Parhaat banaanipalat

Mokkapalat on maailman parhaita, se on varmaa. Mutta olen huomannut, että kylläisyystaso niiden osalta voi saavuttaa maksimin. Näin ollen, kun mokkapalat ei enää hetkellisesti koukuta, oli niille keksittävä korvaaja.

Banaanipalat (15)

Helpot banaanipalat sai inspiraationsa jämäbanaaneista, jotka halusin käyttää johonkin uuteen juttuun banaanikakun luottoreseptini sijaan. Banaanipalat syntyvät yhtä vaivattomasti kuin mokkapalat, jopa helpommin sanoisin. Ekalla kerralla näitä leipoessani käytin yleiskonetta ja toisella kertaa pääleipurina oli lapsi, joka sekoitti koko taikinan haarukkaa ja pyörövispilää apunaan käyttäen. Lopputulos oli täysin sama eli herkullinen!

Banaanipalat (18)

Kyllä vain, parhaat banaanipalat ovat mielestäni varteenotettava haastaja mokkapaloille. Nämä ovat ihanan meheviä, pehmeitä ja makeita. Banaanipalat viimeistellään vaalealla tai suklaisella tuorejuustokuorrutteella, joskin ne maistuvat myös sellaisenaan.

Kokeile ja kerro maistuuko sinulle paremmin tämä mokkapalojen vaalea versio banaanivivahteella!

Banaanipalat (21)

PARHAAT BANAANIPALAT

3 hyvin tummunutta banaania
2 isoa kananmunaa
1,5 dl fariinisokeria
1 dl taloussokeria
(1 tl vaniljauutetta, voit käyttää myös vaniljasokeria)
1 dl rypsi- tai kookosöljyä (myös oliiviöljy käy tai voita sulatettuna)
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
Hippusellinen suolaa

KUORRUTE
150 g tuorejuustoa tai mascarponea
1 dl kermaa vatkattuna
Tomusokeria ja vaniljasokeria maustamiseen
(Voit lisätä joukkoon myös muutaman rivin suklaata sulatettuna)

TAI
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl pehmeää, puoliksi sulanutta voita
1 tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
noin 0,5 dl tomusokeria

KORISTEET
Pieniä vaahtokarkkeja
Sokerikoristerakeita
Banaaniviipaleita

1) Tarkista, että sinulta kaikki ainekset löytyy ja muussaa banaanit haarukalla. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa käyttämäsi vuoka leivinpaperilla. Itse olen ohjeen määrällä tehnyt banaanipaloja suorakulmaiseen 37 x 24 cm vuokaan ja pyöreään irtopohjaiseen kakkuvuokaan halk. 22 cm. Laakeampikin vuoka käy, tällöin palat jäävät vain matalammaksi ja paistoaikaa voi hivenen lyhentää.

2) Sekoita rivakasti pyörövispilällä keskenään kaikki märät aineet: kolme muussattua banaania, kaksi isoa kananmunaa, 1,5 dl fariinisokeria, 1 dl taloussokeria, 1 tl vaniljauutetta ja 1 dl rypsi- tai kookosöljyä (myös oliiviöljy tai voi sulatettuna juoksevaksi käy). Sekoitukseen voit käyttää yleiskonetta tai sähkövatkainta, tämä ei kuitenkaan ole pakollista.

3) Sekoita keskenään sekaisin kuivat aineet: 2,5 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 0,5 tl soodaa, 1 tl kanelia, 1 tl inkivääriä ja hippusellinen suolaa. Lisää nämä ”märkien” ainesten sekaan ja sekoita huolella.

4) Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (suorakulmainen 37 x 24 cm tai irtopohjainen pyöreä 22-24 cm) ja paista tasalämmöllä 175 asteessa 20-30 minuuttia vuoan koosta riippuen. Pohja saa jäädä meheväksi! Se on valmista, kun tikulla kokeiltaessa siihen ei tartu enää raakaa taikinaa. Kuvissa kokeilukerroillani eri vuokiin tekemäni pohjat.

5) Jätä pohja jäähtymään ja valmista haluamasi kuorrute. Laitoin ohjeeseen molemmat kokeilemani vaihtoehdot, joista ensimmäinen on syntynyt kakun kuorrutuksen ylijäämillä ja toinen vaihtoehto kaapista löytyvillä aineksilla.

Tummaa ykkösvaihtoehtoa varten vispaa 1 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi, notkista vatkaamalla maustamaton tuorejuusto tai mascarpone 150 g ja yhdistä kermavaahdon kanssa. Sulata varovaisuudella mikrossa tai liedellä muutama rivi (50-100 g) suklaata ja lisää seokseen. Sekoita hyvin, tarkista maku ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.

Perinteisempi tuorejuustokuorrutus syntyy notkistamalla 200 g tuorejuustoa, lisäämällä sekaan hyvin pehmeää voita 1 rkl, notkistamalla tomusokerilla noin 0,5 dl ja maustamalla vaniljauutteella 1 tl tai vaniljasokerilla.

6) Levitä kuorrutus tasaisesti pohjan päälle. Voit jättää siitä pienen osan pursotuksia varten.

7) Anna kuorrutuksen jähmettyä ja leikkaa sitten pohja yhtä suuriin osiin. Pyöreänä leivotut banaanipalat voit tarjoilla kakkuna!

8) Asettele päälle valitsemasi koristeet. Jos haluat käyttää palojen päällä banaaniviipaleita, leikkaa ja asettele ne vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne säilyvät vaaleina eivätkä ehdi tummua.
Banaanipalat (13)

Nauti heti tai myöhemmin, tämä herkku säilyy hyvin muutaman päivän jääkaapissa maun vain parantuessa!

Banaanipalat (19)Banaanipalat (15)Banaanipalat (17)

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s