Tip tap tip tap ja niin edelleen. Alkaa olla itelläkin melko tonttuolo, kun näitä joulukalenterin luukkuleivonnaisia on väkertänyt menemään. En tosin valita, super kivaa hommaa!
Mikäli olette jo pidempään blogia seurannut tai no, sen muutaman kuukauden mitä tämä on ollut pystyssä, niin ette ole voinut välttyä maailman parhaan banaanikakun ohjeelta. Se on helppo, se on hyvä. Mitä muuta kakulta edes vaaditaan? Okei, joku voi pitää perusbanaanikakkua ”arkisena”, joten juurikin siksi duunasin siitä jouluversion, jonka voi antaa lahjaksi tai nauttia itse läheisten kanssa joulukahvien lomassa.
Banaanikakku vol. JOULUa maustaa piparkakku ja suklaa, joita löytyy rouheena kakun sisältä. Ulkokuoren viimeistelin suklaaganachella, jonka nimen jälkimmäistä osaa en edelleenkään tiedä miten lausutaan mutta yhtäkaikki sekin on helppoa tehdä ja se on hyvää. Suklaaganache on siitä mainio kuorrute, että se ei jähmety koskaan kivikovaksi vaan pysyy mukavan pehmeänä ja helposti käsiteltävänä. Lisäksi sitä on aina helppo leikata eli täydellinen kuorrute täydellisen yksinkertaiseen kakkuun!
Perinteiseen kakkuvuokaan tehtynä ja jouluiseksi maustettuna kakku näyttää ja maistuu hyvältä ilman kuorrutettakin, jolloin se on helpompi kääriä esimerkiksi sellofaaniin ja antaa joulukakkuna lahjaksi!
Tässä sulle rakkaudella leivottuna banaanikakku vol. JOULU päivitetyllä suklaaganachen ohjeella. Toivottavasti tykkäät!
BANAANIKAKKU
Tsekkaa perusohje kokonaisuudessaan täältä!
MAUSTEEKSI KAKKUUN
100 g tummaa suklaata reilusti rouhittuna
1 dl piparkakkuja paloina TAI jos haluat enemmän piparkakun makua niin korvaa piparin palaset 2 teelusikallisella piparkakkumaustetta.
SUKLAAGANACHE
1 dl vispi- tai kuohukermaa
100 g tummaa suklaata
KORISTELU
Piparkakkuja raastettuna hienoksi muruksi koristeluun kakun päälle tai nonparelleja tai marenkia.
1) Tsekkaa alkuperäisen banaanikakun ohje. Kakun voi tehdä joko irtopohjavuokaan tai suurehkoon perinteiseen kuivakakkuvuokaan. Sekoita piparkakkumauste 2 tl kuivien aineiden joukkoon ja taikinan ollessa muuten valmis, heitä sekaan suklaa-(piparkakku)murska.
2) Paista kakku aiemmin mainitun alkuperäisen ohjeen mukaan. Kumottuasi kakun, jätä se jäähtymään ja valmista kuorrute.
3) Pilko suklaat sekoituskulhoon valmiiksi.
4) Kuumenna kerma joko liedellä tai mikrossa lähes kiehuvaksi. Huomattavasti siis kädenlämpöistä kuumemmaksi.
5) Kaada kuuma kerma suklaan päälle kulhoon, älä sekoita vaan anna seisoa sellaisenaan 10-15 minuuttia.
6) Seisotuksen jälkeen, sekoita käsin vispilällä seosta kunnes se hieman sakenee ja muuttuu kiiltäväksi.
7) Jos haluat kuorrutteen valuvan niin kaada suklaakuorrute suoraan kakun päälle ja jätä jähmettymään.
Jos taas haluat suklaaganachesta jämäkämpää kuten kuvissa niin nosta se kulhossa jääkaappiin jähmettymään ja tsekkaile välissä alkaako kuorrute olla sopivan jähmeää. Levitä suklaaganache tasaisesti kakulle veitsellä ja vedä uria pintaan lusikalla.
Parhaimmillaan banaanikakku on muutaman päivän päästä valmistuksesta eli mikäli sinulla ei ole kiire kakun kanssa niin voit hyvin valmistaa sen ensin, säilyttää pari päivää hyvin kelmutettuna huoneenlämmössä tai jääkaapissa ja vasta tarjoilupäivänä kuorruttaa kakun.
Paluuviite: Naurettavan helppo ja hyvä suklaakakku | LEIVO MUN KAA
Paluuviite: Parhaat banaanipalat | LEIVO MUN KAA