Maailman parhaat muffinssit

Aina, siis ihan aina, kun teen vaaleita muffinsseja, teen peruspohjan aiemmin postaamallani luottoreseptillä, joka löytyy täältä. Peruspohjasta muotoutuu minkälaisia muffinsseja vain, kun ainoastaan mielikuvitus on rajana mitä täytteitä taikinaan haluaa sotkea sekaan. Itselläni täytteet valikoituvat usein keittiönkaappien sisällön perusteella! Erityisen mieltynyt olen kuitenkin mustikka-valkosuklaayhdistelmään, joka on täysin lyömätön.

Maailman parhaat muffinssit (4)

Kiireiden vuoksi missasin eilisen kansainvälisen korvapuustipäivän ja illemmalla instagramin feediltä lukuisia ihania korvapuustikuvia kuolatessani päätin, että huomenna viimeistään leivotaan jotain! Korvapuusteihin en lähtenyt, kun pieni apuleipuri oli mukana hommissa, vaan päädyttiin jälleen iisiin muffinssien luottoreseptiini, joka alkaa olla myös minin bravuuri. Tällä kertaa tuli todistettua, että taikinan kahden kananmunan sijaan riittää yhtälailla 1,5 kananmunaa, kun puolet toisesta munasta päätyi apuleipurin syliin ja lattialle. Ei sillä, yhtälailla näitä äksidenttejä leivonnan huumassa sattuu ihan isommillekin!

Maailman parhaat muffinssit (3)

Korvapuustifiboja toin muffinsseihin keksimäisen rapealla, makealla kanelicrumblella, jolla olen muffinsseja aiemminkin kuorruttanut. Täytteeksi pieni valkosuklaalevy, joka kaappiin oli ihmeen kaupalla unohtunut ja pakastimesta mustikoita. Vaatimattomuus voi kaunistaa mutta sanonpahan silläkin riskillä, että näistä muffinsseista tuli maailman parhaita. Suorastaan äitini ylivoimaisesti eniten käyttämää sanaa lainaten ”taivaallisia”! Ja puolueeton (köhköh) raati oli myös samaa mieltä, joten mitäpä sitä tässä sen enempää todistelemaan. Tehkää itse ja muistakaahan tulla kertomaan mitä piditte!

Pehmeää viikonalkua kaikille!

Maailman parhaat muffinssit (7)

MUSTIKKA-VALKOSUKLAA MUFFINSSIT KANELICRUMBLELLA

PERUSTAIKINA (noin 12 kpl)
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia (tämän voi korvata sokerilla nostaen määrän 2 desiin tai jättää kokonaan pois)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 dl maitoa (myös jogurtti, kerma, vesi tai mikä tahansa neste käy)
2 munaa
100 g voita
80 g valkosuklaata
noin 1,5-2 dl mustikoita

KANELICRUMBLE
1 dl sokeria
0,25 dl fariinisokeria (voi korvata tavallisella sokerilla)
0,75 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita
1,5 tl kanelia

1) Tarkista, että tarvittavat ainesosat löytyy. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota muffinssivuoka esille ja asettele paperiset muffinssivuoat siihen. Ohjeella tulee noin 12-14 kappaletta keskikokoisia muffinsseja. Suosittelen muffinssivuoan käyttöä lämpimästi, jotta muffinssit säilyttävät muotonsa!

2) Aloita valmistamalla kanelicrumble. Tämä on helppo ja nopea tehdä! Sekoita kaikki kuivat aineet (jauhot, sokerit ja kaneli) kulhossa keskenään. Pehmennä voita hieman löysemmäksi mikrossa ja lisää joukkoon. Sekoita huolella tasaiseksi! Jätä kanelicrumble odottamaan jatkoa.

3) Katso perustaikinan teko-ohje täältä. Taikinan ollessa valmis, sekoita joukkoon reilusti rouhittu valkosuklaa. Lopuksi lisää vain hieman varovaisesti sekoittaen mustikat, jotta ne eivät värjää taikinaa. Mikäli käytät pakastemustikoita, ota ne pakkasesta vasta juuri ennen kuin lisäät ne taikinaan, jolloin ne ovat vielä jäisiä ja riski taikinan muuttumisesta liilaksi, pienenee huomattavasti. Pakastemustikoita ei muffinsseja varten tarvitse pyöräyttää perunajauhoissa vetisyyden vähentämiseksi kuten esim. piirakoissa.

4) Annostele muffinssitaikina paperisiin vuokiin. Täytä taikinalla noin 3/4 osaa tai jopa hieman vähemmän, jotta päälle mahtuu kanelicrumble ja muffinsseilla on tilaa kohota. Itselläni tuli 12 vuokaa melko täyteen, jolloin taikina & kanelicrumble kypsyessään pursuivat paperivuoista yli mutta eipä se haitannut, kun annoin muffinssien uunista tullessa jäähtyä kunnolla niin täyte ja kanelicrumble jähmettyi kivaksi reunukseksi vuoan ulkopuolelle.
Maailman parhaat muffinssit (8)

5) Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Yleensä tällä ohjeella tehdessäni 15 minuuttia riittää täysin, nyt massaa oli runsaista täytteistä ja kanelicrumblesta johtuen enemmän, jolloin kypsennysaikakin on selvästi pidempi. Erittäin meheviksi jäivät muffinssini 20 minuutin paistolla! Sopiva paistoaika riippuu uunikohtaisista tehoista, joten suosittelen tarkkailemaan kypsymistä jättämällä esim. yhden muffinssin ilman kanelicrumblea, jolloin näkee milloin pinta saa hivenen väriä ja muffinssit ovat valmiit! Apuleipurin kanssa jätimme kolme muffinssia kuorruttamatta ja kauniisti ne kohosivat ollen ilmankin kanelicumblea superhyviä. Kanelicrumblen käytin kaikki yhdeksään muffinssiin, jolloin sitä tuli hieman reilummin per muffinssi mutta ohjeen mukainen määrä riittää kyllä 12 kappaleeseen.

Anna muffinssien jäähtyä ja kanelicrumblen kovettua vuoassa. Nostele pois täysin jäähtyneinä ja nauti!

Maailman parhaat muffinssit (5)

Maailman parhaat muffinssit (6)

Helppo ja herkullinen blondie banoffee pie

Ai mitä, että hurahdinko kondensoituun maitoon leivonnaisissa? No ehkä vähän.Tällä kertaa päätin kokeilla sitä piirakan täytteenä ilman uunia ja ajatus blondista banoffee piesta syntyi. Vieraita oli tulossa ja halusin tehdä helposti jotain super herkullista. Tällaisissa tilanteissa tölkissä myytävällä kondensoidulla maidolla sellaisenaan tai karamellisoituna pääsee jo pitkälle!

Blondie banoffee pie (10)

Kerron tässä kohtaa, että kaunis ja helppo ajatus kondensoidun maidon käytöstä sellaisenaan kohtasi yhden vastoinkäymisen valmistusvaiheessa, kun sen enempää ajattelematta kumosin keksipohjan päälle koko tölkin sisällön. Sitä siinä hetken aikaa katselin, että eipä taida tämä litku tästä paksuuntua edes jääkaapissa, joten mikäli en halua tarjota banoffee pie kiisseliä niin jotain on tehtävä! Ei muuta kuin kaatamaan juokseva kondensoitu maito pois irtopohjavuoasta kulhoon talteen ja google laulamaan, josko apuja löytyy. Ja löytyihän niitä. Kondensoitu maito sellaisenaan tulee kuumentaa mikrossa tai kattilassa paksummaksi seokseksi, jolloin se myös pysyy piirakan päällä.

Blondie banoffee pie (16)

Blondie banoffee pie on aiemmin tekemäni banoffee pien vähintään yhtä herkullinen siskopuoli. Lähes tulkoon samaa settiä mutta silti pienellä makuerolla. Erona aiemmin tekemääni piirakkaan on lähinnä pohjassa käyttämäni keksit sekä täytteenä kondensoitu maito sellaisenaan, ei kinuskisena versiona. Blondie banoffee pie ei häviä yhtään alkuperäiselle piirakalle. Tämä siskopuoli ei ole lainkaan ilkeä vaan päinvastoin pehmeän mukava ja miellyttävä tuttavuus, joka sulaa suussa. Jotain vastustamattoman viettelevää on kauraisen pohjan, banaanin ja ihanan makean täytteen yhdistelmässä!

Viikonloppu on aina yhtä hyvä syy juhlia ja mikä sen paremmin juhlat kruunaisi kuin helposti syntyvä ja äärimmäisen herkullinen blondie banoffee pie!

Blondie banoffee pie (8)

BLONDIE BANOFFEE PIE

Pohja
260 g kaurakeksiä
75 g voita sulatettuna

Täyte
1 tlk kondensoitua maitoa (sokeroitu mutta ei karamellisoitu versio, saatavilla useimmista marketeista)
2 banaania
2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
Hiven kanelia

Pinnalle
Noin 250 g mansikoita (Pirkan hollantilaiset oli vielä ihan hyviä)
Marenkia
Cashewpähkinöitä (mulla oli nämä suolattuna versiona)
Kaurakeksejä murustettuna

1) Lue ohjeet ja ota tarvitsemasi aineet esille. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, napsauta reunat kiinni. Piirakan voi halutessaan tehdä yhtälailla piirakkavuokaan, jossa sen myös tarjoilee. Itse käyttämäni irtopohjavuoan halkaisija on 22 cm ja ohjeen ainemääriin juuri passeli!
Mehevä mutakakku (6)

2) Hienonna keksit. Paras tapa lienee yleiskone, tehosekoitin tms., millä keksit saa tasaiseksi seokseksi. Käsin keksit voi hienontaa sauvasekoittimella tai laittamalla keksit paksuun pursotinpussiin, jonka sulkee solmulla tai pussinsulkijalla ja murskaa keksit kaulimella. Hätätapauksessa käy myös 1,5 litran limupullo vedellä täytettynä.

3) Sulata varovasti mikrossa tai levyllä voi juoksevaksi nesteeksi ja lisää se kulhoon keksimurujen sekaan. Sekoita massa tiiviin tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan ja painele sormin tai lusikalla keksiseos tasaisesti pohjalle leivinpaperin päälle.
Blondie banoffee pie

4) Avaa kondensoitu maitotölkki purkinavaajalla. Kaada sisältö kokonaisuudessaan mikron kestävään kulhoon tai kattilaan. Mikrossa kuumenna miedolla lämmöllä noin kolme minuuttia välillä sekoitellen kunnes seos on selvästi sakeampaa. Mikrossa kuumennettaessa on kondensoitua maitoa tarkkailtava koko ajan, sillä kuumennuksen edetessä se lähtee helposti kuplimaan ja kiehumaan astiasta yli. Silloin seos alkaa olla valmista, anna sen jäähtyä rauhassa ennen keksipohjan päälle levittämistä. Kattilassa keitettäessä on seosta myös sekoiteltava välillä ja tarkkailtava koostumusta. Kun kondensoitu maito on muuttunut juoksevasta paksummaksi, on se valmista käytettäväksi.

Minulla kondensoitu maito kiehui mikrossa muutamaan otteeseen ja rakenne muuttui sen johdosta hieman rakeiseksi mutta valmiissa piirakassa tätä ei huomannut lainkaan ja maku oli kohdillaan!
Blondie banoffee pie (2)

5) Levitä keksipohjan päälle kondensoitu maito kokonaisuudessaan ja banaanit ohuiksi viipaloituina. Ripottele kanelia halutessasi banaanien päälle.
Blondie banoffee pie (3) Blondie banoffee pie (4)

6) Vaahdota kerma, mausta se vaniljasokerilla ja tarkista maku. Levitä banaanien päälle kermavaahto.

7) Asettele mansikat, kaurakeksinpalaset, cashewpähkinät ja marengit kermavaahdon päälle. Pyöräytä veitselle tarvittaessa vuoan reunoja pitkin, jotta pohja irtoaa nätisti ja avaa vuoan reunat.

8) Siirrä piirakka koko komeudessaan tarjoiluastiaan leivinpaperia apuna käyttäen. Blondie banoffee pie säilyy hyvin jääkaapissa mutta tarjoilisin sen kyllä melko pian valmistamisen jälkeen, jotta banaanit eivät ehdi tummua.

Blondie banoffee pie (13)

Blondie banoffee pie (11)

Blondie banoffee pie (5)

Key Lime Pie, tuo ihana Amerikan herkku

Tarjosin lasteni sukulaissynttäreillä erilaisia leipomuksia Amerikan malliin. Key Lime Pie oli juuri sopiva puuttuva palanen mutakakun ja mustikkaisen juustokakun seuraan. Idea Key Lime Piesta tuli LEIVO MUN KAA instagram-tilin seuraajalta, joka suositteli kokeilemaan sen tekoa siinä käytettävän kondensoidun maidon ja noh, toki piirakan herkullisuuden vuoksi. Kondensoitu maito on ollut minulle tuttua vain kinuskin teosta ja valmiiksi karamellisoidussa muodossa banoffee piesta, joten oli aika tutustua siihen sellaisenaan. Ja kyllä vain, kondensoitua maitoa tulen varmasti kokeilemaan leivonnassa uudemmankin kerran, helppoa ja kuinka hyvää!

Key Lime Pie (15)

Key Lime Pie on kohtuullisen nopea ja iisi valmistettava, siihen saatavat raaka-aineetkin ovat perusruokakaupoista saatavilla. Alkuperäisen reseptin löysin googlaamalla Maku-lehden sivuilta ja muokkasin sitä jättämällä kokonaan sokerin pohjasta pois. Key Lime Pie eli limepiirakka oli paitsi ulkonäöltään kaunis niin maullisesti erinomainen yhdistelmä makeutta ja limen raikkautta. Mikä hauskinta, tämä oli kaikista kakuista eniten skidien mieleen!

Aivan ehdottomasti tämä oli kokeilemisen arvoinen kakkunen, joka meni suorilta suosikkileivonnaisteni top vitoseen, jossa tosin alkaa olla jo ruuhkaa ja itselläni vaikeuksia valita niitä kaikista mieluisimpia, kun maailma on täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja.

Key Lime Pie (18)

KEY LIME PIE eli LIMEPIIRAKKA

POHJA
200 g (= 22 kpl) digestivekeksejä
100 g voita

LIMETÄYTE
3 kpl limeä
6 kpl keltuaista
397 g  eli yksi tölkki kondensoitua maitoa (myydään säilyketölkissä, makeutettu mutta ei karamellisoitu)
1 rkl vaniljasokeria

KORISTELU
1 dl kuohu- tai vispikermaa
1 tl vaniljasokeria tai sokeria
1 kpl lime viipaloituna

1) Lue ohje, ota tarvittavat aineet esille ja uuni lämpenemään 150 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoka kevyesti. Itse käytin halkaisijaltaan 22 cm vuokaa, jolla Key Lime Piesta tuli mukavan korkea, ”kakkumainen piirakka”. Kondensoitua maitoa löytyi tällaisessa tölkissä S-marketista.
Key Lime Pie (4)

2) Hienonna keksit sileäksi muruksi kulhossa sauvasekoittimella, monitoimikoneessa tai kaulimella joko kestävän pussin (esim. pursotinpussi) sisällä  tai tarjottimen päällä sellaisenaan (varaudu imurointiin).
Järjettömän hyvä juustokakku (2)

2) Sulata voi matalalla teholla mikrossa tai liedellä. Lisää voisula keksimurujen sekaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Seoksesta tulee helposti käsiteltävää massaa, kun keksimuru on tarpeeksi hienoa, voi täysin nestemäistä ja niiden sekoitus huolellinen.
Järjettömän hyvä juustokakku (3)

3) Kaada murumassa irtopohjavuokaan ja painele seos tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille joko sormin tai lusikalla.

Reunoille seosta kannattaa nostaa reippaasti melko ylös asti, etenkin 22 cm vuokaa käytettäessä, jolloin täyteseos nousee korkealla vuoassa. Isompaa vuokaa käytettäessä täytteellä on enemmän tilaa levittäytyä laakeammin, jolloin se jää matalammaksi.

4) Paista pohjaa 150-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Nosta pohja jäähtymään ja uunin lämpötila 175 asteeseen. Painelin vielä puhtain sormin uunissa hieman valuneita keksireunuksia ylemmäs uunista oton jälkeen seoksen ollessa pehmeää.
Key Lime Pie (2)

5) Valmista täyte. Pese limet huolellisesti ja raasta kolmesta limesta vihreät kuoret valkoista osaa varoen. Kuorta tulee noin 2 teelusikallista. Purista kolmesta kuoritusta limesta mehu, noin 1 dl.
Key Lime Pie (1)

5) Erottele kananmunista keltuaiset, jotka käytetään piirakkaan. Säästä valkuaiset marenkiin tai munakkaaseen.
Key Lime Pie keltuainen

6) Vatkaa keltuaiset ja kondensoitu maito sähkövatkaimella tai yleiskoneella vaaleaksi vaahdoksi. Valuta mukaan limen mehu samalla vatkaten. Lisää lopuksi raastettu limenkuori ja vaniljasokeri.
Key Lime Pie (6) Key Lime Pie (5)

7) Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle.
Key Lime Pie (7)

8) Nosta piirakka uuniin ja kypsennä noin 15 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt.
Key Lime Pie (8)

9) Anna piirakan jäähtyä vuoassa. Kun piirakka on kokonaan jäähtynyt, voit nostaa sen irtopohjavuoassa jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua. Peitä vuoka kelmulla varovaisuutta noudattaen, jotta ei käy kuten minulla ja kelmu nappaa palan kaunista pintaa mukaansa. Onneksi mahdolliset kolhut saa peittoon kermavaahtokoristelulla!
Key Lime Pie (10)

10) Lähempänä tarjoilua, nosta piirakka tarjoiluastialle, vatkaa kerma ja mausta halutessasi sokerilla/vaniljasokerilla. Pese yksi lime huolella viipaloi se haluamasi mallisiksi palasiksi. Pursota kerma piirakan päälle ja koristele limeviipalein! Piirakan kannattaa antaa olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua, jotta maut tulevat paremmin esiin ja keksipohja hieman pehmenee.

Key Lime Pie (14)

Key Lime Pie (19)

Key Lime Pie (16)

 

Synttärijuhlintaa Amerikan herkuin

Mä oon nyt ymmärtänyt, mikä ilo lasten kaverisynttäreistä on skidien riemun ja hauskanpidon ohella. Mun ilo on se, että kaverisynttärit voi olla pelkkää kulloinkin lastenmaailmassa valloillaan olevan THE JUTUN yliampumista. Yhtä suurta teemapäivää, jolloin mitään siihen liittyvää rekvisiittaa (Froooooozen just saying) ei säästellä ja näin ollen sitä ei tarvitse tykittää enää sukulaissynttäreillä, jonne äiti tai vastaava taho saa ihan rauhassa itsekseen miettiä tarjoiltavat, jotka syödään kunnon lautasilta eikä teeman mukaisilta ylihinnoitelluilta kertakäyttöpahvilautasilta.

Synttärijuhlintaa

Mutta ehkä mutsiakin ainakin tässä tapauksessa joku teema houkuttaa ja jotenkin tarjottavia miettiessä itseäni alkoi jenkkiherkut kiehtoa. Muutama luottoresepti kyseiseltä mantereelta mulla jo on ahkerassa käytössä ja nyt sain loistavan tilaisuuden kokeilla muutamaa uutta juttua. Niinpä sukulaissynttäreille syntyi herkut Amerikan malliin!

Synttärijuhlintaa

Synttärijuhlintaa

Tarjoilut mietin ja valitsen usein sillä perusteella, mitä voin tehdä jo etukäteen pakkaseen, jotta juhlia edeltävät päivät ja pahimmillaan itse juhlapäivä ei mene turhaan stressatessa. Tällä kertaa tarjoiluista tein etukäteen pakkaseen odottamaan mutakakun, suklaahippukeksit ja Snickersmuffinit ilman kuorrutusta. Ne kuorrutin juhlia edeltävänä iltana maapähkinävoikuorrutteella, joka säilyy loistavasti muutamankin päivän jääkaapissa säilytettynä.

Synttärijuhlintaa

Juhlapäivää edeltävänä aamuna valmistui uusi kokeiluni Key Lime Pie, jonka koristelin kermavaahdolla ja limepalasilla muutamaa tuntia ennen juhlia. Juhlapäivää edeltävänä iltana leivoin New York cheesecaken, jonka maku vain paranee päivien kuluessa jääkaapissa säilytettynä.

Synttärijuhlintaa

Paria päivää ennen juhlia tein ”ekstrana” kääretorttukakun jääkaappiin tekeytymään. Kuorrutin ja koristelin sen juhlia edeltävänä iltana valmiiksi jääkaappiin juhia odottamaan. Kääretorttukakkua halusin kokeilla, vaikka sitä ei kyllä saa mitenkään istumaan jenkkiteemaan muutoin kuin ehkä makeuden yliannostuksen perusteella, sillä sellainen siitä tuli. Super sweet! Ohjetta tulossa jossain kohtaa tähänkin.

Synttärijuhlintaa

Suolaisena tarjottavana menin sieltä mistä aita on matalin mutta toimiva eli Pirkan valmiit bagelit, jotka käytetään vain leivänpaahtimen kautta ja täytetään. Nämä paahdoin ja täytin juhlapäivänä. Leikkasin bagelit täytettyinä neljään osaan ja iskin niihin lipputikut kiinni. Täytteet olivat mozzarella-tomaatti-basilika-pesto Valion Viola aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustolla sekä kylmäsavulohi-ruohosipuli-viinisuolaheinä Valion Viola piparjuuri tuorejuustolla. Bagelit cocktailpalatyyppisinä olivat nappivalinta ja kaikki meni. Täytin bageleita 12 kpl, josta tulee 48 palaa. Tämä oli sopiva määrä reilulle 20 hengelle.

Synttärijuhlintaa

Synttärijuhlintaa

Synttärijuhlintaa

Tarjolla oli myös vaahtokarkkia ja popparia, kun niitä oli kaappiin jäänyt pyörimään ja sopivat jenkkimeininkiin!

Ihanat olivat lastemme synttärijuhlat ja niistä pääsi itsekin nauttimaan täysillä, kun kaiken ollessa valmiina, tehtäväksi jäi lähinnä kakkukynttilöiden sytyttäminen ja miehelle kahvinkeitto.

Synttärijuhlintaa

Vieraita kävi vielä juhlien jälkeisenäkin päivänä ja puoliksi syödyt kakut saa kauniisti esille leikkaamalla kakut valmiiksi paloiksi ja asettelemalla kakkupalat suloisesti sekaisin tarjoilulautaselle.

Synttärijuhlintaa

Synttärijuhlintaa

Ehkä tästä synttäriyhteenvedosta on iloa jollekin teistä juhlia suunnittelevalle! Juhlathan on ihan mahtavia mutta myönnettäköön, että olen onnellinen synttärien ollessa vain kerran vuodessa. Tarjoamieni herkkujen ohjeita tippuu blogiin hiljalleen, kun saan niitä koneelle kirjattua!

P.s Ruokakaupoista saa nykyään hyviä ja kestäviä kukkia, joista on helppo itse kotona koota mieleisensä kimppu.
P.p.s Jääkaappi kannattaa tyhjentää minimiin jo ajoissa ennen kuin sinne yrittää alkaa tunkea monen montaa kakkua ja kuppikakkuja!

Maailman paras pannari

Torstai meni jo mutta ei hätää, perjantai on vähintään ihan yhtä hyvä ellei jopa parempi pannaripäivä. Ohjeellani syntyy ainakin mun mielestä maailman parasta pannaria, joka ei kaipaa mitään lisukkeita, jollei sitten oikein halua herkutella päällystäen pannukakkunsa hillolla ja kermavaahdolla. Silloin puhutaan jo luksuspannarista!

Maailman paras pannari (6)

Joskus on kiva tehdä jotain erittäin helppoa ja herkullista. Pannukakku on juuri sopiva klassikko tähän tarkoitukseen, pienten ja isojen ikisuosikki.

Maistuvaa viikonlopun alkua kaikille pannarilla tai ilman!

MAAILMAN PARAS PANNARI

7,5 dl maitoa (mulla oli sekoitus kevyt ja rasvatonta maitoa, kumpi tahansa yhdessä tai erikseen sopii mainiosti!)
3 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3,5 dl jauhoja
75 g voita

1) Vuoraa pelti leivinpaperilla, laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja nosta tarvittavat ainekset esille.
Maailman paras pannari (2)

2) Sulata voi varovaisuudella pienellä teholla mikrossa välillä sekoittaen. Jätä jäähtymään.

3) Mittaa maito kulhoon, lisää kananmunat sekaan ja vatkaa sekaisin käsin tai sähkövatkaimella.

4) Lisää kaikki kuivat aineet eli sokerit, kardemumma, leivinjauhe, suola ja vehnäjauhot ja lopuksi voisula. Sekoita huolella!
Maailman paras pannari (3)
5) Nosta taikina tekeytymään jääkaappiin vartista puoleen tuntiin.

6) Kaada taikina leivinpaperilla vuoraamallesi uunipellille.
Maailman paras pannari (4)

7) Nosta taikina uuniin ja paista keskitasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Valmista, nauti lisukkeilla tai ilman!

Maailman paras pannari (5)

Maailman paras pannari (8)

Maailman paras pannari (1)

 

Mahtavan mehevä mutakakku, päivän kuin päivän pelastuksena!

Ystäväni kysyi leivontapäivän koittaessa mitä ohjetta blogistani hänelle suosittelisin. Sellaista, joka onnistuu lähes suoraan kaapista löytyvillä aineksilla, kestää pakastusta ja on tottahan toki suuuuuper herkullinen. Kävin mielessäni pikaisesti läpi blogini ohjeita näiden kriteerien perusteella. Pelkkää herkullisuutta ajatellen ei ole New Yorkin juustokakkua voittanutta. Mutta se ei taida kestää pakastusta ja harvalla ehkä on jääkaapissa suorilta puoli kiloa tuorejuustoa jemmassa.

Päädyin siis ehdottamaan suklaamuffinsseja tai banaanikakkua, joista ideoimme version tehdä banaanikakun taikinasta muffinsseja rouhein suklaapaloin höystettynä. Ei varmasti huono, ei lainkaan. Mutta ajatus jäi kytemään omaan mieleen, että haluan lisätä tänne kaikki nuo kolme kriteeriä täyttävän leivontapäivän pelastajaherkun, jota voin aina suositella leivottavaksi ja joka on kuitenkin asteen mokkapaloja ”juhlavampi”.

Mikä tämä helppo superherkku sitten oikein olisi? No okei, otsikko sen taitaa jo kertoa. Mehevä mutakakku IT IS! Ja voin tässä yhteydessä paljastaa, että aiemmin en ole mutakakkua itse edes ”viitsinyt” valmistaa koska kaupan pakastealtaasta on löytynyt mielestäni ihan yhtä hyvä versio. Sanottakoon, että vähänpä silloin tiesin. Alleviivatakseni vielä asiaa, tehkää itse niin ymmärrätte (MAISTATTE) eron!

Mehevä mutakakku (12)

Mites ne kolme kriteeriä sitten? Kaapista löytyvät ainekset CHECK, ei vaadi mitään tsimbatsumpa-hömpötyksiä, joita saadakseen olisi suunnistettava erikoisliikkeeseen, mikäli edes tietäisi mitä kyseiset erikoisainesosat ovat. Bonuksena, tämä sekoitetaan käsin vispilällä, joten erikoisvimpaimiakaan ei tarvita. Pakastus CHECK, kakku on helppo pakastaa käärimällä se muovikelmuun tai pakastepussin sisään ja se säilyy hyvin pakkasessa. Kakku on vain muistettava ottaa ajoissa sulamaan ja kakkupalat voi halutessaan käyttää mikron kautta tarjoten ne hivenen lämpimänä. Herkullisuus tuplaCHECK, suklaa maistuu aina hyvälle.

Ja jos haluatte vielä nostaa maistuvan mutakakkunne seuraavalle levelille niin suosittelen valmistamaan päälle suklaakuorrutteen, joka syntyy myös melko vähällä vaivalla. Super sweet! Kuorrute ei ole missään nimessä pakollista, sillä mehevä mutakakku maistuu varsin hyvin sellaisenaan ja sen voi halutessaan tarjoilla vaniljajäätelön, kermavaahdon tai marjojen kanssa.

Mehevä mutakakku (29)

Maistuvia hetkiä mehevän suklaisen mutakakun äärellä!

MAHTAVAN MEHEVÄ MUTAKAKKU
200 g voita
150 g tummaa suklaata
1 dl taloussokeria
1 dl fariinisokeria (voit yhtälailla laittaa 2 dl pelkkää taloussokeria)
Ripaus suolaa
4 kpl kananmunia
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

1) Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Ota tarvittavat ainesosat esille. Suosittelen myös ohjeiden lukemista kertaalleen tässä kohtaa!
Mehevä mutakakku (7)

2) Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, napsauta reunat kiinni ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Voitele vuoka ja jauhoita kevyesti pohjalta & reunoilta kaakaojauheella.
Mehevä mutakakku (6) Mehevä mutakakku (10)

Minulla on käytössä halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuoka, isompikin käy. Kakku on vain tuolloin matalampi. Tämän voi tehdä yhtälailla piirakkavuokaan, jos kakun tarjoaa suoraan siitä.

3) Pilko voi paloiksi leivontakulhoon ja sulata voipalat nesteeksi mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Mehevä mutakakku (8) Mehevä mutakakku (5)

4) Pilko suklaat ja lisää ne kuumaan voisulaan. Sekoittele niin, että suklaa sulaa voin sekaan. Seoksen voi käyttää varovaisuudella vielä mikron kautta, jos tuntuu, ettei suklaat muuten liukene joukkoon mutta melko helposti suklaa kyllä voin sekaan sulaa.
Mehevä mutakakku (4)

5) Lisää sokerit ja suola seokseen, sekoita käsin vispilällä. Mä tykkään leipoessa järjestää lisättävät aineet kulhon viereen lisäysjärjestyksessä jonoon, jotta en vahingossakaan unohda jotain, saa vapaasti kokeilla ;D
Mehevä mutakakku (33)

6) Lisää kananmunat seokseen yksitellen ja sekoita rivakasti välissä.

7) Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe) keskenään ja lisää ne seokseen sekoittaen minimaalisesti vain siten, että ainekset menevät sekaisin.
Mehevä mutakakku (3)

8) Kaada taikina vuokaan ja nosta se uunin alatasolle. Paista noin 20 minuuttia uunin tehoista riippuen.
Mehevä mutakakku (1)

Tämä on mutakakun onnistumisessa kriittisin vaihe, älä paista sitä liian kauan! Kakku on valmis, kun reunat alkavat olla jähmettyneet, keskeltä kakku saa ja pitää olla vielä hytisevä. Minun uunissani paistoaika oli tasan 20 minuuttia eikä olisi voinut olla yhtään enempää, vaikka kakun keskusta vielä täysin hyllyi uunista poisottaessa.

9) Nosta kakku jäähtymään. Oikeasti, vaikka kakku kuinka hyllyisi kuin se kuuluisa auton basso niin jo sekunneissa uunista poisottamisen jälkeen on keskiosakin jähmettynyt kuten kuvassa. En ehtinyt edes saamaan kuvaa vielä hyllyvästä kakustani!
Mehevä mutakakku (9)

Kun kakku ei ole enää lämmin, voit nostaa sen jääkaappiin kiinteytymään vielä noin tunniksi. Toki kakun voi tarjoilla myös pehmeänä ja valuvana, jos se on lähempänä omia mieltymyksiä.
Mehevä mutakakku (34)

Mikäli aiot tarjota kakkua vasta joskus tulevaisuudessa, nosta kakku tässä kohtaa pakkaseen odottamaan tarjoiluajankohtaa. Muista ottaa se ajoissa sulamaan ja kuorruta sulaneena suklaakuorrutteella. Itse pakastin kyllä loppukakun kuorrutteineen ja marjoineen päivineen, joten voin palata myöhemmin kertomaan miten kävi, kun kakku sulatetaan ja siihen seuraavan kerran kajotaan!

Mutakakku on täyttä tavaraa ja herkkua sellaisenaan, erityisen hyvin sen kanssa sopii vaniljajäätelö, kermavaahto ja marjat. Mikäli makeanhammasta kolottaa kuitenkin kipeästi niin voit (mennä hammaslääkäriin) valmistaa kakun päälle vielä suklaakuorrutteen, jolla suklaaöverit on taattu eikä ainakaan viikkoon tee mieli makeaa (tästä en tosin mene takuuseen..). Tätä kuorrutetta kokeilin ensimmäistä kertaa ja se todella toimi. Tuplasuklaasetti mutakakun taikinassa ja kuorrutteessa ei itseasiassa ollut lainkaan liikaa!

Kuorrute sopii hyvin muidenkin kakkujen kuorrutteeksi ja jähmettyneenä versiona kakun täytteeksi ollen myös helppo valmistaa. Kyseistä suklaakuorrutetta kutsuttaneen virallisesti suklaaganacheksi mutta koska en osaa edes koko sanaa lausua oikein enkä halua kotileipureita pelästyttää luulemaan tämän olevan jotain extreme vaikeatekoista vain nimen perusteella niin kutsun sitä suklaakuorrutteeksi. Sillä sitähän se on!

Mehevä mutakakku (31)

SUKLAAKUORRUTE
1 dl vispi- tai kuohukermaa
100 g tummaa suklaata

1) Paloittele suklaa pieneksi rouheeksi ja laita kulhoon.
2) Kuumenna kerma joko liedellä tai mikrossa lähes kiehuvaksi. Huomattavasti siis kädenlämpöistä kuumemmaksi.
3) Kaada kuuma kerma suklaan päälle kulhoon, älä sekoita vaan anna seisoa sellaisenaan 10 minuuttia.
4) Kymmenen minuutin kuluttua sekoita käsin vispilällä seosta kunnes se hieman sakenee ja muuttuu kiiltäväksi.
5) Kaada suklaakuorrute kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.

Pahoittelen, että suklaakuorrutteen teosta puuttuvat kuvat. Into vei leipuria ja kuvaus tekovaiheessa jäi! Sanottakoon, että mutakakun päälle kaadettaessa oli kuorrutteeni vielä melko juoksevaa mutta jääkaapissa se hyvin jähmettyi. Tämä kuorrute ei mene lainkaan kovaksi ollen mukavan notkeaa kakkua leikatessa. Suosittelen!

Jos käytät suklaakuorrutetta kakun välissä niin anna kuorrutteen ensin jähmettyä jääkaapissa ja levitä vasta sitten pohjien päälle. Huomiona, että yllä olevan ohjeen määrällä täytettä tulee sopivasti halkaisijaltaan 22-24 cm kakun päälle eli mikäli haluat sitä reilummin ja riittämään esim. täytekakun väliin, valmista ohjeesta tuplamäärä.

Mehevä mutakakku (19)

Mehevä mutakakku (14)

Mehevä mutakakku (25)

Mehevä mutakakku (28)

TÄYDEN TAVARAN BROWNIET

Mä jouduin isojen kysymysten äärelle miettiessäni hyvää brownie -ohjetta. Turvauduin selailemaan itseäni viisaampien leipurien ohjeita ja yllätykseni oli suuri, kun jo aiemmin hehkuttamani, leivontajumalista seuraava Leila Lindholm valmistaa browniensa ILMAN suklaata? Anteeksi mitä?!? Eihän se sitten enää ole brownie vai onko? Nooh, häneltä löytyi kuitenkin erittäin herkulliselta kuulostava ohje, johon tuli maapähkinävoita mukaan. Auts, kokeiltavahan se oli!

Täyden tavaran brownies

Snadisti skeptisenä ja päässäni pyörivän ajatuksen ”browniet ilman suklaata ovat mokkapaloja” vuoksi lisäsin toki suklaata mukaan. Kohtuudella mutta kuitenkin! Kohtuutta edesauttoi se, että kaapissa odottaneesta levystä oli kummallisesti puolet ehtinyt kadota. Toisen suosikkini Nigellan brownie -resepteissähän taas ei suklaassa säästellä, joten tämä ohje saakoon kunnian olla sekoitus Kahden Suuren Kuningasajatuksia. Toim.huom. Kahdella Suurella viittaan Leilaan ja Nigellaan, en suinkaan itseeni. Vielä.

Nämä browniet eivät välttämättä ole kauneudella pilattuja mutta se on tässä kohtaa täysin toissijaista. Nämä browniet ovat taivaallisen hyviä! Milläköhän ylisanoilla makuelämystä vielä kuvailisi? Ehkä jätän vain tähän ja laitan suuhuni uuden palan suklaisen ja suolaisen suloista sekoitusta kehoittaen teitä tekemään samoin!

Täyden tavaran brownies

TÄYDEN TAVARAN BROWNIET

BROWNIETAIKINA
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
0,5 dl vaaleaa siirappia
Ripaus pari suolaa
4 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
80 g tummaa suklaata

MAAPÄHKINÄTAHNA
60 g voita
1 dl tomusokeria
Noin 200 g maapähkinävoita (sileä tai crunchy Urtekramilta sopii hyvin). Käytin hieman vajaan crunchy -purkillisen!
Muutama ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria

PÄÄLLE
Noin 0,5-1 dl suolapähkinöitä

1) Tarkista, että tarvittavat ainesosat löytyy. Pahoittelut, että mun tarvikekuva puuttuu, nämä tein vauhdilla ja kuvailut jäi toissijaisiksi! Yritän ensi kerralla suitsia innostusta ja kuvatakin välissä.. Suklaan määrä tässä ei ole vakio, itse lisäsin levyn lopun, joka sattui olemaan jäljellä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, aseta leivinpaperi käyttämääsi vuokaan (vuokiin) ja voitele se kevyesti.

Mä käytin kahta vuokaa, irtopohja- ja leipävuokaa koska käytössäni ei ollut yhtä sopivan kokoista brownievuokaa ja uuninpellillä tällä taikinamäärällä tulisi makuuni liian ohuita brownieita. Sanoisin, että koko taikinan voi laittaa halkaisijaltaan 25 cm tai isompaa kokoa olevaan vuokaan tai sitten jakaa taikinan muutamaan pienempään vuokaan. Minulla oli käytössä 22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka ja mitoiltaan 10 cm x 30 cm leipävuoka. Mun matikkapäällä en lähtenyt tilavuuksia tähän laskemaan, vuoan koko ei sinänsä ole ratkaisevaa muutoin kuin brownieiden paksuuden kannalta.

2) Sulata suklaa suurella varovaisuudella mikrossa alhaisella teholla tai kattilassa liedellä erittäin matalalla lämmöllä seosta sekoitellen.

3) Vaahdota pehmennyt voi (sulata varovaisesti hiven mikrossa, jos voi ei ole ehtinyt olla huoneenlämmössä), sokeri ja vaniljasokeri. Oon aina miettinyt millaista voi-sokerivaahdon tulee olla. Koska eihän siitä nyt oikeasti tule VAAHTOA kuten muna-sokeriyhdistelmästä? Tai sitten mä en oo vielä kertaakaan vatkannut tarpeeksi pitkään ja maltilla. No mutta, voi-sokerivaahto lienee valmista, kun sokeri on hyvin sekoittunut voin joukkoon, seos pehmennyt ja väri vaalennut keltaisesta valkoisempaan.
Browniet maapähkinävoilla

4) Sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola.

5) Lisää mukaan kananmunat yksitellen ja välissä huolella vatkaten.

6) Lisää taikinaan vehnäjauhot ja lopuksi sula suklaa, sekoita hartaudella. Levitä brownietaikina voideltuun vuokaan/vuokiin.
Täyden tavaran brownies

7) Valmista maapähkinätahna. Tämä onnistuu ihan vain haarukalla!

8) Sulata voi mikrossa tai kattilassa liedellä.

9) Sekoita siihen tomusokeri, maapähkinävoi, suola ja vaniljasokeri. Seos jähmettyy jäähtyessään hieman, älä anna seoksen jäähtyä liian pitkään, liian jämäkäksi!

10) Nostele maapähkinätahna lusikalla vuokiin brownietaikinan päälle. Vedä veitsellä pyöreitä kuvioita pohjaa myöten molempien taikinakerrosten läpi siten, että taikinan pinta marmoroituu. Toisaalta omissani kypsyessä pinta eli ja kohoili hieman, joten marmorointi ei mitenkään oikeuksiinsa päässyt mutta maullisesti pääasia, että kaksi eri taikinaa sekoittuu valmiissa tuotoksessa. Pinnalle voi oman maun mukaan ripotella suolapähkinöitä enemmän tai vähemmän.
Täyden tavaran brownies Täyden tavaran brownies

9) Kypsennä brownieta uunin keskiosassa noin 25 minuuttia. Sanoisin, että 30 minuuttia on ihan maksimiaika, jotta brownie jää toivotun meheväksi. Tämä toki riippuu vuoan koosta, onko taikinaa paksusti vai ohuesti. Tarkkaile brownieta paiston aikana! Se alkaa olla valmista, kun reunat ovat hivenen irronneet ja taikinamassa kiinteytynyt. Brownie tiivistyy ja vetäytyy kasaan vielä uunista ottamisen jälkeen kuten kuvassa olevat ovat tehneet.
Täyden tavaran brownies

10) Anna brownien jäähtyä vuoassa ja leikkaa terävällä veitsellä annospaloiksi täysin jäähtyneenä. Jos teet tämän kakkuvuokaan, voit nostaa brownien kokonaisena tarjoiluastiaan kakun tapaan. Browniet säilyvät mielestäni parhaiten jääkaapissa ja maistuvat jääkaappikylminä tai hetken huoneenlämmössä olleina, jolloin suklaanmaku pääsee paremmin esille. Makuasioita!

Täyden tavaran brownies

Täyden tavaran brownies

Täyden tavaran brownies

Järjettömän hyvä juustokakku

Mun haaveena on suloinen pieni kahvila kauniisti kukkivan puutarhan keskellä. Siellä olisi joka aamu tarjolla tuoreita, itseleivottuja sämpylöitä ja mitä makoisampia leivonnaisia unohtamatta hyvää kahvia ja haudutettua teetä. Niitä sitten tarjoiltaisiin ruusuntuoksussa, söpöistä posliiniastioista. Tämä mehevä juustokakku mustikoilla olisi kahvilani takuuvarma suosikki, niin suussa sulavaa se on. Aivan järjettömän hyvää! Tällä kertaa sain juustokakkua leipoa rakkaan veljeni synttärikahveille, lapsi oli vastuussa onnittelukorttiosuudesta.

Järjettömän hyvä juustokakku (14)

Ohje on idolini Leila Lindholmin New Yorkin juustokakku ja muunneltavissa lukuisin eri tavoin. Itse olen täysillä tykästynyt tähän mustikkaversioon, joten en ole kokenut tarvetta muuta kokeilla vielä näin parin vuoden jälkeenkään. Siitä ohje on mainio, että mikäli mustikat eivät itseä miellytä niin ne voi vaihtaa mihin vain tai jättää kokonaan pois. Palaan asiaan, jos joskus vielä päätän laajentaa omaa makumaailmaani ja maustaa peruspohjaa esim. mansikoilla, limellä tai suklaalla. Sitä ennen, mustikalla mennään!

Järjettömän hyvä juustokakku (18)

Ja jälleen, uskokaa tai älkää, tämä kakkunen on äärimmäisen helppo valmistaa, kunhan seuraa ohjeita! Juustokakkujen ainoa mahdollinen ongelma lienee halkeaminen paiston aikana tai jälkeen, joten muutama mainitsemisen arvoinen vinkki tähän liittyen. Nämä eivät ole kiveenhakattuja totuuksia Suuresta Onnistuneen Leivonnan käsikirjasta vaan omaan kokemukseen ja googlauksen tulokseen perustuvia ajatuksia.

1) Juustokakkua ei pidä paistaa liian kuumassa eikä liian kypsäksi. Tavoitteena kaunis vaalea kakku tumman sijaan!
2) Lämpötilaerot tulee minimoida pitämällä juustokakkua uunissa jälkilämmössä virran katkaisun jälkeen . Tätä seuraa jäähdytys huoneenlämmössä (ritilän päällä, suojassa vedolta) useampia tunteja ennen jääkaappiin nostoa.
3) Uunista ottamisen jälkeen kannattaa kakun reunat varovasti irroittaa vuoan reunoista veitsen avulla mutta pitää kakku vielä vuoassa. Kakku vetäytyy ja ei repeä, kun reunat on irti. Irtopohjavuoan voitelu ennen kakun kypsennystä auttaa myös siihen, että kakku pääsee irtoamaan reunoista helpommin vetäytyessään.
4) Tarkkana kuin porkkana kypsennyksen kanssa! Folio vuoan päälle, kun kakku vasta vähän kellertää reunoiltaan, jotta se ei pääse loppukypsennyksen aikana kypsymään liikaa ja tummumaan. Ottaessasi juustokakun huoneenlämpöön, jätä folio vielä päälle pehmentämään lämpötilaeroa.

Järjettömän hyvä juustokakku (10)

Näin! Kuulen mielelläni kommentteja, josko nämä vinkit yhtään auttoivat. Rehellisesti sanottuna en ole varma miksi useimmiten juustokakkuni ovat selvinneet ilman halkeamia? Noudatan kyllä edellä mainitsemiani vinkkejä ja luotan Leilan ohjeeseen. Hänen sanansa kun on laki leivonnassa 😀

Suosittelen lämpimästi teitä leipomaan itse tätä järjettömän hyvää, mustikkaista juustokakkua sillä aikaa, kun kahvilani on vain hentoisena, huolella vaalittavana haaveena ajatuksissani. Pitäis eka ne puutarhurintaidotkin jostain taikoa!

Järjettömän hyvä juustokakku (15)

JÄRJETTÖMÄN HYVÄ JUUSTOKAKKU

POHJA
300 g digestivekeksejä
150 g voita

TÄYTE
600 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl Maizena maissitärkkelystä
3 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata (Lidlin suklaassa runsaasti makua!)
Noin 2-2,5 dl mustikoita tuoreena tai pakastettuina

1) Tsekkaa, että tarvittavat aineet löytyy. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Itselläni käytössä halkaisijaltaan 22 cm kakkuvuoka, jolla kakusta tulee kivan korkea ja muhkea. Varmuuden vuoksi, jotta kakku irtoaisi reunoiltaan kauniisti vuoasta, voitelin vuoan kevyesti.
Järjettömän hyvä juustokakku (6)

2) Valmista keksipohja. Murskaa digestivekeksit monitoimikoneessa tai kaulimella hienoksi muruksi. Sulata varovasti voi mikrossa ja sekoita keksinmurujen kanssa.
Järjettömän hyvä juustokakku (2) Järjettömän hyvä juustokakku (3)
Järjettömän hyvä juustokakku (4)

3) Painele muruseos kakkuvuoan pohjalle tasaisesti. Kypsennä uunin keskiosassa noin 10 minuuttia ja anna jäähtyä.
Järjettömän hyvä juustokakku (5)

4) Valmista täyte. Vatkaa kulhossa tuorejuusto ja maitorahka kuohkeaksi seokseksi.

5) Sekoita keskenään sokeri, vaniljasokeri ja maissitärkkelys, lisää ne seokseen.

6) Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita huolella! Huom. suosittelen, ettet riko kananmunia suoraan seokseen yleiskoneen ollessa päällä. Kokemuksesta voin kertoa, ettei mukaan rikkoutuneiden kananmunankuorien pois nyppiminen taikinasta ole mukavaa. Toisaalta en tiedä poistiko juuri tämä osio kuorien ohella ilmakuplat taikinamassasta ja halkeamilta vältyttiin 😉

7) Lisää kerma joukkoon, sekoita.

8) Paloittele valkosuklaa ja sulata se varovaisuudella, pienimmällä mahdollisella sulatusteholla mikrossa aina välillä sekoittaen. Lisää sulanut suklaa täyteseokseen, sekoita.
Järjettömän hyvä juustokakku (7)

9) Kaada seos keksipohjan päälle vuokaan. Ripottele päällimmäiseksi mustikat ja nosta vuoka uuniin.
Järjettömän hyvä juustokakku (8) Järjettömän hyvä juustokakku (9)

10) Kypsennä juustokakkua uunin keskiosassa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakun kypsymistä kannattaa tarkkailla ja suojata kakku päältä heti foliolla, kun se on saanut ensimmäisen häivähdyksen kauniin kullankeltaista väriä. Muutoin kakku saattaa helposti mennä hivenen liian tummaksi päältä ja reunoilta. Juustokakun kuuluu olla ulkopinnaltaan ennemmin vaaleahko kuin yhtään tummunut!

11) Sammuta uuni ja jätä kakku uunin jälkilämpöön kypsymään folion alla noin 30 minuutiksi.

12) Nosta kakku uunista ritilän päälle huoneenlämpöön ja anna jäähtyä rauhassa vuoassa folion alla. Voit varovaisesti irroittaa kakun sivureunat vuoasta veitsen avulla, jotta se pääsee vetäytymään ilman halkeamia. Muutamien tuntien jälkeen kakun ollessa täysin viilentynyt voit nostaa sen vuoassa vielä jääkaappiin tekeytymään ennen tarjoilua. Jääkaapissa kakku säilyy hyvin yön ylikin ja maku vain paranee! Ennen kakkuvuoan poistamista, kokeile veitsellä onko kakun reuna hyvin irti vuoanreunoista.

Tämä kakku ei kyytipoikia kaipaa, sillä se on täyttä tavaraa sellaisenaan vieden kielen mennessään! Jos haluat, voi toki vadelmia, mansikoita tai punaherukoita asetella päälle koristeeksi. Tai peittää niillä mahdolliset halkeamat..

Järjettömän hyvä juustokakku (12)

Järjettömän hyvä juustokakku (19)

Järjettömän hyvä juustokakku (13)

Ihan parhaat mokkapalat

Mokkapalat, jotta maanantaisi olisi edes astetta parempi. Koska onko parempaa kuin mokkapalat? No ei kyllä ole. Mä voin myöntää, olen koukussa. Ehdottomasti eniten mun tulee leivottua juuri näitä maailman helpoimpia, ala-asteen myyjäisistä tuttuja suosikkileivonnaisia. Koska ne on vaan niin hyviä!

Ihan parhaat mokkapalat

Mokkapaloissa on reseptistä ja leipojasta riippuen suuria eroja! Muistan kuinka ihanan tiiviitä ja tosi tummia olivat yhden luokkakaverini äidin tekemät mokkapalat. Itse en ole kertaakaan samaan lopputulokseen yltänyt vaan omat mokkapalani ovat olleet poikkeuksetta aina melko vaaleita riippumatta mitä kaakaojauhetta ja kuinka paljon sitä olen käyttänyt. Toki tällä mun luottoreseptilläni maku onkin sitten maailman paras ja mokkapalat takuuvarmasti kuohkeita! Jälkikäteishuomiona täsmennettäkön, että vaihdettuani sittemmin kaakaojauheen Lidlin omaan Belbake -merkkiseen, on värikin syventynyt ja maku parantunut entisestään, mikäli se on edes mahdollista.

Tarvitseekohan edes lisätä, että mun mielestä mokkapalat on pyhä asia. Kun kerran on löytänyt parhaan reseptin niille, on sitä turha lähteä muuttamaan. Päälle pistän tottakai perusnonparelleja, jotka kuuluu yhtä varmasti mokkapaloihin kuin aito voi uusiin perunoihin!

Ei voi olla katu-uskottava leivontablogi, jos sieltä puuttuu mokkapalojen resepti. Joten tässä tämä teille, kohdelkaa sitä rakkaudella ja ilmaisena vinkkinä, pidä aina mokkapala-ainekset kaapissa ja maailmasi on ehdottomasti mukavampi paikka!

Ihan parhaat mokkapalat

IHAN PARHAAT MOKKAPALAT

POHJA
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljajauhetta
2 dl maitoa
200 g voita

KUORRUTE
50 g voita
500 g (1 pkt) tomusokeria
0,75 dl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

1) Tarkista, että kaikki aineet löytyy ja ovat huoneenlämpöisiä. Kananmunia voi tarvittaessa lämmittää hanan alla kuumalla vedellä. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja levitä uunipellille leivinpaperi. Hätätapauksessa myös kevyesti voideltu folio käy hyvin, testattu on! Ainesosakuva on otettu aiemmalta mokkapalojen leivontakerraltani, jolloin käytössä oli vielä Fazerin kaakaojauhe. Kuvien mokkapalat on leivottu sen sijaan jo Belbake kaakaojauheella, joka tuo syvyyttä niin väriin kuin makuun, joka ei harmillisesti kyllä kuviin tallennu 😀
Ihan parhaat mokkapalat

2) Sulata voi mikrossa sulaksi, nyt saa mennä ihan nesteeksi luvan kanssa. Jätä jäähtymään.

3) Vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskone voi vatkata puolestasi munat ja sokerin kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Maltti on valttia kelpo vaahdon aikaansaannissa!
Ihan parhaat mokkapalat

4) Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljajauhe) keskenään. Lisää ne vuorotellen maidon kanssa muna-sokerivaahtoon vain vähän vatkaten tai ihan puuhaarukalla käännellen. Sekoita voisula joukkoon. Voiko helpommaksi enää mennä?
Ihan parhaat mokkapalat Ihan parhaat mokkapalat

5) Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia 200 asteessa. Jätä pohja jäähtymään. Uunien tehokkuuksissa on eroja, joten paistoaika vaihtelee. Kypsyyttä voi testata puutikulla. Jos taikinaa tarttuu tikkuun, anna kypsyä vielä hetki! Toisaalta mokkapaloja(kaan) ei kannata vetää ylikypsäksi ja siten kuivaksi, joten tuo vartti paistoaikana lienee melko maksimi.
Ihan parhaat mokkapalat

6) Sulata kuorrutukseen tuleva voi mikrossa. Keitä kupillinen vahvaa kahvia (kaksi mittaa kahvinpuruja ja yksi mitallinen vettä on mielestäni hyvä suhde). Sekoita kulhossa keskenään tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
Ihan parhaat mokkapalat

8) Lisää kuivien kuorruteaineiden joukkoon noin 0,5 dl kahvia ja sula voi voimakkaasti sekoittaen. Tarkista paksuus ja lisää tarvittaessa varovaisesti kahvia ohuemman kuorrutteen aikaansaamiseksi. Kuorrute saa mielestäni olla melko paksua, riittää, kunhan sen saa levittymään nätisti pohjan päälle.
Ihan parhaat mokkapalat

9) Levitä kuorrute välittömästi pohjan päälle veitsellä tasaiseksi sivellen ja ripottele päälle haluamasi koristeet. Ei ole häpee olla nopee, kuorrute jähmettyy salamannopeasti, jonka jälkeen nonparellit kiinnittymisen sijaan kimpoilevat keittiössäsi sinne tänne. Ei kiva.
Ihan parhaat mokkapalat

10) Anna kuorrutteen kovettua ja paloittele terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi annospaloiksi.

Mokkapalojen maku tiivistyy jääkaapissa ja ne voi huoletta pakastaa. Sulatus onnistuu huoneenlämmössä tai äärimmäisellä varovaisuudella pienimmällä mahdollisella sulatusteholla mikrossa, jotta kuorrutus ei pääse sulamaan valuvaksi.

Ihan parhaat mokkapalat

Ihan parhaat mokkapalat

Ihan parhaat mokkapalat

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Se ois sit back to basics. Paluu luottoreseptien pariin. Oon yrittänyt vähän kehittää uutta ja kivaa mutta homma ei ottanut oikein tuulta alleen ja kun on tarpeeksi monta kertaa saanut turpiinsa ”kokeilujen” kanssa jääden ilman onnistuneita herkkuja niin haluaa tehdä jotain, mikä onnistuu takuuvarmasti. Mitä ei voi ryssiä, ei sitten millään. Ainakaan, jos noudattaa ohjeita eikä lähde sooloilemaan!

Luottoreseptini on tällä kertaa porkkanakakku, jonka valmistuksen haasteellisin osuus on porkkanoiden raastaminen. No ei ehkä haasteellisin mutta tylsin. Oiskohan patentin arvoinen idea alkaa myydä valmiiksi pussitettua raastetta muille laiskoille ja uusavuttomille?

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Mutta sitten, itse asiaan eli maailman parhaimman ja helpoimman porkkanakakun reseptiin. Itse vedin tällä kertaa mutkat suoriksi jättämällä kanelin ja kardemumman veke koska ne oli päässyt loppumaan (joo, sooloilin sittenkin!). Lopputulos maistui hyvin ilmankin, mikäpä nyt EI maistuisi tuorejuustokuorrutuksella? Mutta kyllä vain kyseiset mausteet tuovat kakkuun eri vivahteen ja makuun syvyyttä.

Musta kuorrutetta on kiva laittaa myös kakun väliin. Unelmien täyttymyshän ois tehdä kuorrute 1,5-kertaisena, jolloin se riittäisi kakun päälle, väliin JA sivuille! Oisko 500 g tuorejuustoa kuitenkin hilppasen överiä? Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ei. Mitä tulee tuorejuustoon, enemmän on enemmän. Helpommalla toki pääsee, kun vain kuorruttaa koko komeuden nätisti päältä ja sivuilta, jolloin kakkua ei tarvitse leikellä osiin.

Teette tämän miten päin tahansa, toivotan oikein mukavia leivontahetkiä ja mitä maukkaimpia porkkanakakkukestejä! Kannattaa kutsua useita syöjiä, sillä jos tätä herkkua jää ylimääräisenä jääkaappiin niin sitähän hipsii hakemassa aina vähän lisää. Pienen palan, uudestaan ja uudestaan.

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

MAAILMAN PARAS JA HELPOIN PORKKANAKAKKU

KAKKUTAIKINA
3 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
2 dl taloussokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
1,5 dl öljyä (mikä tahansa sopii, minulla käytössä oliiviöljy)
5 dl porkkanaraastetta

KUORRUTE
400 g tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
n. vajaa teelusikallinen limen mehua
2 tl vaniljasokeria

KORISTELU
1 dl hasselpähkinärouhetta
Saksanpähkinöitä ja/tai pekaanipähkinöitä.

1) Nostele kaikki kakkutaikinan ainekset huoneenlämpöön, kuori ja raasta porkkanat. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka, minulla käytössä halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuoka.
Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

2) Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi

3) Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, kardemumma, kaneli, inkivääri ja suola) keskenään. Lisää ne varovaisesti vähitellen muna-sokerivaahdon sekaan.
Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

4) Lisää taikinaan öljy ja porkkanaraaste. Sekoita hyvin!Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

5) Kaada taikina vuokaan ja paista 150-asteisessa uunissa keskitasolla noin tunti tasalämmöllä. Kannattaa ekalla kerralla tarkkailla kakun kypsymistä loppuvaiheessa, paistoaika voi olla hivenen pidempi tai lyhyempi uunin tehoista riippuen. Kakku on kypsää, kun kokeiltaessa keskeltä puutikulla, siihen ei tartu enää taikinaa.
Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

5) Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista ja kuorruttamista eli tee tässä välissä täyte ja paahda hasselpähkinärouhe miedolla lämmöllä kuivalla pannulla. Varo, ettei rouhe pääse palamaan!
Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

6) Sekoita jääkaappikylmä tuorejuusto ja limen mehu keskenään. Lisää vähitellen tomusokeria ja tarkkaile koostumusta, jotta se ei mene liian löysäksi. Itse tykkään tuorejuuston suolaisesta mausta ja käytän kohtuullisesti tomusokeria, myös koostumus jää näin mukavan jämäkäksi. Varoituksena, että kuorrute voi mennä liian valuvaksi, jos limen mehua ja tomusokeria hulauttaa överisti tai tuorejuusto on liian lämmintä. Ja sitähän ei sitten pelasta enää mikään, koettu on (tämäkin).

7) Leikkaa jäähtynyt kakku halutessasi kahteen osaan. Levitä puolet kuorrutteesta pohjalevyn päälle, nosta toinen kakkulevy leivinpaperin ja lastan avulla siihen päälle. Kuorruta tasaisesti lopulla kuorrutteella päältä. Jos et laita kuorrutetta kakun väliin, levitä koko kuorrutemäärä hyvin jäähtyneen kakun päälle ja reunoille.
Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

8) Koristele haluamillasi pähkinöillä. Hasselpähkinärouhe sopii mainiosti porkkanakakkuun ja lisää makua siihen saa paahtamalla. Myös saksanpähkinät ja pecanpähkinät maistuvat ja näyttävät hyvältä tässä sellaisenaan!

9) Kakku on parhaimmillaan saatuaan tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Porkkanakakku säilyy hyvin suojattuna jääkaapissa useamman päivän ja maku vain paranee.

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku

Maailman paras ja helpoin porkkanakakku