan ei ole lisätty kuin kaakaojauheen muodossa. Ehkä salaisuus onkin ostamassani Lidlin kaakaojauheessa!
Maku whoopiestyyppisessä mehevässä ja tiiviissä kakkupohjassa on enemmän kuin kohdillaan. Siihen vielä tuorejuustokuorrute väliin, päälle kermavaahto ja tuoreet marjat niin aletaan puhua jo syntisen hyvästä herkusta. Puhumattakaan kuinka kauniin esillepanon yksilöidyillä pikkuleivonnaisilla saakaan aikaiseksi perinteisen kermakakun sijaan. Jotka toki myöskin ovat komeita, vaikka itse en taannoisen pala Italiaa Suomen juhannukseen kerroskakku Pisan tornina -kokeilun jälkeen olekaan sille tielle vielä uudestaan uskaltautunut.
Meillä herkulliset leivokset kruunasivat erään ihanan kesäillan dinnerin. Suosittelen kokeilemaan näitä kaunokaisia, valmistamaan rakkaudella ja tarjoamaan ihmisille ympärilläsi yhtenä kesän maagisista hetkistä!
SUVEN SULOISIMMAT SUKLAALEIVOKSET
KAKKUPOHJA
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
150 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 dl jogurttia (itse käytin makuna vaniljaa)
0,5 dl maitoa (puuttuu ainesosakuvasta)
TÄYTE
1 prk (200 g) Valion vaniljatuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
KORISTELU
2 dl vispikermaa
Sokeria mausteeksi
Erilaisia marjoja
1) Tarkista, että sulta löytyy tarvitut ainekset ja lue ohje. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi.
2) Sekoita kuivat aineet eli vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola keskenään.
3) Sekoita toisessa kulhossa sokeri, fariinisokeri ja voi huolella sekaisin. Lisää kananmuna ja sekoita lisää. Joko ihan puuhaarukalla, tavallisella haarukalla, lusikalla, lastalla, mitä nyt sattuu käsiisi tai sitten sähkövatkaimella.
4) Lisää kuivat aineet-seos ja jogurtti vuorotellen sokeri-voiseokseen ja sekoita huolella. Lisää maito joukkoon, sekoita huolella tasaiseksi massaksi.
5) Levitä massa kokonaisuudessaan uunipellille leivinpaperin päälle nuolijan tai veitsen avulla. Taikina on tahmeaa mutta kärsivällisyydellä sen saa tasaisesti levitettyä. Itselläni on käytössä sisämitaltaan noin 40 cm uunipelti, jolle taikina riitti mainiosti ja jos isompi uuni & pelti niin taikinaa ei tarvitse levittää laidasta laitaan.
6) Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia tasalämpöisessä uunissa. Paiston kanssa taas tarkkana kuin porkkana koska pohjasta ei ole tarkoitus tulla kuivaa käppänää vaan sopivasti mehevä. Kokeile tikulla kypsyys, jos epäilyttää eli viimeistään siinä kohtaa pohja pois uunista, kun tikkuun ei tartu enää taikinaa.
7) Anna pohjalevyn jäähtyä kunnolla ja valmista täyte sekoittamalla jääkaappikylmä tuorejuusto tomusokerin kanssa. Tomusokeria kannattaa lisätä pikkuhiljaa maltillisesti tuorejuuston sekaan tarkkaillen koostumusta. Täytteen on tarkoitus jäädä mahdollisimman jämäkäksi, jotta se pursuilee mahdollisimman vähän leivosten välistä. Mausta vaniljasokerilla ja säilytä tarvittaessa jääkaapissa ennen täyttöä, jotta täyte ei kuumuudessa löysty liikaa.
8) Tsekkaa pohjan keskikohta poikittaissuunnassa ja leikkaa levy halki. Levitä toiselle puolelle täyte kokonaisuudessaan ja nosta toinen puoli täytteen päälle. Tai tee niin kuin minä, että täyte summittaisesti toiselle puoliskolle ja sen jälkeen levy kahteen osaan.
Ajatuksissani nostin levyn pohjapuoli ylöspäin päällimmäiseksi, mikä ei kyllä sikäli mitään haitannut, kun päälle tuli kuorrutus. Mikäli tarjoat näitä ilman kuorrutetta niin nosta pohjalevy päälle paistopinta ylöspäin. Ja pinnalle voi ripotella runsaasti tomusokeria ennen tarjoilua!
9) Anna täytteen jähmettyä reilusti jääkaapissa. Ota muotilla sopivan kokoisia paloja tai leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi annospaloiksi, esimerkiksi neliöiksi. Muottina voi käyttää vaikka piparkakkumuotteja, mä satuin löytämään Clas Ohlsonilta loistavia ympyrän ja neliön muotoisia muottisettejä, joille mielessä siintää jo paljon käyttötarkoituksia leivonnan saralla. Suosittelen, ei maksettu mainos ;D Muotilla leivoksia otettaessa on varmistettava, että muotti leikkaa levyt pohjaan asti ja varovaisuutta noudattaen irrotettava leivospala muotista sormella työntäen.
10) Säilytä leivokset jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa, nämä ovat mielestäni parhaimmillaan päivän päästä valmistuksesta. Ennen tarjoilua vatkaa vispikerma vaahdoksi, mausta se sokerilla ja nostele leivosten päälle lusikalla. Asettele valitsemiasi marjoja tai hedelmiä koristeeksi! Palojen väliin jääneet jämät söimme jo heti jätskin kera ja se toimi erinomaisesti eli leivokset voi tarjota myös jäätelön ja marjojen kanssa ilman kermavaahtoa.
Kauniita päiviä!
Paluuviite: Super helppo sunnuntaiherkku | LEIVO MUN KAA